Julkaistu: 4.11.2024

On tavallinen ammattikoulun aamu eräänä syksyisenä arkipäivänä. Opetus, eli opiskelijoiden työpäivä, alkaa kello 8.30.

Tarinamme ammattiopettaja voisi opettaa opiskelijoille asiakaspalvelua, myyntiä, tapahtumatuotantoa tai vaikka tuote- ja palveluneuvontaa. Mutta koska hänen ydinosaamistaan on markkinointiviestintä, opetettava kurssi on nyt sitä.

Opetusta on kerrallaan kolme tuntia, tauot mukaan lukien. Opetus päättyy näin ollen kello 11.30. Viimeistään tässä vaiheessa lukuvuotta opiskelijat tietävät sen.

Opetustunnin pituus on sama kuin peruskoulussa: kolme varttia. Ammattiopettaja ei tiedä, mikä on käytäntö peruskoulussa, mutta amiksessa se on aivan liian pitkä.

Erityisesti nuorimpien keskittymiskyky herpaantuu viimeistään toisen kolmevarttisen jälkeen. Kohta huomaat, miten.

Vartti on aamulla liikaa

Puoli yhdeksältä käytävällä luokan oven edessä odottaa neljä opiskelijaa. Kun opettaja sulkee oven, paikalle livahtaa kaksi opiskelijaa lisää.

Hetken kuluttua luokkaan saapastelee vielä kaksi opiskelijaa. Kirjaimellisesti: saa-pas-te-lee.

Opiskelijat eivät sano mitään; eivät edes pyydä anteeksi myöhästymistään. Sillä totta kai ammattiopettaja tietää, että juna saapui asemalle vasta hetki sitten. Näin on aina ollut ja näin se tulee jatkossakin olemaan. Aamun vartin odotusaika koulussa on opiskelijoille aivan liikaa.

Kun opetus pääsee vihdoin käyntiin, kahdeksasta luokkaan saapuneesta nimilistan 24 opiskelijasta kuudella on kädessään kännykkä. Opiskelijoista neljä juttelee samalla keskenään.  

Viides katselee puhelimeltaan videota niin, että ääni peittää opettajan puheen. Kuudes keikkuu tuolillaan, kännykkä edessään, muuten vain. Seitsemäs opiskelija nukkuu (kyllä: silmät kiinni), ja kahdeksas tuijottaa ikkunasta ulos.

Kännykän käytön kirjoittamaton sääntö

Ammattiopettaja on huomannut, että opiskelijoiden kännykänkäyttöön liittyy kirjoittamaton sääntö.

Kännykkää käyttäessä tapahtuu vähintään yksi seuraavista: opiskelija puhuu kaverin kanssa (ääneen, ei hiljaa kuiskaten, saati elekielellä), opiskelija kysyy kaverilta jotain (ja puhuu ja/tai nauraa kovaan ääneen), opiskelija näyttää vieressä olevalle kaverille jotain kännykästään (ja, kuten arvata saattaa, puhuu tai nauraa ääneen – yleensä kovaan), opiskelija huudattaa puhelimelta musiikkia tai pelaa.

Tai sitten opiskelija vastaa kesken oppitunnin puheluun (kertoakseen, missä hän on) tai kilauttaa kaverille (kysyäkseen, missä kaveri puolestaan on), naputtelee viestiä tai vastaa johonkin viestiin. Ja kaikki tämä tapahtuu kuin automaattisesti, aina kesken oppitunnin.

Kun ammattiopettaja muistuttaa syksyn alussa sovituista yhteisistä pelisäännöistä ja koulun järjestyssäännöistä, hänet leimataan tiukkapipoksi ja nipoksi.

Mutta opettaja ei lannistu. Hän huomauttaa asiasta ja saa opiskelijat irrottautumaan kännyköistään ehkä… noin 15 sekunniksi.

Sillä kun hän nostaa katseensa tietokoneelta takaisin luokkaan, kahdeksasta opiskelijasta seitsemällä on jo kännykkä uudelleen kädessään. Kahdeksas ei tiedä maailman menosta mitään, sillä hän on se, joka nukkuu edelleen.

Eikä opetus ole käytännössä edennyt vielä lainkaan.

Katoamisia taivaan tuuliin ja vessan syövereihin

Kun seuraava oppitunti tauon jälkeen käynnistyy, luokkaan saapuu kolme uutta opiskelijaa. Enempää heitä ei enää tämän päivän aikana tulekaan. Ryhmän maksimikoko on 11 opiskelijaa.

Koko aamupäivän aikana. Ja lopulta vain hetken.

Sillä viimeisen tauon aikana, kahden viimeisen oppitunnin välissä, kaksi opiskelijaa katoaa sanomatta mitään taivaan tuuliin. Kolmannen imaisee ilmeisesti vessa, sillä sinne hän häviää kesken oppitunnin. Neljännen opettaja poistaa luokasta häiritsevän kännykänkäytön vuoksi.

Pikaisen laskutoimituksen jälkeen markkinointiviestinnän opetuksesta loppuun asti nauttii seitsemän opiskelijaa – siis siltä osin kuin he malttavat pysyä hereillä tai irrottautua kännyköistään.

Voiko syvästä kuopasta nousta samana päivänä ylös?

Niin, miten markkinointiviestinnän opetus sitten sujui opettajan näkökulmasta? Eipä juuri mitenkään.

Ammattiopettajasta tuntui, että hän yritti vain turhaan päästä alkuun. Kolmen opetustunnin aikana kuopat syvenivät niin, että hän jäi niihin kiinni.

Mutta ei se mitään. Ensi viikolla on jälleen uusi opetuspäivä.

Ryhmä puolestaan oli luokassa kuin päärautatieasemalla perjantain iltapäiväruuhkassa. He tulivat ja menivät kuin junamatkustajat kännykät käsissään.

Mutta vain harva jäi keskittymään markkinointiviestinnän opetukseen.

Kirjoittaja Minna Luoma on markkinoinnin, viestinnän ja myynnin ammattilainen, joka toimii liiketoiminnan ammatillisena vastuuopettajana Keudassa Keravan Keskikadun kampuksella. Vapaa-aikanaan hän harrastaa kirjoittamista, lukemista ja liikuntaa eri muodoissa sekä rentoutuu hengittämällä kotiseutunsa Tuusulanjärven kulttuurista ilmaa.

Keuda, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, on Suomen viidenneksi suurin ammatillisen koulutuksen tarjoaja, joka räätälöi opiskelijoilleen innovatiivisia, yksilöllisiä koulutus- ja valmennuspalveluita. 10 toimipisteessään ympäri Keski-Uuttamaata se tarjoaa innostavan ja yhteisöllisen ympäristön yli 12 000 opiskelijalleen ja 850 työntekijälleen. Keuda tarjoaa laajan valikoiman ammatillisia tutkintoja ja koulutuksia, jotka valmistavat opiskelijoita menestymään työmarkkinoilla. Sitoutuneena vastuullisuuteen, kestävään ja digitaaliseen kehitykseen, Keuda vastaa jatkuvan oppimisen tarpeisiin koulutuksen alalla.

Keuda

Keudalainen

Jaa sivu