Taiteen ja teknologian yhdistäjä etsii uusia näkökulmia maailmaan

Työelämää varten

Taiteen ja teknologian yhdistäjä etsii uusia näkökulmia maailmaan

Julkaistu: 28.11.2024

Kuvanveistäjä ja mediataiteilija Pekko Vasantola on rakentanut uransa taiteen ja teknologian rajapinnoilla. Valokuvauksesta kuvanveistoon ja datan maailmaan kulkenut Vasantola yhdistää teoksissaan tiedettä, taidetta ja ympäristöteemoja. Hänen mukaansa taide ei ole vain ammatti, vaan tapa ajatella ja olla olemassa – ja juuri siksi sen rooli muuttuvassa maailmassa on tärkeämpi kuin koskaan.

Vasantolan mukaan hän pääsi 16-vuotiaana suoraan peruskoulusta Pekka Halosen Akatemiaan, jossa suurin osa opiskelijoista oli parikymppisiä tai vanhempia. Ujona hän jännitti teoksistaan puhumista. Koulun yhteisöllisessä ilmapiirissä hän oppi kuitenkin, etteivät teokset puhu aina puolestaan – niitä täytyy osata myös sanoittaa. Tämä kasvatti itseilmaisun rohkeutta.

”Minusta tuli taiteen tekijän lisäksi myös taiteen katsoja ja koin teosten avaavan uusia näkökulmia maailmaan” Vasantola kertoo.

Pekka Halosen Akatemiasta Vasantola suuntasi Turun Taideakatemiaan opiskelemaan valokuvausta, vaihtaen sen pian mediataiteeseen ja kuvanveistoon.

”Löysin kuvanveistosta uuden tavan ilmaista itseä materiaalin ja tilan kautta”, Vasantalo toteaa.

Kuvanveistosta datan maailmaan

Turun Taideakatemiassa hän innostui kuratoinnista. Yksi merkittävimmistä projekteista oli Nielu-näyttely Nuuksion metsässä, jossa 15 opiskelijan ryhmä toteutti taiteen ja tieteen yhdistävän näyttelyn. Projekti toteutettiin yhteistyössä tutkijoiden kanssa, ja Espoon kaupunki myönsi sille 5 000 euron apurahan.

”Näyttelyssä ympäristöteemat olivat keskiössä, ja projekti herätti miettimään taiteen roolia suurten kriisien, kuten ilmastokatastrofin käsittelyssä”, Vasantola toteaa.

Vasantola siirtyi yhä enemmän teknologian ja datan maailmaan. Turun Taideakatemian lopputyössä, mediataideteoksessa hyödynnettiin avoimia valvontakameroita. Työ herätti kysymyksiä yksityisyydensuojasta ja sitä käytiin ennen julkaisua läpi juristien kanssa.

”Tunne siitä, että pystyin yhdistämään teknologian ja taiteen, oli merkittävä”, hän kertoo.

Vasantola on sittemmin syventänyt teknologian käyttöä ja tutkinut muun muassa sitä, kuinka henkilökohtainen data voi kertoa ihmisestä enemmän kuin kasvokuva. Esimerkiksi biotaiteen projektissa hän on käyttänyt ihmisten soluja, jotka työstövaiheessa täydellistä puhtautta.

”On kiehtovaa nähdä, miten teknologia voi muuttaa identiteettiämme ja suhdetta ympäristöön”, Vasantola miettii.

Taideakatemiasta valmistuttuaan hän haki Aalto-yliopistoon opiskelemaan kulttuuritaidetta ja kuratointia. Aallossa hän on arvostanut erityisesti työtiloja ja mahdollisuuksia yhdistää taidetta ja tiedettä.

”Biotaidelaboratoriot ovat inspiroineet tutkimaan taiteen ja tieteen rajapintoja entistä syvemmin”, Vasantola kertoo.

Taiteilijan elämäntapa – vapautta, haasteita ja yhteistyön voimaa

Taiteilijuus on hänen mukaansa enemmän kuin ammatti – se on elämäntapa.

”Taiteilijana ei voi vain kävellä päivän päätteeksi kotiin. Työ ja elämä kietoutuvat yhteen, mikä on yhtä aikaa vapauttavaa ja haastavaa”, Pekko Vasantola toteaa.

