Helsingin Lapinlahden Lähteellä on esillä upea taidenäyttely, jossa on nähtävillä Keudan Pekka Halosen akatemian opiskelijoiden teoksia. Jälki-näyttelyssä liikutaan sekä ajan että mielen hyvinvoinnin teemoissa. Näyttelyn kuvaus kuuluu:
”Rakennumme hiukkasista, jotka liikkuvat hetken tässä maailmassa yhteen liittyneinä. Lopulta tämä rakennelma hajoaa ja hiukkaset jatkavat olemistaan osana muita kokonaisuuksia. Olemme muutakin – muistoja, kokemuksia, perimää, tunteita. Ne määrittävät meitä, tekevät meistä yksilöitä. näistä lähtökohdista jätämme aina maailmaan jälkemme.
Tässä valokuvataiteen näyttelyssä kymmenen valokuvaajaa jättävät oman ihmisyydestä kertovat jälkensä. Mieli ja aika nivoutuvat yhteen pienistä konkreettisista inhimillisyyden palasista.”
Näyttely on toteutettu osana kuvallinen ilmaisu ja havainnointi -tutkinnon osaa. Tämä pitää sisällään kuvien toteuttamista havainnoista eri menetelmillä sekä kolmiulotteisen tuotoksen toteuttamista. Tänä keväänä tutkinnon osaa ovat vetäneet opettajat Christina Holmlund ja Satu Autero.
”Kutsumme tätä myös työkalukurssiksi. Tässä opiskellaan paljon pimiössä kuvan vedostamista analogisin menetelmin. Lisäksi olemme kuvanneet filmille keskikoon kameralla”, Holmlund kertoo.
Tutkinnon osan aikana on käsitelty laajemmin myös aikateemaa. Pohdintaa ja keskustelua on käyty yleisesti ajasta, muistoista sekä omasta aikakäsityksestä. Teeman ympärille opiskelijat alkoivat valmistaa teoksia näyttelyyn, joka on myös osin paikkasidonnainen. Lisäksi näyttely on osa Mental Health Art Week -tapahtumaviikkoa, joka sisältää mielenterveysteemaisia kulttuuri- ja taidetapahtumia kautta maan.
”Monet ovat ottaneet teoksiinsa mielen hyvinvoinnin näkökulmia. Niissä näkyy esimerkiksi luontosuhde, ystävyys sekä mielenterveyden haasteet.”
Luvassa onkin syvällisiä ja moniosaisia teoskokonaisuuksia, joissa näkyy kokeilevia tulostus- ja kuvanvalmistusmenetelmiä.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Tutkinnon osa avarsi niin tekniikan kuin valokuvataiteen osalta
Opiskelija Kariliis Tuovinen valitsi teoksiinsa mielenterveysaiheen. Hänen teoskokonaisuutensa kantaa nimeä F30-31 ja se käsittelee kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Se koostuu kolmesta teoksesta, joissa näkyy kolme eri vaihetta: mania, hyvä olo ja depressio. Kaksi ensimmäistä teosta on toteutettu samalla tekniikalla eli syanotypialla. Kolmas teos on toteutettu sekatekniikalla. Kaksi ensimmäistä teosta ovatkin fyysisesti stabiileja teoksia, kun taas kahdelle kankaalle valmistettu kolmas teos on liikehtivä.
”Tässä tutkinnon osassa pystyi kokeilemaan laajasta kaikkea. Kokeilin eri tekniikoita tosi paljon”, Kariliis kertoo.
Hän kuvailee tutkinnon osan olleen mieletön kokonaisuus, jossa opettajat ovat olleet tukemassa askel askeleelta. Tuovinen sanoo, ettei hän itse kokenut olleensa taiteilijatyyppiä, mutta opettajien ansiosta hän pääsi eteenpäin.
”En olisi uskonut, että saisin tällaisen teoskokonaisuuden tehtyä. Tämä koulu on ollut ihana, sillä täällä on voinut avata itsensä. Nyt kun olen ottanut pakollisten tutkinnon osien lisäksi myös taidepuolta, koen, että ymmärrän laajemmin kaikkea.”
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Opiskelijat Emilio Mäkipää ja Roosa Laamanen toteuttivat yhdessä teoskokonaisuuden nimeltä Unnamed. Teokset käsittelevät katutaidetta ja ne on tulostettu alumiinilevyille. Teoksissa on hyödynnetty Mäkipään aiemmin ottamia kuvia. Niissä näkyy Lapinlahden Lähteen Venetsia-rakennuksen katutaidetta ja graffiteja ennen vuonna 2017 toteutettua remonttia.
”Katutaiteessa ja graffiteissa on mielenkiintoisia miettiä ihmisiä niiden takana. Siitä syntyi Unnamed-kokonaisuus. Monet eivät kiinnitä katutaiteeseen ja graffiteihin huomiota, vaan ihmisiltä menee paljon ohi. Halusimme tuoda näkymättömien ihmisten äänet kuuluviin”, Laamanen avaa.
”Yleensä katutaide nähdään töhryinä. Itse kiinnitän niihin paljon huomiota kaduilla. Niissä joku on halunnut kertoa jotain”, Mäkipää sanoo.
”Näissä näkyykin paljon poliittisia ja anarkistisia kannanottoja. Monet ovat hyvin suoraviivaisia”, Laamanen täydentää.
Mäkipää ja Laamanen kuvailevat kuvallinen ilmaisu ja havainnointi -tutkinnon osaa hyvin laajaksi ja monipuoliseksi kokonaisuudeksi, jossa pääsee syventymään valokuvien moniin eri työstötapoihin.
”Parasta oli filmikameralla kuvaaminen ja pimiössä työskentely. Tässä pääsi myös tutustumaan moniin erilaisiin materiaaleihin. Miten esimerkiksi metallissa värit toistuvat niin eri tavalla”, Laamanen toteaa.
Kaksikko on tyytyväinen teoskokonaisuuteensa – ja hyvää palautetta he ovat saaneetkin. Nyt he pohtivat, pitäisikö teosta vielä jatkojalostaa eteenpäin.
Jälki
Keudan Pekka Halosen akatemian opiskelijanäyttely
Osasto 5, Lapinlahden Lähde, päärakennus, 1 krs.
Avoinna 30.5.2023 saakka ma-pe klo 11-16 ja la-su klo 12-16.
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Keuda kierrättää uuden kalustekirjaston avullaKeudan ylijäämähuonekalut ja -astiat kartoitettiin yhdeksässä eri toimipisteessä kevään 2023 aikana. Tavoitteena oli selvittää varastoissa lepäävien kalusteiden ja astioiden nykytilanne ja mahdollistaa parempi kierrätys jatkossa. Toukokuussa Keudan Welib-eKirjastoon on avattu erillinen kaluste- ja astiakirjasto, joka mahdollistaa ylijäävien kalusteiden kierrätyksen sisäisesti. Ohjelman avulla on myös helpompi jatkossa lahjoittaa hyväntekeväisyyteen kalusteita ja astioita, sinne missä on tarve.
Yli 3000 kalustetta ja astiaa kartoitettu
Kiinteistönhoitajat, ravintolapäälliköt, vapaaehtoiset opiskelijat ja opettajat kartoittivat ylijäämää kestävän kehityksen koordinaattorin Jenna Kaupin sekä Keudassa koulutussopimuksella kevään ajan työskennelleen resurssitehokkuuden kartoittajan Riikka Lahtisen kanssa. Kalusteet mitattiin, valokuvattiin ja laskettiin. Katso video opiskelijoiden työskentelystä!
Yli 3000 kalustetta ja astiaa kartoitettiin kevään aikana. Hyväkuntoisia kalusteita tarjottiin ensisijassa paikallisille lahjoitustahoille, jotka välittivät ne ukrainalaisille ja vähävaraisille. Jopa yli 2000 kalustetta lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen. Osa käyttökelvottomista kalusteista purettiin ja lajiteltiin rakennusalan opiskelijoiden toimesta puu-, metalli-, muovi- ja sekajätteeseen. Sisäiseen kiertoon jäävää ylijäämää voi lainata Welib-eKirjastosta, jota hallinnoi kirjastosihteeri Sami Mäkäräinen.
Vähennetään jätettä ja päästöjä
Kierrättämällä kalusteet säästetään luonnonvaroja ja päästöjä sekä tehdään kustannussäästöjä. Kun vanhat kalusteet eivät kasaannu varastoihin, pidetään myös toimipisteet siistinä ja paloturvallisina. Jätettä syntyy vähemmän ja hiilijalanjälki pienenee. Uusien hankintojen määrä vähenee.
Hiilijalanjälki on nolla, kun käytetään aiemmin hankittuja tavaroita. Vanhojen kalusteiden hyödyntäminen toimipisteissä maksaa myöskin pyöreät nolla euroa.
Monialaisessa Keudassa on myös mahdollisuuksia tuunata, korjata ja uudistaa vanhoja kalusteita ajan henkeen sopivaksi.
Kalustekirjaston käyttö
Jatkossa Keuda kierrättää sisäisesti ja lahjoitustahoille Welib-eKirjastossa. Welib-kirjastosta varataan toimipisteen käyttöön tarpeellisia kalusteita ja astioita. Esimerkiksi astioita, pöytiä ja tuoleja voi lainata myös omaan henkilökohtaiseen tarpeeseen kuten juhliin. Opetusalat voivat myös tutustua kalustekirjaston antiin ja hyödyntää opinnoissa. Tavaroiden ulosmyynti jatkuu entiseen tapaan Kiertonetissä.
Kaikille iloa kierrätykseen ja nautinnollista kesää!
Jenna Kauppi
Vastuullisuuden ja kestävän kehityksen koordinaattori
Riikka Lahtinen
Resurssitehokkuuden kartoittaja
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Työelämätorstai: Osaamista yrityksiin syntyy yhteistyöllä, sanoo Uudenmaan Yrittäjien aluejohtajaKuva: Keudan ja Uudenmaan Yrittäjien tilaisuudessa 31.5.2022 yhteistyötä pohdittiin laajemmalla joukolla.
Yrityksille tehokas tapa saada uutta osaamista tai ensimmäisiä kontakteja tulevaisuuden osaajiin on tehdä yhteistyötä ammatillisten oppilaitosten kanssa.
Keuda tekee aktiivista yhteistyötä työelämän ja eri sidosryhmien muun muassa yrittäjäjärjestöjen kanssa. Tavoitteena on kehittää uusia tapoja yritysten tavoittamiseksi, edistää yrittäjien ja yritysten osaamisen kehittymistä ja työnantajien osaavan henkilöstön saatavuutta, ja siten edistää alueen elinvoimaisuutta ja kilpailukykyisyyttä. Keuda on lisäksi Uudenmaan Yrittäjien ja alueellaan toimivien paikallisyhdistysten kannatusjäsen.
