Krapihovi – tarina, joka elää ja kehittyy yhdessä osaajien kanssa

Keuda
Työelämää varten
Krapihovi – tarina, joka elää ja kehittyy yhdessä osaajien kanssa
27.2.2025
Julkaistu: 27.2.2025
Pekka Holma on Krapihovin yrittäjä ja talonpoika neljännessä polvessa. Hänen johdollaan Krapi on kasvanut monipuoliseksi matkailu-, ravintola- ja tapahtumakokonaisuudeksi, jossa yhdistyvät historia, aito huolenpito ja jatkuva kehitys. Yhteistyö Keudan kanssa on ollut merkittävä osa Krapin kasvua, ja osaamisen kehittäminen nähdään avaintekijänä menestyksen tiellä. – Elinkeinon tulevaisuuden kannalta on ratkaisevaa, miten yritykset ja oppilaitokset tekevät yhteistyötä, Holma korostaa.
Yrittäjyys on asenne – kurinalaisuutta, realismia ja uudistumista
Yrittäjyys on Pekka Holman mukaan hänelle enemmän kuin liiketoimintaa – se on tapa ajatella ja toimia.
”Se tarkoittaa talonpoikaisajattelun toteuttamista bisneksessä. Mallin olen saanut vanhemmiltani: katsotaan eteenpäin ja tehdään asioita”, Holma kertoo.
Koronapandemia ja maailman muuttuva taloustilanne ovat tuoneet yrityksen liiketoiminnalle haasteita, mutta Holma uskoo kurinalaisuuden ja realismiin perustuvan johtamisen voimaan.
”Menestyksen elinehto on kurinalaisuus ja julmien tosiasioiden tunnustaminen. Yrityksellä ei ole varaa löysäilyyn. Täytyy olla innostunut ja tehdä asiat huolella”, Holma sanoo.
Holman mukaan tavoitteena on erityisesti Onnelan alueen integrointi osaksi Krapin kokonaisuutta sekä liiketoiminnan strategian jalkauttaminen.
”Meillä on yksi Krapi ja kaksi aluetta, jotka täytyy saada tukemaan toisiaan. Koronan aikana menetimme paljon aikaa, nyt on kurottava matkaa kiinni”, Pekka Holma toteaa.
Krapihovin perintö – talonpoikaisjuurista matkailun edelläkävijäksi
Krapihovin juuret ulottuvat aina 1600-luvulle asti, ja Holman suvulle tila siirtyi 1900-luvun alkupuolella. Pekka Holman mukaan hän kasvoi tilalla ja näki läheltä muutoksen maataloudesta matkailu- ja ravintolaliiketoiminnaksi.
”Olen talonpoika neljännessä polvessa, ja sillä on vahva merkitys minulle. Ollessani teini-ikäinen, meillä oli vielä lehmiä. Päätös lopettaa maanviljely ja keskittyä matkailu- ja ravintola-alan bisnekseen tehtiin 1980-luvun alussa”, Holma kertoo.
Holman mukaan hän on työskennellyt Krapilla restonomiopintojensa jälkeen aina 1990-luvulta alkaen, josta toimitusjohtajana kolmekymmentä vuotta. Yrityksen perusajatuksina ovat aina olleet talonpoikaisajattelu ja huolenpito – arvot, jotka ovat siirtyneet yritystoimintaan.
”Kyse on kyse huolenpidosta ja itsenäisyydestä. Näitä arvoja on helppo toistaa yritysmaailmassa”, Holma painottaa.
Yrityksen liiketoiminta kattaa hänen mukaansa ravintolat, hotellin ja kiinteistöt sekä yhteistoiminnassa kumppaneiden kanssa tapahtumat ja kulttuuritoiminnan. Kokonaisuuden rakentamisen Pekka Holma näkee jatkumona, jossa mennyt ja tuleva kohtaavat.
”Rakennamme jatkuvasti Krapia – miljöön, palveluiden ja kokemusten kautta. Visionamme on olla halutuin valinta aitoihin kohtaamisiin”, Holma kertoo.

Kumppanuudet ja oppiminen – Krapin menestyksen kulmakivet
Krapin liiketoimintamalli perustuu Holman mukaan vahvasti kumppanuuksiin. Vaikka hotellin ja ravintolan ydinpalvelut tuotetaan itse, syntyvät ohjelmasisällöt ja tapahtumat yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
”Yhteistyö on meille keskeistä – niin kulttuurin kuin hyvinvoinnin osalta. Esimerkiksi teatteri ja konsertit tuovat asiakkaita myös ravintoloihin, ja kumppaneidemme kautta saamme asiakasvirtoihin jatkuvuutta”, Holma mainitsee.
Yrityksen kehittymisessä osaamisella on suuri rooli. Hänen mukaansa Krapi panostaa jatkuvaan oppimiseen ja henkilöstön kehittämiseen, ja tässä Keuda on ollut tärkeä kumppani. Krapilla on esimerkiksi opiskellut lukuisia opiskelijoita koulutussopimuksella tai oppisopimuksella muun muassa matkailu- ja ravintola-alan perustutkintoa tai lähiesihenkilötyön ammattitutkintoa.
”Opiskelijat ovat meillä jatkuvasti oppimassa keittiössä, salissa, hotellissa, myynnissä ja hallinnossa. Se on ehdottoman hyvä asia, ja toivon, että he saavat meiltä kaiken mahdollisen irti. Oppisopimus on hieno järjestelmä, jossa kisällityön merkitys ymmärretään”, Holma toteaa.
Osaamisen kehittäminen näkyy yrityksessä myös uusien teknologioiden hyödyntämisessä.
”Meillä Krapilla tekoäly on tämän vuoden iso oppimisen aihe. Meidän on tärkeää ymmärtää, miten voimme hyödyntää sitä prosessiemme sujuvoittamisessa”, Pekka Holma kertoo.