Vapaus luoda on hänen mukaansa taiteilijuuden parhaita puolia, ja työn varjopuoliin kuuluvat taas yksinäisyys ja taloudellinen epävarmuus.

Pekko Vasantola on työskennellyt viisi vuotta täysipäiväisenä taiteilijana. Se vaatii hänen mukaansa itsensä jatkuvaa haastamista ja perustelemista. Tärkeimmät taidot ovat periksiantamattomuus, uteliaisuus ja kyky oppia jatkuvasti uutta.

”Joudun usein kysymään itseltäni, onko tämä mielekästä ja kuinka pitkään”, hän pohtii.

Hän korostaa yhteistyön merkitystä. Yhteisöjen tuki niin Pekka Halosen Akatemiassa kuin Turun Taideakatemiassa on ollut korvaamatonta.

”Valmistumisen jälkeen yksinäisyys saattaa yllättää taiteilijan, jolloin on tärkeää etsiä mahdollisuuksia kollektiiviseen työskentelyyn”, Vasantola toteaa.

Avoimuus uusille ideoille ja yhteistyölle merkityksellistä

Vasantolan työpöydällä on useita projekteja, joissa hän pyrkii rakentamaan pitkäjänteistä yhteistyötä tutkijoiden ja taiteilijoiden välillä. Hän pohtii myös toimintaympäristön nopeita muutoksia.

”Nykymaailmassa arvot kovenevat, ja Suomen hallituksen rahoitusleikkaukset kaventavat taidetoimijoiden mahdollisuuksia. Taiteen rooli uusien näkökulmien avaajana ja ympäristökriisin käsittelijänä on tärkeämpi kuin koskaan”, Vasantola kertoo.

Hänen mukaansa tekninen osaaminen, kuten datan käsittely, on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on avoimuus uusille ideoille ja yhteistyölle. Yksin ei voi tehdä kaikkea.

Pekka Halosen Akatemia – Luovuuden ja oppimisen kehto

Toimialapäällikkö Inga Sihvon mukaan Pekka Halosen Akatemiassa voi opiskella media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa, jossa painottuu kuvallisen ilmaisun osaamisala. Lisäksi tarjolla on tutkinnon osia media-alan ammattitutkinnosta, kuten yrittäjyyttä ja valokuvausta.

”Järjestämme myös kansanopistokoulutuksia, kuten kuvallisen ilmaisun (kuvataiteet) linjan ja intensiivikursseja, jotka houkuttelevat niin harrastajia kuin alalle tähtääviä opiskelijoita”, hän kertoo.

Oppivelvollisille toimipisteessä on Sihvon mukaan tarjolla mahdollisuus osallistua kansanopiston luovalle opistovuodelle. Tämä toimii monelle ponnahduslautana ammatillisiin kuvataiteen opintoihin ja antaa vahvan pohjan luovan alan uralle.


Lue lisää

Pekka Halosen Akatemia Keuda.fi
Koulutukset: media ja taide ja valmistava ja yleissivistävä koulutus, Pekka Halosen akatemia Koulutukset
Keudan alumnitoiminta Keuda.fi 
Keudan palvelut yrityksille ja yhteisöille Keuda.fi


Keuda, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, on Suomen viidenneksi suurin ammatillisen koulutuksen tarjoaja, joka räätälöi opiskelijoilleen innovatiivisia, yksilöllisiä koulutus- ja valmennuspalveluita. 10 toimipisteessään ympäri Keski-Uuttamaata se tarjoaa innostavan ja yhteisöllisen ympäristön yli 12 000 opiskelijalleen ja 850 työntekijälleen. Keuda tarjoaa laajan valikoiman ammatillisia tutkintoja ja koulutuksia, jotka valmistavat opiskelijoita menestymään työmarkkinoilla. Sitoutuneena vastuullisuuteen, kestävään ja digitaaliseen kehitykseen, Keuda vastaa jatkuvan oppimisen tarpeisiin koulutuksen alalla

Keuda Boilerikuva 2023.

Työelämää varten

Jaa sivu