Yhteinen näkemys ja halu rakentaa asioita yhdessä on merkittävää
Uudenmaan Yrittäjät ry on yksi keskeisistä kumppaneistamme.
Aluejohtaja Petri Ovaskan mukaan Uudenmaan Yrittäjillä ja ammatillisella koulutuksella on ollut perinteisesti hyvää yhteistyötä. Keudan kanssa on aiemmin esimerkiksi kehitetty Yksinyrittäjäakatemia-koulutuskonsepti, yhteistyö yrittäjyyskasvatuksen parissa on jatkunut tiiviinä vuosien ajan ja lisäksi osaavan henkilöstön saatavuudesta pk-yrityksiin on käyty paljon keskustelua.
”Olemme pohtineet yhdessä pk-yritysten hr-palvelua, josta saisi neuvoa muun muassa oppisopimuskoulutukseen ja työllistämiseen”, Petri Ovaska kertoo.
Jatkajien löytyminen yrityksiin on Ovaskan mukaan haaste. Yrityksissä on tarvetta omistajanvaihdoksille esimerkiksi eläköitymisen myötä.
”Yrittäjyyttä kannattaa tuoda opiskelijoille esille vaihtoehtona. Esimerkiksi aikuisopiskelijat ovat merkittävä jatkajapotentiaali. Yrityskauppa helpottaa uudelle toimialalle sisäänpääsyä”, Ovaska jatkaa.
Yhteistyö myös paikallisyhdistysten kanssa jatkuu tiiviinä
Keudan yhteistyö alueellaan toimivien paikallisyhdistysten kanssa on myös tiivistä ja moninaista.
Yhteistyön muotoja ovat muun muassa yhteiset aamiaiset yrittäjille, Keudan toimialakohtaiset työelämän kumppanuusverkostot, paikallisyhdistysten hallitusvierailut Keudassa, erilaiset opiskelijaprojektit ja yritysvierailut sekä viestintä yrittäjille esimerkiksi koulutuksista ja tapahtumista.
Tärkeitä yhteistyömuotoja paikallisyhdistysten kanssa ovat myös keskustelut ajankohtaisista teemoista ja niiden vaikutuksista yritystoimintaan sekä yrittäjien tulevaisuuden tarpeet. Erityisen kiinnostavia keskustelunaiheita ovat olleet ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen tarjoamat mahdollisuudet yrittäjille.
Lue lisää
”Yhteistyön merkitys korostui Uudenmaan Yrittäjien ja Keudan tilaisuudessa” (Keuda.fi 21.6.2022)
Keudan palvelut yrityksille ja yhteisöille
Keudan Koulutukset sekä maksulliset ja maksuttomat lyhytkoulutukset
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Kolumni Keudasta: Yhteisöllisyyttä ja itsensä voittamista – Keudan kisatiimin matkassaAmmatillisen koulutuksen kilpailukevät huipentui Espoon Tapiolan urheilupuistossa pidettyyn Taitaja2023-tapahtumaan. Olen saanut olla mukana kilpailujen uutisoinnissa jo muutaman vuoden ajan, mutta tämä oli minulle ensimmäinen finaalitapahtuma, jota sain olla seuraamassa paikan päällä.
Tänä vuonna Keudan viestinnästä oli mukana kolmen hengen tiimi uutisoimassa kisatunnelmasta. Sain mukaani kilpailun uutisointimatkalle viestintäkoordinaattori Maarit Tialan sekä tiimissämme TJK-jaksoa suorittavan media-alan opiskelija Bilal Khetibin.
Maarit kertoi, että hän on ollut ensimmäisen kerran seuraamassa Taitaja-kisoja vuonna 2008.
“Työrooleissani olen päässyt seuraamaan useita kisoja. Keuda on kasvattanut minusta Taitaja-kisafanin. Kaikki huipentuu kutkuttaviin finaalipäiviin, on rooli tai tehtävä niissä mikä tahansa. On huippua nähdä kisaajien, kisahuoltajien ja taustahenkilöiden innostus, heittäytyminen ja sitoutuminen tapahtumaan. Ja olla mukana yhtenä keudalaisena”, Maarit sanoi.
Kuten minulle itselleni, myös Bilalille tämän vuoden tapahtuma oli ensimmäinen Taitaja-tapahtuma, jota hän pääsi seuraamaan paikan päältä. Bilal kertoi hänet yllättäneen se, kuinka iso tapahtuma on oikeasti kyseessä.
“Taitaja2023 oli minulle henkilökohtaisesti todella hyvä tapahtuma. Näin opiskelijan näkökulmasta tapahtumassa oppi paljon uutta ja pääsin olemaan myös työntekijänä, joka muutti kokemusta vielä mielenkiintoisemmaksi”, Bilal totesi.
Teksti jatkuu kuvien alla. Kuvissa Keudan opiskelijoiden valmistamat seinämaalaukset ammattinäytöslajissa.
Aiempien vuosien kilpailijahaastatteluista mieleeni ovat painuneet kommentit, kuinka antoisia kokemuksia kilpailut ovat. Vaikka kisapäivät ovat jännittäviä ja vaativia, niissä oppii paljon uutta, kehittyy alan ammattilaisena sekä oppii uutta myös itsestään. Ja vaikka mitalisijoille ei pääsisikään, voittaa jokainen kilpailija ennen kaikkea itsensä.
Viestinnän ammattilaisena pääsee näkemään ainoastaan pintaraapaisun siitä kilpailumatkasta, jonka kilpailijat ja valmentajat ovat kulkeneet. Pelkästään kisatapahtumaa seuranneena, ei osaa kuvitellakaan sitä harjoittelemisen ja valmistautumisen määrää, jota kilpailija ja valmentaja ovat yhdessä tehneet. Monet valmentajat ovat kertoneet palkitsevinta olevan se, kun he saavat nähdä kilpailijan kasvutarinan ja ne kehitysaskeleet, joita kilpailija ottaa matkalla kohti finaaleja.
Nämä kommentit mielessäni oli mahtavaa päästä seuraamaan kilpailijoita ja koko kisatiimin toimintaa Taitaja2023-finaaleissa. Oli mykistävän hienoa nähdä kilpailijoiden keskittyminen ja kaikkensa antaminen, vaikka heidän suorituksiaan oli seuraamassa suuri joukko ihmisiä. Jo se itsessään osoittaa huikeaa taitoa.
Tapahtuman seuraaminen huipentui päätösjuhlaan ja palkintojenjakotilaisuuteen. Tilaisuudessa suuren vaikutuksen teki läsnä oleva yhteisöllisyys, joka täytti koko salin. Kuinka oppilaitokset kannustivat omia kilpailijoitaan ja kuinka palkitut kilpailijat halasivat toinen toisiaan lavalla.
Ennen kaikkea oli upeaa saada seurata keudalaista yhteisöllisyyttä. Kun tiimin jokainen kisahuoltaja kannusti jokaista kilpailijaa yli lajirajojen ja kuinka tiimiläiset aidosti iloitsivat toistensa onnistumisista.
Siinä hetkessä tunsi aitoa iloa ja kiitollisuutta siitä, että sai olla pienen hetken mukana keudalaisen kisatiimin uniikkia matkaa.
Inka Tikka
Yhteisökoordinaattori
Keudan viestintä- ja markkinointipalvelut
Lue uutinen keudalaisten Taitaja2023-kisamenestyksestä!
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Keudalainen opettaja Petri Honkala on koko sydämestään ammatillisen koulutuksen puolustaja. Hän on itsekin opiskellut muun muassa useamman ammatillisen tutkinnon. Jokainen tutkinto on antanut hänelle paljon.
Keudasta virkavapaalla oleva Honkala on päässyt antamaan suuren panostuksen ammatillisen koulutuksen eteen. Hän sai työskennellä Taitaja2023-tapahtuman parissa syksystä 2022 lähtien.
”Virallisesti aloitin työt Omniassa 1.8.2022, mutta aloitin kilpailujen infran suunnittelun jo keväällä työn ohessa. Olin tiiviisti mukana seuraamassa Porin kisojen rakentamista. Kisatoiminta on todella hienoa, kun täällä näkee alastaan innostuneita opiskelijoita ja lajivastaavia. Se tuo yleisestikin lisää arvostusta ammatillista koulutusta kohtaan, kun nuoret näkevät, miten hienoja juttuja täällä tehdään”, Honkala toteaa.
Taitaja2023-projektissa Honkalan vastuulla oli infran suunnittelu ja toteutus tapahtuma-alueelle. Tämä piti sisällään tilojen ja lajialueiden suunnittelua yhteistyössä lajivastaavien kanssa. Lisäksi työhön kuului vesien kulun, viemäröinnin sekä sähköjen suunnittelua. Tehtävä sisälsi myös kilpailujen logistiikan suunnittelun ja toteutuksen henkilökuljetuksia lukuun ottamatta. Työ on ollut todella kokonaisvaltaista ja vastuullista.
”Tässä tehtävässä olen päässyt kehittämään itseäni. Paineensietokyky on ollut tarpeen ja se onkin kehittynyt, kun on tiukassa aikataulussa ratkottu eteen tulleita tilanteita, siitä olen iloinen.”
Tapahtumapäivien aikana Honkala koki tunnelman todella hyväksi. Kaikki toimi kuten oli suunniteltu ja kilpailut sujuivat hyvin. Hänestä oli myös hienoa tavata tuttuja. Hän toivoo, että Taitaja-tapahtumasta tulisi ammatillisessa koulutuksessa oleville vuoden kohokohta.
”Tällä halutaan nostaa ammattiopiston arvostusta, sillä ammatillista osaamista tarvitaan jatkossakin paljon. Ammatilliset osaajat ovat välttämättömyys, sillä käsillä tekemistä tarvitaan ja sitä tulisi arvostaa”, Honkala kiteyttää lopuksi.
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Keravan Keuda-talolla päästään sukeltamaan toden teolla puhtausalaan ja sen teknologisiin mahdollisuuksiin! Keskiviikkona 24.5.2023 kello 9-15 paikan päällä järjestetään Suuri puhtauden teknologia- ja robotiikkapäivä. Tapahtuman järjestää SSTL Puhtausala ry yhteistyössä Keudan kanssa.
Kyseessä on hybriditapahtuma, joka seuraa #Murros-tapahtuman jalanjälkiä. Luvassa on siis monia mielenkiintoisia puheenvuoroja, joissa pureudutaan kattavasti puhtausalan teknologia- ja robotiikkaratkaisuihin. Esityksiä voi seurana etäyhteyksin tai paikan päältä Aimo-auditoriossa. Paikan päällä pääsee myös tutustumaan moniin näytteilleasettajiin sekä verkostoitumaan alan toimijoiden kanssa.