Nuorissa on tulevaisuus – koulutuksen ja työelämän tiivis yhteys on avain menestykseen
Pekka Holman mukaan nuorissa on suuri potentiaali ja hän haluaa panostaa heidän koulutukseensa ja työelämään siirtymiseensä.
”Kun puhutaan nykyajan nuorista, he ovat fiksumpia, avoimempia ja sosiaalisempia kuin koskaan. En ole huolissani nuorista – olen ollut huolissani joistakin oppilaitoksista, joissa opiskelijat jätetään liian yksin”, Holma kertoo.
Hänen toiveensa on, että koulutus ja työelämä kytkeytyisivät entistä tiiviimmin toisiinsa.
”Elinkeinon tulevaisuuden kannalta on olennaista, että oppilaitokset ja yritykset tekevät yhteistyötä ja ovat vuorovaikutuksessa. Keuda on meille äärimmäisen tärkeä kumppani, ja toivon, että yhteistyömme jatkuu ja kehittyy edelleen”, Holma mainitsee.
Lopulta Holma palaa takaisin Krapin ytimeen: ihmisiin.
”Arvokkaimmat ja merkityksellisimmät ihmiset ovat työntekijämme. Heidän kanssaan ja kauttaan tätä tehdään, ja heidän osaamiseensa haluamme panostaa”, Holma toteaa.

Vahva kumppanuus luo arvoa ja kehittää tulevaisuutta
Keudan yrityspalveluiden asiantuntija Irja Ylönen iloitsee pitkästä ja monipuolisesta kumppanuudesta Krapin kanssa. Syvä luottamus ja aktiivinen vuorovaikutus arjessa Krapin ja Keudan osaajaverkoston kesken innostavat eteenpäin. Kun jakaa yhteiset tavoitteet ja selkeän suunnan, oppimisesta ja kehittymisestä tulee aidosti vaikuttavaa ja hyödyllistä.
”UNIIKKI-kumppanuuden myötä jatkamme yhteistyön tavoitteellista kehittämistä ja luomme yhdessä uutta, yhteistä tulevaisuutta. Vastavuoroinen, arkeen arvoa tuottava kumppanuus on meille sydämen asia – se on sekä strateginen tavoitteemme että vahva tahtotilamme”, Ylönen toteaa.
Lue lisää
UNIIKKI-kumppanuus Keudan kanssaAukeaa uuteen välilehteen
Palvelumme yrityksille ja työnantajilleAukeaa uuteen välilehteen
Keudan koulutuksetAukeaa uuteen välilehteen
- Matkailu- ja ravintola-alan koulutuksetAukeaa uuteen välilehteen
- Johtamisen ja esihenkilötyön koulutuksetAukeaa uuteen välilehteen
Kuvat: Krapihovi
Keuda, johtava ammatillinen kouluttaja ja työelämän kehittäjä, tarjoaa monipuolisia ja laadukkaita koulutuksia, jotka valmistavat opiskelijoita työelämään ja jatko-opintoihin. Keski-Uudellamaalla sijaitsevat 10 toimipistettä tarjoavat opiskelijoille ainutlaatuisia oppimisympäristöjä.
Valikoimassamme on yli 80 ammatillista tutkintoa ja monipuolista, syventävää lyhytkoulutusta eri aloilta. Teemme tiivistä yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa, ja tuemme yli 2 500 kumppaniamme kilpailukyvyn ja kasvun vahvistamisessa, edistäen samalla alueellista kehitystä ja hyvinvointia.
Vastuullisuus on toimintamme perusta. Huolehdimme opiskelijoiden ja henkilöstömme hyvinvoinnista ja kehitämme innovatiivisia ratkaisuja työelämän tarpeisiin. Sitoutumisemme älykkäisiin teknologioihin tukee jatkuvaa oppimista ja yhteiskunnan kehitystä. Tulevaisuuden oppimisympäristöissämme yhdistyvät älykkäät teknologiat ja kestävän kehityksen ratkaisut, tarjoten opiskelijoille parhaat valmiudet nopeasti muuttuvaan työelämään.
