Tavoitteet
YES – Lukiot työelämään -hankkeella lisätään lukioiden työelämälähtöisyyttä, edistetään lukioiden ja nuorten työelämäyhteyksiä sekä vahvistetaan nuorten ja opetushenkilöstön työelämä- ja yrittäjyystietoutta. Tämän lisäksi synnytetään lukioihin yrittäjämäistä toimintakulttuuria ja uudenlaista johtamiskulttuuria ja opettajuutta. Hankkeen avulla lukiokoulutus linkittyy tiiviimmin osaksi kunnan ja alueen elinkeinopolitiikkaa, joka tukee ammattitaitoisen työvoiman saamista ja uuden yrittäjyyden syntymistä.
Hankkeen konkreettiset tavoitteet jaotellaan seuraaviin osa-alueisiin:
1. Lukiolaisten työelämä- ja yrittäjyystiedon vahvistuminen ja oppiminen työelämän kanssa
2. Lukioiden yrittäjämäisen toimintakulttuurin kehittäminen
3. Yrittäjyyskasvatuksen pedagogiikan vahvistaminen ja sisältöjen tuottaminen
4. Opettajien työelämäyhteyksien kehittäminen
5. Yrittäjämäisten oppimisympäristöjen kehittäminen
Toimenpiteet
Hankkeessa luodaan työelämä- ja yrittäjyystietoutta tukevia kursseja ja malleja lukiokoulutuksen työelämä- ja yrittäjyysjaksojen toteuttamiseen. Lisäksi mahdollistetaan opettajien työelämäosaamisen kehittäminen työelämäyhteistyön eri malleilla ja esimerkiksi tiimiopettajuuden avulla. Yrittäjämäistä toimintakulttuuria kehitetään muun muassa koulutusten avulla.
Odotetut tulokset
Hankkeessa on kehitetty toimintamalleja, joiden avulla lukiolaisten ja lukioiden työelämäyhteydet lisääntyvät ja lukioiden toimintakulttuuri kehittyy yrittäjämäisemmiksi, vuoropuhelu ja yhteistyö työelämän toimijoiden kanssa kasvaa. Hankelukioissa on luotu johdonmukainen, vaikuttava ja tuloksellinen tapa toteuttaa työelämä- ja yrittäjyyskasvatusta ja nämä toimintamallit on linkitetty osaksi lukioiden toimintakulttuuria. Lukion opetussuunnitelmat sisältävät yrittäjyyttä ja työelämää tukevia kokonaisuuksia. Toimintamallit ja toimintakulttuuriesimerkit on dokumentoitu niin, että ne voidaan sisällyttää maakuntien yrittäjyyskasvatusstrategioihin lukiokoulutuksen toimenpiteinä ja jakaa hyvinä käytänteinä muille Suomen lukioille.
Kohderyhmä
Lukiolaiset sekä lukioiden opetushenkilöstö ja oppilaitosjohto.