”Tässä tapahtumassa päästään näköalapaikalle. Tapahtumapäivä vie meitä isolla aallolla eteenpäin, koska paikan päällä on useita näytteilleasettajia, sekä yritys- että oppilaitosedustajia. Tapahtumaa on mukana järjestämässä Keudan digitiimin ja monien keudalaisten lisäksi Keudan media-alan ja liiketoiminnan opiskelijoita”, Keudan yrityspalvelujen asiantuntija Irja Ylönen avaa.
Keudan puhtausalan opettaja Sirpa Laiho kertoo teknologian ja robotiikan olevan jo kiinteä osa alan työelämää. Puhtausalan työtehtävissä käytetään paljon esimerkiksi yhdistelmäkonerobotteja ja robotti-imureita. Lisäksi siivousvaunuissa käytetään erilaisia digiratkaisuja. Erilaiset mobiilisovellukset ovat myös tyypillinen osa erilaisia kirjaustehtäviä. Digiratkaisuja alalla on todella paljon.
”Kuten monilla muillakin aloilla, myös puhtausalalla on suuri työvoimapula. Teknologiasta ja robotiikasta voidaan saada apua tähän. Niiden avulla vapautamme siivoojien kädet siihen työhön, missä tarvitaan ihmistä ja käsien näppäryyttä”, Laiho luonnehtii.
Teknologisessa murroksessa alan työelämä ja osaamistarpeet kehittyvät jatkuvasti. Laiho näkee, että tutkinnoissa on päivittämisen tarpeita. Puhtausalan koulutuksessa yhteistyö työelämän kanssa onkin avainasemassa.
”Alan osaamistarpeet muuttuvat ja nyt on pystyttävä ottamaan haltuun perusasiat tekoälystä, robotiikasta ja virtuaalitodellisuuksista”, Laiho listaa.
Myös Ylönen korostaa oppilaitosten ja työelämän jatkuvaa vuoropuhelua ja yhteistyötä. Yhteistyöllä vastataan tehokkaasti puhtausalan osaamistarpeisiin ja viedään alaa eteenpäin.
”Mitä tarpeita yrityksillä on digitaalisuuden seuraaviin kehitysaskeleisiin liittyen, olemme paikan päällä kuulemassa ja pohtimassa ratkaisuja”, Ylönen kiteyttää lopuksi.
Lue lisää tapahtumasta ja ilmoittaudu mukaan täällä!
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
On keväinen iltapäivä Keuda Saaren kartanon kasvihuoneella. Tilassa vallitsee yhteisöllinen tunnelma, kun reilu 10 puutarhatuotannon opiskelijaa ovat työn touhussa. Osa opiskelijoista siirtää tomaatintaimia suurempiin ruukkuihin. Osa kylvää tarkan määrän siemeniä mullalla täytettyihin pieniin laatikoihin. Muutamat opiskelijat siistivät hyvin kasvaneita tomaatintaimia. Tekemistä riittää!
Opiskelijoiden toiminta kuuluu osaksi Keudan osuuskunta Saaren tarhureiden toimintaa. Opiskelijoiden osuuskunta perustettiin vuoden 2023 alussa. Opiskelijajäsenet vastaavat koko Keuda Saaren kartanon avomaan vihannesviljelystä ja -tuotannosta. Lisäksi he hoitavat tunnelissa kasvatettavia kasveja ja avomaan leikkokukkia.
”Toiminta on lähtenyt todella hyvin käyntiin innokkaiden opiskelijoiden toimesta! Tässä he saavat turvallisen ympäristön hankkia omaa osaamista ja kokeilla yrittäjyyttä. Meillä on tosi yhtenäinen porukka, jossa jaetaan osaamista ja kokemuksia”, puutarhatuotannon opettaja Jenni Päivähonka iloitsee.
Keudan yritystoiminnan koordinaattori Tiina Myrsky toteaa, että osuuskuntatoiminta antaa opiskelijoille todellisen kuvan ja ymmärryksen siitä, mitä yrittäjyys heidän alallaan on. Kuinka paljon se vaatii työtä, miten tuotteita markkinoidaan asiakkaille, mitä mahdollisia riskejä yritystoimintaan liittyy, miten kulurakenne ja hinnoittelu rakentuvat ja niin edelleen.
”Opiskelijat ja opettajat ovat valtavan innostuneita tästä uudenlaisesta toimintamallista puutarhalla. Uskon, että he saavat laajasti osaamista ja ymmärrystä omasta alastaan tämän osuustoiminnan aikana”, Tiina sanoo.
Artikkeli jatkuu kuvien alla.
Opiskelijoiden kesken vallitsee innostus ja aito halu oppia
Innostuksen lisäksi opiskelijoista välittyy aito halu oppia uutta ja kehittää osaamistaan sekä puutarhatuotannossa että yrittäjyydessä. Osuuskunnan jäsenet kertovat mielellään, mikä toi heidät puutarha-alan opintoihin sekä heidän odotuksistaan osuuskuntatoiminnasta.
Saara-Elina aloitti puutarhatuotannon opinnot viime syksynä. Hänestä on upeaa, että he voivat hyödyntää oppilaitoksen tiloja taimikasvatukseen.
”Tämä on älyttömän hyvä systeemi, että tehdään tätä yhdessä – lähellä tuotettua ja puhdasta ruokaa”, Saara-Elina toteaa.
Kun Helena muutti Helsingistä Mäntsälään noin vuosi sitten, hän halusi oppia hyödyntämään omistamaansa maata. Tämä sai hänet hakeutumaan opiskelemaan puutarhatuotantoa Keudaan. Hän odottaa pääsevänsä oppimaan mahdollisimman paljon uutta.
Tammikuussa opintonsa aloittanut Taimi innostui kovasti osuuskuntaideasta. Hänestä on hieno mahdollisuus päästä kerryttämään alan osaamista kokonaisvaltaisesti.
”Tässä pääsee käymään koko prosessin läpi. Se on arvokasta oppia”, Taimi sanoo.
Teemu on aloittanut puutarhatuotannon opinnot viime syksynä. Hän kertoo, että ala on aina kiinnostanut häntä. Myös yrittäjyys on ajatuksena kiehtonut häntä paljon. Tiedonjano saikin hänet lähtemään mukaan Saaren tarhurit -osuuskuntaan.
Kati aloitti alan opinnot vuoden 2023 alussa. Hän on nauttinut osuuskuntatoiminnasta, jossa pääsee kerryttämään omaa osaamistaan monipuolisen ja yhteisöllisen tekemisen kautta.
”Oppimisympäristöstä tulee tärkeä tuki. Lisäksi vastuuopettajamme on melkoinen moottori tässä. Hän on niin kannustava ja positiivinen”, Kati kiittelee.
Henna kokee osuuskuntatoiminnan hyvänä mahdollisuutena yhdistää opiskelun ja yrittäjyyteen tutustumisen. Hänestä on ollut hienoa kartoittaa tiedon määrää. Tällä hetkellä hän toteaa, että yrittäjyys ei ole ehkä häntä varten. Alan opinnoissa hänen suurin motivaattorinsa on omavaraisuus.
”Sen lisäksi yksinkertaisesti rakastan multaa”, Henna naurahtaa.
Irene pohti opintojen aloittamista kahden eri oppilaitoksen välillä. Lopulta hän päätti hakea opiskelemaan Keuda Saaren kartanolle, sillä hän oli kuullut oppilaitoksesta niin paljon hyvää. Hän suorittaa TJK-jaksonsa osuuskunnassa.
”Täällä materiaalit ja opetus ovat kohdillaan. Täältä on saanut paljon hyviä kokemuksia ja odotan niitä edelleen tulevaisuudessa”, Irene kiteyttää.
Hanna työskenteli pitkään toimistotöiden parissa. Yhä useammin hän huomasi ajattelevansa haaveammattiaan. Pitkän pohdinnan jälkeen hän päätti toteuttaa unelmansa ja hakeutua puutarha-alan opintoihin.
”Olen kyllä tykännyt ja opinnot ovat vastanneet odotuksiani. Meillä on täällä rempseä, iloinen ja aikaansaava porukka. Tässä pääsee myös verkostoitumaan, mikä on tärkeää”, Hanna kuvailee.
Elisa aloitti opinnot Keuda Saaren kartanolla reilu vuosi sitten. Osuuskuntatoiminnasta hän haluaa saada kaiken mahdollisen tiedon yrittäjyydestä. Viljely- ja tuotantotyön lisäksi hän haluaa oppia esimerkiksi tuotteiden markkinoimisesta.
Katille puutarhanhoito oli pitkään rakas harrastus. Kun hän halusi ottaa etäisyyttä työhönsä, hän päätti hakeutua opintovapaalle ja puutarhatuotannon opintoihin. Kati toteaa, että täällä pääsee toden teolla oppimaan asioita käytännössä.
”Meillä on hyvä porukka, josta löytyy monenlaista osaamista. Se on meidän vahvuus”, Kati kiteyttää.
Mari aloitti puutarha-alan opinnot viime elokuussa. Keväällä hänellä on tiivis tähti perusopintojen osalta, mutta kesällä hän tulee olemaan enemmän mukana osuuskuntatoiminnassa.
”Odotan innolla”, Mari hehkuttaa.
Saaren tarhureiden toimintaan pääsee tutustumaan Puutarhapäivässä Keuda Saaren kartanolla lauantaina 20.5.2023 klo 10-16. Tervetuloa mukaan! Myymälä sijaitsee osoitteessa Puutarhantie 1, Saarentaus (Mäntsälä).
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Sitoutunut tekeminen on vienyt Jaana Nurkkalaa lastenvaate- ja ulkoiluvaatteidenmyymälöiden myyjästä nykyiseen tehtävään Reiman myymäläpäällikkönä, eikä omien sanojensa mukaan pois vaihtaisi. Nyt Jaana opiskelee työnsä tueksi oppisopimuskoulutuksella tekstiili- ja muotialalle suunnattua lähiesimiestyön ammattitutkintoa Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudassa.
Tekstiili- ja muotialalle voi päätyä myös sattuman kautta. Jaana Nurkkala löysi vanhempainvapaalla osa-aikatöitä läheisestä lastenvaateliikkeestä ja jäi sille tielle. Myyjän työn tehtävien lisäksi matkalla osaamista tarttui muun muassa verkkokaupan pyörittämisestä ja myymälöiden rakentamisesta.
”Olen aina ollut sellainen, että omistaudun siihen kunnolla mitä teen”, kertoo Jaana luonteestaan. Työnsä parhaiksi puoliksi hän kuvailee asiakaskohtaamisia ja hetkiä, joissa voi ylittää asiakkaan odotukset. Asiakaspalvelutyö edellyttää sosiaalisia taitoja, ja kykyä lukea asiakkaita – niistä pienimpiäkin. ”Pienet asiat jäävät lapsille mieleen”, Jaana muistuttaa.
Kuusi vuotta sitten entinen esihenkilö pyysi Jaanaa myyjäksi Reimalle. Myyjän tehtävät vaihtuivat pian apulaismyymäläpäällikön tehtäviin. Tämän jälkeen aukesikin paikka nykyiseen myymäläpäällikön tehtävään uudessa myymälässä. ”Osoitin, että haluan ottaa lisää vastuuta ja koska oli mahdollisuus, niin sitä myös annettiin”, Jaana kertoo etenemisestään.
Osaamisen kehittäminen kannattaa aina – myös työnantajalle
Jaanan aiempi opintotausta on teknilliseltä alalta. Ensimmäinen tutkinto prosessitekniikan diplomi-insinöörinä näkyy kuitenkin Jaanan nykyisessäkin työssä innostuksena numeroihin, analysointiin ja raportointiin. Jaana kertookin johtavansa myymälän toimintaa vahvasti lukujen kautta. Myymälät voivat itse vaikuttaa valikoimanhallintaan – siihen, mitä tuotteita tilataan lisää ja mitä ei.
Oltuaan vuoden myymäläpäällikkönä, Jaana aloitti oppisopimuksella tekstiili- ja muotialalle räätälöidyssä Keudan lähiesimies ammattitutkinnossa. Oman kehittymishalun lisäksi kannustusta tuli myös Jaanan työnantajalta Reimalta, josta samaan koulutukseen osallistui yhteensä 6 myymäläpäällikköä ympäri Suomen. Työn ohella suoritettavat opinnot ovatkin myös yritykselle mitä mainioin paikka ohjata työntekijöidensä osaamisen kehittymistä. Monimuotokoulutus on suunniteltu suoritettavaksi työelämän ohella ja ehdoilla.
Opiskelutehtävät ovat antaneet paljon työkaluja päivittäiseen työhön ja johtamiseen. ”Olen huomannut tekeväni jotain asioita automaattisesti, mutta nyt kun niihin oikein pureutuu, niin sieltä nousee erilaisia näkökulmia ja sitä alkaakin ajatella asioita eri tavalla”, Jaana kertoo. Koulutus on antanut uusia eväitä myös työnantajalle, sillä lähiesihenkilöitä kouluttamalla kehittyy väistämättä yrityksenkin henkilöstöjohtaminen. Lähiesimiestyön ammattitutkintoa Jaana suosittelee kaikille huolimatta siitä, onko esihenkilötyöt vasta alkamaisillaan tai takana jo vuosien kokemus.
Osana EK:n Ihmistä tarvitaan aina -kampanjaa, Suomen Tekstiili & Muoti ja Keuda julkaisevat yhdessä kolmiosaisen juttusarjan tekstiili- ja muotialan osaajista – ihmisistä, jotka tuovat osaamisen yrityksiin. Lue lisää Ihmistä tarvitaan aina -kampanjasta.
Kirjoittaja Anni Leiponen on Suomen Tekstiili & Muodin viestinnän asiantuntija.
Keudan tekstiili- ja muotialalle räätälöity lähiesimiestyön ammattitutkinto käynnistyy taas ensi syksynä, 10.10.2023. Opinnot toteutetaan monimuotokoulutuksena. Opiskelu tapahtuu työn ohessa ja koulutus kestää keskimäärin noin vuoden.
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
(Kuvassa Keudan automaalauksen opettaja Timo-Pekka ohjeistamassa opiskelija Katjaa. Katja toimii pisteiden laskijana automaalauksen Taitaja-finaalissa.)
Keudassa on valmistauduttu huolellisesti Taitaja-finaaleihin myös kisajärjestämiseen osalta. Keuda toimii vastuujärjestäjänä kolmessa lajissa.
Tämän vuoden Taitaja-finaaleissa Keuda toimii vastuujärjestäjänä kolmessa lajissa: automaalauksessa, eläintenhoidossa ja floristiikassa. Eläintenhoidon ja floristiikan kisat käydään pääosin Tapiolan urheilupuistossa Espoossa. Automaalauksen finaali käydään kokonaisuudessaan Keudan Järvenpään Wärtsilänkadun toimipisteellä. Kisajärjestelyihin on valmistauduttu perusteellisesti. Kaikki kisajärjestäjät ovat tehneet todella suuren työn.
Automaalauksen kisajärjestelyjä ovat luotsanneet hienosti eteenpäin keudalaiset opettajat Timo-Pekka Kauranen ja Martti Järvinen.
Kauranen ja Järvinen kertovat, että kisavalmistelut ovat pitäneet sisällään monia eri tehtäviä. Näitä ovat esimerkiksi tuomareiden, yhteistyökumppaneiden, tarvikkeiden ja tavarantoimittajien hankinta. Kaikista suurin tehtävä on kuitenkin kilpailun rungon eli kilpailutehtävien suunnittelu.
”Suunnittelu vaatii kovaa työntekoa. Tehtävien suunnittelusta vastaa ohjausryhmä, johon kuuluu minun ja Martin lisäksi tuomareita. Me olemme Martin kanssa tehneet tehtävät ja katsoneet ne yhdessä tuomareiden kanssa läpi”, Kauranen avaa.
”Kisatehtävät nojaavat tutkinnon perusteisiin, mutta ne ovat myös työelämälähtöisiä”, Järvinen kuvailee.
Kauranen ja Järvinen painottavat, että tehtävien suunnittelussa tärkein lähtökohta on se, että kaikki kilpailijat saavat tehtyä tehtävän aikataulun puitteissa – silloin suunnittelu on onnistunut.
”Opiskelijoita varten näitä kisoja tehdään. Palkitsevuus tulee siinä, kun näkee opiskelijoiden onnistumisen. Kun he saavat homman tehtyä ja ovat itse tyytyväisiä”, Kauranen sanoo.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
(Kuvassa eläintenhoidon lajivastaavat Sini ja Mari.)
Eläintenhoidon Taitaja-finaalin valmistelutyöt aloitettiin Keudassa viime syksynä. Lajivastaavina toimivat Keudan eläintenhoidon opettajat Mari Pukkila ja Sini Harju. Mari Pukkila kertoo iloitsevansa ennen kaikkea hyvästä lajiohjausryhmästä, jonka kanssa he ovat saaneet tehdä töitä.
”Tehtäviä on mietitty yhdessä todella tarkkaan, että ne ovat työelämälähtöisiä. Tiimissämme kaikki ovat olleet satasella mukana. Uskon, että tämän tiimin kanssa kisat menevät hyvin”, Pukkila sanoo.
Eläintenhoidon finaalitehtävistä suurin osa tehdään tapahtumapaikalla Espoon Tapiolan urheilupuistossa. Ainoastaan lypsytehtävä suoritetaan Helsingin yliopiston tutkimustilan navetassa Viikissä.
Tämän vuonna eläintenhoitolajissa on paljon tuotantoeläimiin pohjautuvia tehtäviä. Taustalla on ajatus tuoda maataloutta ja lähiruokaa lähemmäs ihmisiä ja kaupunkia. Lypsytehtävän lisäksi kilpailijoilla on edessään kanojen hoitoa, pienkuormaajalla ajamista sekä koiranhoitotehtävä.
”Lisäksi otimme uutena teoriatehtävän, joka liittyy jalostukseen ja kestävään kehitykseen”, Pukkila kertoo.
Pukkilan mielestä kisajärjestelyjen yksi parhaimmista asioita on ehdottomasti saada nähdä opiskelijoiden aito innostus sekä onnistumisen hetket – ne ovat palkitsevia.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
(Kuvassa assistentti Suvi, floristiikan lajivastaavat Jenniina ja Leila sekä assistentit Anna-Kaisa ja Tiina.)
Myös floristiikan osalta Keudassa on valmistauduttu huolellisesti Taitaja-finaaliin. Floristiikan lajivastaavina toimivat Keudan opettajat Jenniina Tiikkainen ja Leila Alamiekkaoja. He molemmat olivat seuraamassa Taitaja-finaaleja Porissa keväällä 2022, josta he saivat paljon tärkeitä vinkkejä. Vuoden 2023 finaalijärjestelyt lähtivät konkreettisesti liikkeelle syksyn lajiohjaustapaamisessa.
”Meillä on aivan ihana lajiohjausryhmä. Olemme saaneet hyvin rakennettua tehtävät yhteistyössä heidän kanssaan. Olemme myös saaneet yhteistyökumppaneiden ja Keudan avulla hienot ja monipuoliset materiaalit ja tarvikkeet kilpailuun”, Tiikkainen hehkuttaa.
Tänäkin vuonna floristiikassa onkin luvassa hyvin monipuolisia tehtäviä, joihin sisältyy muun muassa kasvi-istutusta, esillepanoa, kimpun tekoa ja hinnoittelua sekä asetelman tekoa. Lisäksi yksi tehtävistä toteutetaan yhteistyössä hiusmuotoilun ja kauneudenhoidon kanssa.
”Siinä toteutetaan hiuskoriste mallille, jolle hiusmuotoilun kilpailija tekee juhlakampauksen ja kauneudenhoidon kilpailija meikin”, Alamiekkaoja avaa.
Opettajat kuvailevat floristiikkaa hyvin elämykselliseksi, monipuoliseksi ja innovatiiviseksi kilpailulajiksi, jossa luovuus on vahvasti läsnä. Floristiikka on yksi ikärajattomista lajeista. Opettajat odottavatkin hyvän mielen kisatapahtumaa, jossa yleisö pääsee näkemään todella kauniita töitä.
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Valtakunnallisen kasvuyritysten sparraaja Kasvu Openin Keski-Uudenmaan Kasvupolku -ohjelmaan valittiin mukaan 15 yritystä eri toimialoilta. Ohjelman tuomaristo otti yritysvalinnoissa huomioon yritysten markkinapotentiaalin ja erottautumistekijät, arvostaen myös kotimaisuutta ja suunnitelmaa viedä Suomalaista osaamista maailmalle.
Keski-Uudenmaan Kasvupolku-ohjelmaan valitut yritykset:
- Alumasi, Tuusula
- ATA-Henkilöstöpalvelut, Järvenpää
- Automaatiopalvelu Lassila, Pornainen
- Betoniperhe, Sipoo
- Happy home interior, Tuusula
- Horse & Rider Nordic, Kerava
- JV Autopalvelu, Tuusula
- Kotiapu Hemma Bäst, Sipoo
- LaKo Trade, Kerava
- Pika-Lasi, Kerava
- Profilm, Tuusula
- Puunkaatopalvelu O & L, Kerava
- RockSand, Kerava
- Sanimatto-Huolto, Nurmijärvi
- Välitysklinikka, Klaukkala
Keski-Uudenmaan alueelta valittiin lisäksi Digital Health Kasvupolulle Verkkoapteekki.fi, Pääkaupunkiseudun Kasvupolulle Estko Nordic, Kiertotalouden Kasvupolulle Tuus kaivuu sekä Omistajuuden Kasvupolulle Toomiles Entertainment.
Ohjelman kumppanit mahdollistavat yrityksille maksuttoman sparrauksen
Valtakunnallinen kasvuyritysten sparraaja Kasvu Open järjestää yrittäjille maksutonta sparrausta liiketoiminnan ja kasvustrategian kehittämiseen.
Kasvupolku-sparrauksessa yritykset saavat 6 – 7 yritykselle kohdistettu asiantuntijatapaamista, yhdessä oppimista eri teemoista vertaisten kanssa, vinkkejä pitchauksen kehittämiseen, inspiraatiota ja intoa tekemiseen sekä kontakteja ja yhteistyömahdollisuuksia kasvun tueksi.
Keski-Uudenmaan Kasvupolku -ohjelman kumppanit ovat Helsingin seudun kauppakamari, Uudenmaan Yrittäjät, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda, Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Keuke, Uudenmaan liitto ja Uudenmaan TE-toimisto.
Tuomaristoon kuuluvat Elina Pekkarinen Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Keukesta (tuomariston pj), Annmarie Kuurto Uudenmaan TE-toimistosta, Riikka Vataja Helsingin seudun kauppakamarista, Petri Ovaska Uudenmaan Yrittäjistä ja Lena Forström Nordeasta.
Keuda mukana tukemassa kotimaisia kasvuyrityksiä
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda tukee tänäkin vuonna Keski-Uudenmaan Kasvupolulla kotimaisia kasvuyrityksiä ja mahdollistaa osaltaan maksutonta sparrausta.
Keuda haluaa tukea yrityksiä ja niiden toimintaedellytyksiä muun muassa osaamisen kehittämisessä ja uuden henkilöstön rekrytoinnissa. Yritysten kasvulla on positiivinen vaikutus alueen elinvoimaan ja työllisyyteen. Koulutuksella on siinä merkittävä rooli, sillä osaaminen on yritysten keskeinen kilpailutekijä.
Lisätietoja
Anne Öhman, yrityspalveluiden suunnittelija
Keuda
040 174 5614, anne.ohman@keuda.fi
Vivi Pöntiö
Kasvu Open
050 439 8988, vivi.pontio@kasvuopen.fi
Lue lisää
Keski-Uudenmaan Kasvupolun startti: Meidän vuosi, meidän kentät ja meidän säännöt
Työelämätiistai: Keuda mukana Kasvu Openin Kasvupolku ®-sparrausohjelmassa – Keuda
Työelämätiistai: Sparraus parantaa bisnestä – Haku Keski-Uudenmaan Kasvupolulle käynnissä! – Keuda
Kuvat: Kasvu Open
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Amispäiväkirjoissa seitsemän ammatillisessa koulutuksessa opiskelevaa nuorta avaa omaa opiskeluaan ja elämäänsä. Sarja näytetään Livillä, Nelosella ja Ruudussa 7.5. alkaen.
Amispäiväkirjat on läpileikkaus aikuisuuden kynnyksellä kipuilevien nuorten arkeen. Ohjelmassa seurataan seitsemän tulevan ammattiosaajan elämää opintoineen, työpaikkoineen, kavereineen sekä arjen onnistumisineen ja haasteineen. Ohjelman kahden ensimmäisen jakson ensiesitys on Liv-kanavalla sunnuntaina 7.5. klo 21 alkaen. Jaksot nähdään myös Nelosen pääkanavalla ja Ruutu-suoratoistopalvelussa.
Amispäiväkirjojen päähenkilöt ovat
- Suomen Diakoniaopistossa lähihoitajaksi opiskeleva Jenna Mylly.
- Salon seudun ammattiopistossa talonrakentajaksi opiskeleva Jerry Poutanen.
- Turun ammatti-instituutissa koneenasennusta opiskeleva Niilo Hongisto.
- Tampereen seudun ammattiopistossa putkiasentajaksi opiskeleva Viljami Turve.
- Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa prosessitekniikkaa opiskeleva Jere Puikko.
- Omniassa autokorimekaanikoksi opiskeleva Elmeri Suominen.
- Keudassa kauneudenhoitoalaa opiskeleva Eerika Rautiala (kuvassa yllä).
Skills Finland on ollut mukana ohjelmaidean alkuunpanijana. Ohjelman tuotannosta vastaa Nouhau Productions. Ohjelmassa on mukana seitsemän oppilaitosta. Muut yhteistyökumppanit ovat Attendo, Autoklinikka, LVI-Pitkälä, Sandvik, SG-rakentajat, Talonrakennusteollisuus ry, Teollisuusliitto ry ja Umicore.
Jaksojen esitysajat
LIV
Ensiesitys sunnuntaisin 7.5.–4.6. klo 21.00 & 21.30
Uusintana keskiviikkoisin Syke-jaksojen jälkeen klo 22.00 & 22.30 ajalla 10.5.–7.6.
Uusintakierros sunnuntaisin 11.6.–9.7. klo 21.00 & 21.30
Uusintana maanantaisin 12.6.–10.7. klo 23.00 & 23.30
Uusintana keskiviikkoisin 14.6.–12.7. klo 22.00 & 22.30
Nelonen
Ma 8.5. klo 14.55 (jakso 1)
To 11.5. klo 14.55 (jakso 2)
Ma 15.5. klo 14.55 (jakso 3)
Ke 17.5. klo 14.55 (jakso 4)
Ma 22.5. klo 14.55 (jakso 5)
To 25.5. klo 14.55 (jakso 6)
Ma 29.5. klo 14.55 (jakso 7)
To 1.6. klo 14.55 (jakso 8)
Ma 5.6. klo 14.55 (jakso 9)
To 8.6. klo 14.55 (jakso 10).
Kaikki jaksot on katsottavissa Ruutu.fi-palvelussa.
#amispäiväkirjat
Keudassa käynnistyi huhtikuussa 2023 Kemikaaliton siivous -pilotti kolmessa eri toimipisteessä: Tuusulan Kirkkotiellä, Järvenpään Sibeliuksenväylän Puistolassa sekä Keravan Sarviniitynkadulla. Kokeilun aikana Keudan puhtauspalvelut käyttää 100 prosenttisesti kemikaalitonta ja myrkytöntä mikrobivettä. Ravintolapalvelut käyttävät tätä menetelmää pääosin. Kemikaaleja he joutuvat kuitenkin käyttämään rasvapatojen ja uunien puhdistuksessa.
Näiden kolmen toimipisteen siivoojat ja ravintolahenkilökunta on koulutettu uuden menetelmän käyttöön. Lisäksi kemikaalittomaan siivoukseen tarvittavat laitteistot on asennettu näihin toimipisteisiin. Pilotissa testataan kotimaista siivousmenetelmää ja innovaatiota nimeltä Ownwell. Kyseessä on mikrobivesi, jonka lisäksi puhdistuksessa käytetään ainoastaan perinteistä mikrokuituliinaa. Menetelmä on kustannustehokas ja yksinkertaistaa siivousta.
”Mikrobien käyttö puhtausalalla lisääntyy. Mikrobit ovat tärkeitä hyvinvoinnin kannalta. Niille pitää alistua, jotta immuunipuolustus saa harjoitusvastustajia. Tässä tuodaan pinnoille terveellisiä ja turvallisia mikrobeja, jotka puhdistavat hellävaroen pintaa”, CEO Timo Kaarlela Ownwelliltä kertoi koulutuksessa.
Menetelmä on benchmarkattu kahdesta oppilaitoksesta. Nyt on Keudan vuoro ottaa siivouksessa harppaus kohti ympäristölle ja ihmisille turvallista siivousta.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Tavoitteena parantaa hyvinvointia ja vähentää ympäristövaikutuksia
Mikrobivesi on tuoksuton ja allergiavapaa. Tämä tukee sekä siivoojien että tiloissa asioivien henkilöiden terveyttä ja hyvinvointia.
”On mielenkiintoista seurata, että jos on iho-ongelmia, niin miten tämä vaikuttaa”, siivouspäällikkö Jaana Kohtamäki sanoi.
Muun muassa Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä raportoi (2022) siivoojien käsien kuivuuden vähentyneen menetelmän myötä.
Myös ympäristövaikutukset siivouksessa pienenevät kokeilun myötä, kun myrkkyjä ei valu ympäristöön, eikä uusia tuotteita (muovia ja ympäristölle haitallisia aineita) ja logistiikkaa tarvita. Laitteisto tarvitsee toimiakseen hanavettä ja innokkaan kokeilevan asenteen.
Pilotti kestää vuoden loppuun saakka, jonka aikana mitataan säännöllisesti pintojen puhtautta sekä seurataan menetelmän käyttäjien kokemuksia ja vaikutuksia allergioihin ja iho- ja hengitystieongelmiin. Jatkosta ja mahdollisesta menetelmän laajentamisesta muihinkin toimipisteisiin sovitaan loppuvuonna.
”Odotan tätä mielenkiinnolla! Kirkkotiellä tehdään konkreettista seurantaa. Siellä mitataan lähtötaso ja saadaan tietää, mikä muuttuu. Hyvällä mielellä odottelen tuloksia. Kestävä kehitys on kovasti tapetilla ja tämä on yksi konkreettinen askel eteenpäin”, Kohtamäki totesi.
Pilotista vastaavat Keudan siivouspäällikkö Jaana Kohtamäki, ravintolapäällikkö Liisa Immonen ja kestävän kehityksen koordinaattori Jenna Kauppi. Pintapuhtausmittauksista vastaa puhtausalan opettaja Paula Silvennoinen. Mukana myös puhtausalan opetuksen tiimi Sirpa Laihon johdolla.
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Keudasta valmistuu yhteensä 274 opiskelijaa huhtikuussa 2023. Valmistuvista opiskelijoista 201 on suorittanut koko tutkinnon ja 73 on suorittanut tutkinnon osan tai osia. Tutkinnot pitävät sisällään perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja.
Järvenpään Sibeliuksenväylältä valmistuu 11 opiskelijaa, Järvenpään Wärtsilänkadulta 61 opiskelijaa, Keravan Keskikadulta 42 opiskelijaa, Keravan Sarviniitynkadulta 63 opiskelijaa, Mäntsälän Lukkarinpolulta seitsemän opiskelijaa, Mäntsälän Saaren kartanolta 32 opiskelijaa, Nurmijärven Lopentieltä 19 opiskelijaa, Sipoon Enteriltä yksi opiskelija, Tuusulan Kirkkotieltä 36 opiskelijaa ja Tuusulan Pekka Halosen akatemiasta kaksi opiskelijaa.
Lämpimät onnittelut kaikille valmistuville! Olemme ylpeitä teistä jokaisesta!
Näistä tutkinnoista valmistutaan:
Ajoneuvoalan ammattitutkinto, autoalan perustutkinto, elintarvikealan perustutkinto, hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto, kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto, kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, kuljetusalan ammattitutkinto, laboratorioalan perustutkinto, liiketoiminnan perustutkinto, logistiikan perustutkinto, luonto- ja ympäristöalan perustutkinto, maarakennusalan ammattitutkinto, maatalousalan perustutkinto, matkailualan perustutkinto, media-alan ammattitutkinto, media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto, metsäalan perustutkinto, mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinto, pintakäsittelyalan perustutkinto, prosessiteollisuuden perustutkinto, puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto, puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, puutarha-alan ammattitutkinto, puutarha-alan erikoisammattitutkinto, puutarha-alan perustutkinto, rakennusalan perustutkinto, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, taideteollisuusalan perustutkinto, talonrakennusalan ammattitutkinto, talonrakennusalan erikoisammattitutkinto, talotekniikan ammattitutkinto, teknisen suunnittelun perustutkinto, tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto, tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto, tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, turvallisuusalan perustutkinto ja yrittäjän ammattitutkinto.
Lisätietoja
Anna Mari Leinonen
Rehtori
p. 040 174 4523
annamari.leinonen@keuda.fi
Hanna Nyrönen
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
p. 040 521 8428
hanna.nyronen@keuda.fi
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
KAJO – kirkas paikka muuten pilvisellä taivaalla.
Pekka Halosen akatemian kuvallisen ilmaisun perustutkinnon opiskelijoiden kevätnäyttely KAJO Kaapelitehtaan Puristamossa 27.4.-7.5.2023 ja verkossa 19.4.2023 alkaen.
Näyttely on taitekohta ja tulevaisuus siintää edessämme. Näyttelyssä saamme leikitellä, tehdä näkyväksi opintojen aikana mukaan tarttuneita tekniikoita ja teosten muotoon kirkastuneita ideoita.
Meissä jokaisessa oleva kajo on tulossa yhdeksi tulevaisuuden taivaanrannan takana himmeänä sarastavan valon kanssa. Yhteinen matka ja opintojen äärellä koettu jakaminen on lisännyt
valoon hohdetta, sävyjä ja syvyyttä.
KAJO on yli 60 Pekka Halosen akatemian graafisen suunnittelun, valokuvauksen ja kuvataiteen opiskelijan luovaa hehkua vahvistava yhteinen voimannäyte.
”Kaapelista kajastaa! Tervetuloa!” -näyttelyn toteuttavat opiskelijat.
Puristamo, Kaapelitehdas C-rappu, Tallberginkatu 1, Helsinki
Avoinna: 27.4.-7.5.2023, ma-pe 11-19, la-su 11-17
Vappuna ja vappuaattona 11-17
Verkkonäyttely on jo avautunut. Tutustu siihen täältä!
Vapaa pääsy
kajo {subst.} /’kajo/
hohde, kuumotus, siinto, aamun kajo, iltaruskon kajo
taivaanrannan takana olevan auringon himmeä valo,
kajastus, kaje, sarastus
hohto, kimmellys, leikittely, hehku, punerrus, muutos,
sarastus, hohde, siinto, valkeus
(vrt.) sarastaa, heijastaa, kuvastaa, loistaa
kirkastua, seljetä, ilmaantua, tulla näkyviin,
juolahtaa mieleen, nousta, kohota
Pekka Halosen akatemia on kuvallisen ilmaisun koulutukseen erikoistunut oppilaitos Tuusulan
Rantatien tuntumassa. Oppilaitoksessa voi suorittaa media-alan ja kuvallisen ilmaisun
perustutkintoon ja media-alan ammattitutkintoon liittyviä opintoja. Ammatillisen koulutuksen lisäksi
Pekka Halosen akatemiassa järjestetään vapaan sivistystyön kansanopistokoulutusta. Oppilaitos
kuuluu Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymään (Keuda).
Lisätietoja
Inga Sihvo
Toimialapäällikkö
+358 50 340 9982
inga.sihvo@keuda.fi
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Murros-tapahtuma pidettiin jo kuudetta kertaa Keudan historiassa 18.4.2023.
Oppilaitoksille ja yrityksille suunnattu #Murros-tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa vahvasti teknologisen murroksen ja digitaalisuuteen liittyvän opetustoiminnan sanansaattajana. Vuosi vuodelta aiempaa vahvemmin ja laajemmin. Ja tänä vuonna isompana kuin koskaan!
Tapahtuman teemana oli Uusi oppiminen nyt ja tulevaisuudessa – hyvinvointia ja kestävyyttä.
Tapahtumaan oli ilmoittautunut yli 600 osallistujaa! Päivän aikana tapahtumassa oli paikan päällä yli 300 vierailijaa. Tapahtuman esitykset striimattiin kahden eri YouTube-lähetyksen kautta maailmalle ja niitä seurasi parhaimmillaan Kerava-salissa yli 200 ja Aimo-auditoriossa yli 100 osallistujaa.
Lisäksi Keudan Metaversessä, virtuaalisessa oppimisympäristössä oli päivän aikana 1032 kävijää!
Meille Keudassa on tärkeää, että edistyksellisiä digitaalisia oppimisratkaisuja tuodaan avoimesti esiin ja niiden tuloksia jaetaan ketterästi ammatillisen koulutuksen parissa. Jakakaa ajatuksianne, ideoitanne eteenpäin ja mahdollistakaa oppiminen myös heille, jotka eivät paikalle päässeet.
Suuri kiitos kaikille osallistujille, esiintyjille, yhteistyökumppaneille ja tekijöille, että olitte mukana!
KeyNote-esitys Risto Linturi.
KeyNote-esitys Minna Huotilainen.
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
KUVA: Amke ry:n johtava asiantuntija Saku Lehtisen ja Suomen Yrittäjien koulutusasioiden asiantuntija Marja Vartiaisen mukaan Murros-tapahtuma toimii yritysten ja koulutustoimijoiden yhteisenä vertaisoppimisfoorumina, jossa yhteistyötä syntyy luonnostaan.
Ammatillisen koulutuksen järjestäjät ja edtech-kasvuyritykset kohtasivat Murros2023 -tapahtumassa 18.4.2023 Keravan Keuda-talolla, verkossa ja Keudan Metaverse -virtuaalimaailmassa. Kuudetta kertaa järjestetyn tapahtuman avulla haluttiin edistää uusien teknologioiden opetusta ammatillisessa koulutuksessa. Tilaisuuden aamupäiväosuudessa kuultiin mielenkiintoisia ja inspiroivia puheenvuoroja muun muassa uudenlaisista teknologioista, uudenlaisesta oppimisesta ja teknologisesta turvallisuudesta.
Aloituspaneelissa yhteiskuntasuhdepäällikkö Sanja Mursu (Oppiva Invest), johtava asiantuntija Saku Lehtinen (Amke ry), opetusneuvos Minna Taivassalo (Opetushallitus) ja Keudan rehtori Anna Mari Leinonen kertoivat teknologisen murroksen näkyvän monin tavoin yhteiskunnassamme; se näkyy erityisesti työelämässä, mutta myös esimerkiksi tutkinnon perusteissa, valtakunnallisissa hankkeissa ja opiskelijan mahdollisuuksissa oppia.
KUVAT: Aloituspaneeli toteutettiin Keudan Metaverse -virtuaalimaailmassa ja livenä.
Vuorovaikutuksen ymmärtäminen ihmisen ja teknologian välillä keskeistä
Tulevaisuudentutkija Risto Linturi käsitteli puheenvuorossaan tekoälyn ja Metaversumin vaikutusta osaamistarpeisiin, oppimiseen ja työn murrokseen. Linturin mukaan AI-tekoälyn hyödyntämisessä keskeistä on ihmisten ja teknologian välisen vuorovaikutuksen ymmärtäminen.
Tekoäly tulee hänen mukaansa muuttamaan tulevaisuudessa osaamista ja oppimista. Kasvava tarve on esimerkiksi ongelmanratkaisutaidoille, holistiselle käsitykselle tarpeista ja ratkaisuista tai merkitysten vertailukyky. Vähenevä tarve on muun muassa prosessimaiselle kyvylle, tutkimusosaamiselle tai tiedolle menneestä.
Monimutkaistuminen tekee kaiken tarpeellisen osaamisesta mahdotonta, joten osaaminen ja tieto hankitaan itse internetin, tekoälyn, mittalaitteiden tai etäneuvojen avulla. Tekoälypohjaiset oppimisen ja tiedon hankintatavat toimivat isona apuna.
KUVA: Risto Linturi havainnollisti esitystään tekoälyn avulla säveltämällään Keuda-balladilla.
Selviytyjä on se, jolla on paras kyky sopeutua muutokseen
Mihin turvallisuus ja teknologia ovat matkalla, kysyi kyberturvallisuuden professori, toimitusjohtaja ja kansanedustaja Jarno Limnéll poikkeuksellisen ajankohtaisesta aiheesta. Hänen mukaansa turvallisuuteen varautuminen on tärkeää, mutta tarvitaan myös toivon valoa ja tulevaisuuden uskoa. Turvallisuus on hänen mukaansa positiivinen asia, ja yrityksille kilpailutekijä ja mahdollistaja.
Suomi on mukana globaalissa teknologiassa ja kilpailu osaajista kiristyy entisestään; mikä on kyky esimerkiksi tuottaa innovaatioita. Merkittävimmät kybertaistelut käydään Limnéllin mukaan kuitenkin ihmisten mielistä; miten saamme ihmiset käyttäytymään tai tekemään jotakin. Kuumimpia trendejä tällä hetkellä on vuorovaikutteisten Metaversumeiden luominen. Etiikan on oltava mukana kaikessa tekemisessä.
KUVA: Jarno Limnéllin mukaan esimerkiksi teknologian kehitys vaikuttaa turvallisuuden muutokseen
Teknologiaosaamista tärkeä vahvistaa
Suomen Yrittäjien koulutusasioiden asiantuntija Marja Vartiainen käsitteli esityksessään digitaalisuuden ja uusien teknologioiden merkitystä yritystoiminnassa. Hänen mukaansa teknologinen murros muuttaa työelämää ja koko yhteiskuntaa.
Muutos avaa monia mahdollisuuksia uudelle yrittäjyydelle ja yrittäjyyden uudistumiselle, mutta se asettaa myös uusia vaatimuksia työntekijöiden ja yrittäjien osaamiselle. Tulevaisuudessa työtä tehdään yrittäjämäisesti sekä vaaditaan hyvää pohjaa rakentaa taitoja, yleissivistystä, muutoskyvykkyyttä ja oppia uutta.
Digitaaliset oppimisen välineet ja ympäristöt mahdollistavat Vartiaisen mukaan jatkossa entistä yksilöllisempien osaamisen kehittämisen tarpeiden huomioimisen. Pula osaajista ja osaamisvaje näkyvät yrityksissä, joten jokaisella pitäisi olla perusvalmiudet pysyä kehityksessä mukana.
Teknologiaa tarvitsevat kaikki ja onkin tärkeä vahvistaa osaamista ja panostaa siihen. Keskeisiä kehittämisen alueita ovat uudet mahdollisuudet ja tuotekehitys.
KUVA: Teknologiaosaamisen tarve työelämässä kasvaa, kertoi koulutusasioiden asiantuntija Marja Vartiainen Suomen Yrittäjistä.
Tapahtumastandeilla monipuolinen kattaus esittelyitä
Tapahtumapaikalla Keuda-talolla oli useita yritysten ja tuotteiden esittelypisteitä, joissa pääsi syventymään aiheeseen yhdessä asiantuntijoiden kanssa.
CDO & founder Rauno Saaren (XS Presence) mukaan yritys visioi yhdessä asiakkaiden kanssa liiketoimintaa ja kasvua vahvistavia AR/VR/XR-ratkaisuja. Virtuaaliset tilat ja niihin kytketyt toiminnallisuudet auttavat muun muassa asiakaspalvelutiimien skaalaamisessa, myynnin kasvattamisessa ja saavutettavuudessa 24 h.
”Yrityksessämme seuraavan sukupolven internet ja alustat ovat reaaliaikaisia ja ensisijaisesti 3D-interaktiivisia sekä sosiaalisia ja osallistavia. Ratkaisut toimivat niin virtuaalisissa koulutustiloissa, co-working-tiloissa, myymälöissä kuin vaikkapa johdon strategiahuoneissa”, Saari kertoo.KUVA: Visioimme isosti, aloitamme testatuilla alustoilla ja skaalaamme nopeasti, kertoi CDO & founder Rauno Saari XS Presence -yrityksen palveluista.
KUVA: Visioimme isosti, aloitamme testatuilla alustoilla ja skaalaamme nopeasti, kertoi CDO & founder Rauno Saari XS Presence -yrityksen palveluista.
Murros-tapahtumasta kuullaan lisää myöhemmissä Keudan artikkeleissa ja nostoissa.
Lue lisää
Digitaalisesti vaikuttava Keuda
Keudan palvelut yrityksille ja yhteisöille
Koulutukset – Tervetuloa opiskelemaan Keudaan!
Kuvat: Marja Vartiainen ja Anne Öhman
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
(Yläpuolella olevassa kuvassa ovat opiskelijat Jeanette ja Aaron. Taustalla näkyy Jeanetten toteuttama taideteos Deep red fantasy.)
Keuda Järvenpään Wärtsilänkadun toimipisteellä vietettiin taidenäyttelyn avajaisia maaliskuussa 2023. Teoksia näyttelyyn olivat tehneet media-alan opiskelijat, jotka opiskelivat kuvankäsittelyn tutkinnon osaa. Tutkinnon osassa oli alusta asti tavoitteena toteuttaa taidenäyttely ja nyt siihen oli hyvä mahdollisuus. Teemana oli fantasia, jonka opiskelijat saivat itse päättää.
Avajaistilaisuus alkoi opettaja Ilkka Karhun puheella, jonka jälkeen siirryttiin katsomaan teoksia. Tilaisuudessa oli tarjolla Pommac-juomaa.
”Olen erittäin ilahtunut, miten hienoja teokset ovat. Ylittivät odotukseni ja opiskelijat ovat ylittäneet itsensä”, Ilkka totesi puheessaan.
Teoksissa on ollut monia erilaisia tekniikoita. Opiskelijat ottivat itse valokuvia ja myös hyödynsivät kuvapankkeja. Teoksissa käytettiin esimerkiksi Adobe Photoshop- ja Lightroom-sovelluksia.
Artikkeli jatkuu kuvien alla.
Opiskelijoille mieluinen luova projekti
Keudan media-alan opiskelija Jeanette Holantin teos on nimeltään Deep red fantasy. Jeanette kertoi, että teoksessa oli tarkoituksena tuoda esiin kauhun synkkyyttä ja mysteerisyyttä.
”Teoksen teossa prosessi oli yhtä hakemista. Kuvankäsittelyssä testailin paljon erilaisia ideoita.”
Jeanetten motivaattorina toimi pelimusiikki, joka auttoi häntä myös löytämään aiheen.
”Olen itse kauhun ystävä ja tämä on minun tyylinen teokseni.”
Jeanetelle oli positiivinen yllätys, että tutkinnon osassa pääsi toteuttamaan jotain tällaista. Hän sanoi, että idea yllätti positiivisesti ja sitä oli mukava toteuttaa.
Media-alan opiskelija Aaron Häkkinen taiteli teoksen nimeltään Jetstream skywalker. Aaron kertoi, että teos kuvastaa yksinäistä palkkionmetsästäjää, joka on juuri suorittamansa tehtävän jälkeen päättänyt jäädä lepäämään ja katselemaan auringon laskua. Aurinko ja taivas hohkaa punaista valoa.
“Teokseen idean antoi ulkoinen media, esimerkiksi musiikki ja pelit. Tässä korostuu teemat, josta tykkään.”
Aaron tykkäsi näyttelystä ja sanoi, että tämä oli mukavaa vaihtelua media-alan opiskelijan arkeen. Kuvankäsittelyn tutkinnon osassa lähes aina tehdään asiakastöitä.
“Tässä projektissa pääsi ilmaisemaan itseään ja tekemään sydänprojektia.”
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Media-alan opettaja Ilkka Karhu kertoi, että taidenäyttelyssä opiskelijat pääsivät suunnittelemaan ja toteuttamaan kaiken itse.
Idea näyttelyyn lähti halusta hyödyntää tekoälyä
Media-alan opettaja Ilkka Karhu kertoi, että kuvankäsittelyn tutkinnon osassa tehdään työt erilaisilla Adoben ohjelmilla.
”Kuvankäsittelyssä ja tässä projektissa käytettiin enimmäkseen Photoshopia ja Lightroomia.”
Ilkan mukaan idea näyttelyyn lähti siitä, että haluttiin hyödyntää tekoälyä valokuvien tuottamisessa. Tekoäly on nykypäivänä mennyt todella paljon eteenpäin ja sillä voi tehdä paljon uskomattomia asioita.
”Tämä on lähes ainoa projekti, jossa opiskelija pääsevät suunnitelmaan ja tekemään kaiken itse. Kaikkien opiskelijoiden pitää päästä näyttää taitonsa ja nähtiin tämä hyödylliseksi myös siinä.”
Näyttelyssä kantavana teemana on fantasia, mielikuvituksella ei ole rajoja. Teema päätettiin opiskelijoiden kesken äänestämällä eri vaihtoehdoista.
“Tässä haluttiin antaa opiskelijoille vapaat kädet. Haasteena siinä on, miten saada fantasia paperille mahdollisimman hyvin. Opiskelijat onnistuivat tässä todella hyvin.”
Taidenäyttelyn avajaistilaisuus oli onnistunut ja paikalla oli yli 30 henkeä seuraamassa avajaisia. Teokset ovat nähtävillä Wärtsilänkadun seinillä ainakin kesään saakka.
Teksti ja kuvat: Bilal Khetib
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Keudan Rekrykarnevaalit Järvenpään Sibeliuksenväylällä toteutettiin yhteystyössä opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa. Mukana tapahtumaa suunnittelemassa ja toteuttamassa oli matkailualan ja ravintola-alan opiskelijoita. Yhteistyöllä saatiin luotua mukava ja innostava tapahtuma.
Keudan Keudan RekryKarnevaalit toteutettiin 26.1.2023 Keudan kahdeksassa eri toimipisteessä Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä sekä Tuusulassa. Tapahtumassa Keudan opiskelijat kohtasivat Keski-Uudenmaan alueella toimivia työnantajia.
Mukana oli yhteensä noin sata eri kokoista ja tyyppistä yritystä – yhdessä tai useammassa Keudan toimipisteessä. Yritykset esittelivät opiskelijoille toimintaansa, uramahdollisuuksia ja avoimia tehtäviä. Tapahtuma järjestettiin Keudassa kolmannen kerran.
Järvenpään Sibeliuksenväylän tapahtumassa oli näytteilleasettajana (20) ravintola-, majoitus-, matkailu-, tekstiili- ja muotialan ja elintarvike alan sekä henkilöstövuokraukseen erikoistuneita yrityksiä.
Tapahtuma toi opiskelijoille käytännön kokemusta sekä mahdollisuuden opintojensa suorittamiseen
Matkailualan perustutkinnon ensimmäisen vuoden opiskelijat sekä matkailualan markkinointiviestinnän tutkinnon osaa suorittavat opiskelijat olivat mukana järjestämässä Rekrykarnevaali-tapahtumaa Keudan Sibeliuksenväylän kampuksella.
Tapahtumien järjestäminen ja niissä työskentely kuuluvat mm. matkailualan asiakaspalvelu tutkinnon osaan. Niiden avulla valmistaudutaan tulevaan työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen ja näyttöön.
”Rekrykarnevaalien kaltainen tapahtuma on loistava tilaisuus harjoitteluun. Ennen tapahtumaa käydään läpi tilaisuuden luonne, valmistautuminen, pukeutuminen, työtehtävät ja työpisteet, mietitään tauot ja tapahtuman aikainen viestintä sekä jälkityöt. Opiskelijat tekivät myös palautekyselyn Formsilla ja keräsivät messuilla kiertäneiden opiskelijoiden palautteet”, kertoo matkailua-alan opettaja Merja Ahonen.
Kuvassa matkailualan opettaja Merja Ahonmaa ja ammattiohjaaja Kirsi Rönnberg-Kankkunen
”Matkailualan markkinointiviestinnän opiskelijat harjoittelivat Rekrykarnevaaleilla markkinointitapahtuman valmistelua. He tekivät osallistujalistan sekä nimikyltit pöytiin, järjestivät luokista ja aulasta tilan tapahtumalle sekä sijoittelivat esittelypisteet kartan mukaan merkaten myös pöydät valmiiksi. Valmiiksi nimetyille pöydille oli esittelijöiden aamulla helppo suunnistaa, varsinkin kun toiset opiskelijat olivat vastaanottamassa ja ohjaamassa”, Ahonen jatkaa.
Kuvassa matkailualan opiskelijoita ja opettaja Johanna Aro
Yrityksen edustajat saivat myös herkullisen ja monipuolisen aamiaisen, jonka olivat loihtineet ravintola- ja catering-alan perustutkinnon opiskelijat opettajineen osana omia opintojaan.
Kuvassa ravintola-alan opettaja Elina Karvinen
”Niin opettajat kuin opiskelijatkin arvostavat Rekrykarnevaalien tapaisia tilaisuuksia, joissa päästään ns. tositoimiin luokkaopiskelun vastapainoksi. Lisäksi kohtaamiset alan yrittäjien kanssa ovat arvokkaita ja opettavaisia. Rekrykarnevaaleilla oli työskentelyn lisäksi myös aikaa verkottua ja etsiä työ- ja harjoittelupaikkoja”, Ahonen toteaa.
Vastuullista elämyksellistä matkailua
Ensikertalaisena näytteilleasettajana Keudan Rekrykarnevaaleilla oli Maria Ojajärvi Ekomatkaajat yrityksestä. Ekomatkaajat on matkailualan yritys, joka tuottaa kestäviä elämysmatkoja uhanalaisten eläinten ja luonnon hyväksi. Yrityksen kautta pystyy varaamaan elämysmatkan, jossa pääsee tekemään vapaaehtoistyötä monessa eri kohteessa luonnon ja eläinten auttamiseen. Yrityksen missiona on kertoa uhanalaisten eläinten suojelun tärkeydestä ja siitä, kuinka jokainen voi auttaa uhanalaisia eläimiä vapaaehtoistyötä tekemällä.
Kuvassa Maria Ojajärvi esittelee kilpikonnan panssaria, joka hänellä oli mukanaan esittelypisteellä.
”Kohteissa voidaan auttaa esimerkiksi merikilpikonnia. Vapaaehtoiset kävelevät autioilla hiekkarannoilla ja keräävät talteen kilpikonnan munia, jotta sitten nousuvesi ei esimerkiksi niitä tuhoa. Eli matkoilla tehdään hyvin konkreettisia työtehtäviä luonnon ja eläinten auttamiseksi”, kertoo Ojajärvi innostuneena.
Rekrykarnevaalit -tapahtumasta Ojanjärvi kertoi kuulleensa toiselta yrityksen edustajalta, joka oli ollut tapahtumassa aiemmin. Ojanjärvi pyörittää yritystään yksinyrittäjänä, joten tarvetta on työharjoittelijoille.
”Meillä on tarjolla työharjoittelupaikkoja ympäri vuoden ja koko ajan on tekemistä. Pyöritän yritystä yksin ja minulla on ollut joskus neljäkin harjoittelijaa samaan aikaan. Harjoittelijan tulee olla omatoiminen, koska harjoittelua voi tehdä kotoa käsin. Harjoittelija pääsisi kirjoittamaan blogia ja tekemään somemarkkinointia, kuten Tiktokkia”, Ojajärvi listaa.
”Rekrykarnevaalit toimii monipuolisena ja vaikuttavana oppimisympäristönä. Iloitsen, kun saan auttaa opiskelijoiden oppimista ja työllistymistä myös tämän tapahtuman muodossa. Innostavaa on myös tavata eri alojen työnantajia ja opettajia sekä käydä moniäänistä vuoropuhelua osaajaverkoston kanssa. Asiakaskokemuksen kerääminen opiskelijoilta, yrityksiltä ja keudalaisilta auttaa meitä kehittämään konseptia koko ajan vastaamaan yhä paremmin tulevaisuuden tarpeisiin ja luomaan yhdessä uutta, yhteistä tulevaisuutta”, hehkuttaa Keudan yrityspalveluiden asiantuntija Irja Ylönen.
Vastuullinen ja kestävä nähdään tärkeäksi myös Keudassa ja näihin panostetaan Keudan eri tapahtumissa.
Keudan RekryKarnevaalit järjestetään jälleen syyskuussa 14.9.2023!
Lue lisää tapahtumasivustolta: : Keudan RekryKarnevaalit – Keuda
Lue lisää
Keskustelut ja verkostoituminen tärkeää, kertovat Keudan RekryKarnevaaleihin osallistuneet.
Tutustu tapahtumaan ja mukana olleisiin yrityksiin täältä.
Lisää tietoa Ekomatkaajat yrityksestä
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
(Yläpuolella näkyy havainnekuva Keuda Metaverse -virtuaalimaailmasta.)
Teknologinen murros kiihtyy entisestään. Keudassa jatketaan vahvasti uusien oppimistapojen ja digiratkaisujen jakamista yhdessä lukuisten oppilaitosten ja yritysten kanssa. Nimittäin odotettu #Murros-tapahtuma tulee tiistaina 18. huhtikuuta 2023!
Tapahtuman tavoitteena on edistää uusien teknologioiden opetusta ammatillisissa koulutuksissa tuomalla esiin digitaalisia tapoja, miten esimerkiksi virtuaali- ja lisättyä todellisuutta, robotiikkaa, tekoälyä ja muuta digitaalisuutta hyödynnetään opetuksessa ja yritysmaailmassa jo nyt. Tapahtumassa kuullaankin monia mielenkiintoisia puheenvuoroja niin teknologia- kuin opetusalan asiantuntijoilta. Tutustu kattavaan tapahtumaohjelmaan ja esiintyjiin täältä!
”Tapahtumassa tarjotaan yhdessä uusia mahdollisuuksia ja konkreettisia digiratkaisuja parempaan oppimiseen”, kuvailee Keudan verkkopedagogiikan kehittäjä Kari Honkonen.
Kyseessä on jo kuudes #Murros-tapahtuma Keudassa. Viime vuosien tapaan myös tänä vuonna tapahtuma toteutetaan hybridimuodossa. Tule siis verkostoitumaan Keravan Keskikadulle tai halutessasi voit seurata striimilähetyksiä verkon välityksellä.
Tapahtumaa varten on myös rakennettu huikea virtuaalimaailma Keuda Metaverse. Osallistujat voivat luoda virtuaalimaailmaan oman avattaren, jolloin he pääsevät kiertämään virtuaalitiloissa ja toimijoiden virtuaalipisteillä. Keuda Metaversessä voi myös katsoa tapahtuman live-lähetyksiä sekä seurata esimerkiksi AI-paneelia.
Tämän vuoden tapahtuman teemana on Uusi oppiminen nyt ja tulevaisuudessa – hyvinvointia ja kestävyyttä.
”Ajatuksena on, että tekniikka auttaa meitä saavuttamaan sitä hyvää, mitä meidän on mahdollista saavuttaa. Muotoillaan tekniikka siten, että ihminen voi tulevaisuudessa paremmin. Katsotaan, että tekniikka palvelee meitä eikä toisin päin”, Honkonen avaa.
“Mikä on ihmiselle merkityksellistä? Meidän kannattaa digitoida sellaisia asioita, jotka ovat tarpeen mukaisia ja positiivisesti vaikuttavia. Kaikki ei ole digitaalista. Esimerkiksi pieni lapsi tarvitsee syliä – virtuaalihalaus ei oikeaa syliä korvaa. Tulevaisuudessa asia, jota ei voi digitoida voi muuttua todella arvokkaaksi”, Honkonen jatkaa.
Lopuksi Honkonen painottaa, että päivän aikana keskustellaan ja opitaan asioita yhdessä.
”Tehdään yhdessä keskustelun ja oppimisen kautta fiksuja päätöksiä ja löydetään parhaita tapoja tulevaisuuteen, sillä meidän toimintamme määrittää tulevaisuuden.”
#Murroksen tapahtumavastaava Kari Honkonen työskentelee Keudassa verkkopedagogiikan kehittäjänä. #Murros-tapahtumat ovat saaneet alkunsa Karin ideasta.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan 18.4.2023 pidettävään #Murros2023-tapahtumaan täältä!
Yhteistyössä:
Huhtikuussa 2023 järjestetään kaikille ammatillisille oppilaitoksille Vaskihaaste-kampanja, jonka keskiössä ovat ammattiin opiskelevat henkilöt. Kampanja toteutetaan Opetushallituksen Vihreän siirtymän VASKI – Vastuullinen ja kestävä ammatillinen koulutus -hankkeen, SAKU ry:n, KESTU-hankkeen, AMKE ry:n, SAKKI ry:n sekä OSKU ry:n yhteistyössä.
Kampanjan ideana on vahvistaa ammattiin opiskelevien positiivista ilmastoon ja ympäristöön liittyvää kädenjälkeä, vihreää siirtymää sekä edistää vastuullisen ammatti-identiteetin kehittymistä. Vaskihaaste-kampanja järjestetään käsi kädessä SAKU ry:n Liikevirtaa-kampanjan kanssa.
Kampanjaa koordinoi VASKI-hankkeen vastuullisuusviestinnän asiantuntija Virve Rinnola, joka muistuttaa, että Vaskihaaste-kampanjassa haastetaan koulutuksen järjestäjät innostamaan ja aktivoimaan opiskelijoita jättämään yhdessä esimerkiksi opettajien tai tutoreiden kanssa kestävän kehityksen ja vastuullisuuden lupauksia. Näin heidän kestävyysosaamistaan vahvistetaan sekä edistetään heidän kestävää ammattilaisuuttaan. Lupaukset integroivat opiskelijat osaksi kestävyysmurrosta.
Lisäksi kampanjan tarkoituksena on haastaa toinen toisiaan somessa, jotta kampanjan sanoma tavoittaisi mahdollisimman monen koulutuksen järjestäjän, johtajan, opettajan ja opiskelijan. Somessa julkaistuissa lupauksissa voi käyttää aihetunnisteita #vaskihaaste ja #kekelupaus sekä tägätä @vaskihanke -tilin, jotta myös VASKI-hanke voi jakaa lupauksia sivuilleen.
Lupauksia voi jättää koko huhtikuun 2023 ajan ja niitä voi jättää täällä! Lupaukset voivat olla pieniä tai suurempia, sillä jokainen lupaus on merkityksellinen. Lupauksista muodostuu lupausgalleria Vaskihaaste-sivustolle, josta löytyy myös paljon lisätietoa kampanjasta!
Lisätietoja
Virve Rinnola,
VASKI-hankkeen vastuullisuusviestinnän asiantuntija ja Vaskihaaste-kampanjan koordinaattori
virve.rinnola@sataedu.fi
Jenna Kauppi,
Kestävän kehityksen koordinaattori ja Vaski-hankkeen projektipäällikkö Keudassa
jenna.kauppi@keuda.fi
Inka Mustonen,
Yhteisökoordinaattori ja Vaskihaasteen viestintä Keudassa
inka.mustonen@keuda.fi
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.