Järvenpään Kukkatalon toimitusjohtaja Saija Sitolahti on luova ja ajassa elävä yrittäjä, joka valmistautuu syyskuussa Englannissa järjestettäviin Kukkasidonnan maailmanmestaruuskilpailuihin Suomen edustajana. Oman alan osaaminen on hänen mukaansa yrittäjälle ykkösjuttu.
Vastuullisuus on Saija Sitolahden mukaan tänä päivänä iso asia ja asiakkaat ovat valveutuneita. Kukat itsessään ovat ekologisia ja niitä voi myös kuivattaa. Toiseksi mietitään tuotevalikoimaan laadukkaita ja kotimaisia brändejä, sisustusta ja oheistuotteita.
”Meillä esimerkiksi tapahtumakoristeluissa käytetyt astiat voivat olla kierrätettäviä. Lisäksi kukkia jatkokäytetään asiakkaan toimesta tai ne toimivat hävikkikukkina”, Sitolahti kuvaa.
Sitolahden mukaan yrityksen kukkakoulussa on myös ”kulma” hävikkikukille, joka kiinnostaa asiakkaita.
Ammattitaitoista ja aikaansa seuraavaa palvelua
Saija Sitolahti on toiminut yrittäjänä yli kolmekymmentä vuotta yhdessä veljensä Joonas Niemisen kanssa.
”Yrittäminen on minulle elämäntapa, johon sain kipinän jo lapsuudessa. Vanhemmillani oli kukkakauppa ja vaarilla puutarha Mäntsälän Ohkolassa”, Sitolahti toteaa.
Järvenpään Kukkatalo tarjoaa asiakkaille niin leikkokukkia, viherkasveja, sisustustavaroita kuin kasveja puutarhaan.
”Teemme lisäksi tapahtumakoristeluja ja Kukkakoulussa voi opetella kukkakimppujen tekoa. Meillä on myös hautaustoimisto”, Saija Sitolahti kertoo.
Verkkokauppaan on hänen mukaansa haluttu viime vuosina panostaa enemmän. Yrityksessä havahduttiin koronapandemian aikana siihen, että se on kivijalkakaupan ohella tärkeä myyntikanava.
”Saadessaan inspiraation ihminen etsii tietoa netistä. Silloin yrityksen on hyvä näkyä”, Sitolahti toteaa.
Kasvupolku-sparrauskilpailu boostasi liiketoimintaa
Vuonna 2016 yritys osallistui Keski-Uudenmaan Kasvupolulle. Kasvu Openin Kasvupolku-ohjelmat tarjoavat uusia toimintamalleja ja luovat verkostoja, joiden avulla yritykset voivat parantaa liiketoiminnan kasvunäkymiä.
”Kasvupolku pakotti meidät miettimään, visioimaan ja laittamaan asioita järjestykseen. Lähdimme liikkeelle megatrendeistä ja siitä, mihin yritys voisi taipua”, Sitolahti kertoo.
Sparraus asiantuntijoiden kanssa oli Sitolahden mukaan hienoa. Lisäksi Keuda toteutti oheiskoulutuksen osallistujille.
”Moni asia on jäänyt Kasvupolulta elämään esimerkiksi asioiden työstäminen ja verkostot”, Sitolahti toteaa.
Suomen edustajaksi Kukkasidonnan maailmanmestaruuskilpailuihin
Ensi syyskuussa Saija Sitolahti edustaa Suomea Manchesterissa Englannissa pidettävissä Kukkasidonnan maailmanmestaruuskilpailuissa.
”Lähdin mukaan kilpailuun, koska halusin syventyä johonkin enemmän. Kilpailu on kivaa vastapainoa yrittämiselle”, Sitolahti kertoo.
Ennalta valmisteltavia töitä on kolme, joissa teemana on kestävä kehitys ja vastuullisuus: meri, metsä ja pilvet.
”Tässä vaiheessa keskityn erilaisiin versioihin ja suunnitteluun. Prosessi on luovaa ja ideoita on paljon”, Sitolahti kuvaa.
Sitolahden valmennustiimiin kuuluu kaksi floristia ja assistentti. Kilpailun tukijoina on muun muassa yrityksiä ja myös Keuda on mukana tukemassa osaltaan.
Oman alan ammattiosaaminen yrittäjälle ykkösjuttu
Yrittäjälle Saija Sitolahden mukaan oman alan ammattiosaaminen on ykkösjuttu. Lisäksi yrittäjä tarvitsee taitoja yrittämiseen, markkinointiin ja talouteen. Myös vuorovaikutustaidot ja henkilöstöasiat ovat tärkeitä.
”Koulutuksissa pääsee tutustumaan esimerkiksi uusiin tekniikoihin ja luomaan verkostoja”, Sitolahti kertoo.
Saija Sitolahti on taustaltaan Keudasta valmistunut floristi. Lisäksi hän on floristimestari ja suorittanut yrittäjän ammattitutkinnon.
”Ammattilliset taitoni ovat koulutuksissa karttuneet ja vahvistaneet käsityöläisen identiteettiä. Voin tehdä isompia asioita ja rohkaistua tarjoamaan asiakkaille erilaisia ratkaisuja”, Sitolahti toteaa.
Oman osaamisen kehittäminen kannattaa
Järvenpään Kukkatalon työntekijät ovat taustaltaan niin puutarhureita, floristeja, floristimestareita kuin hortonomeja ja merkonomeja. Parhaillaan Kukkatalossa opiskellaan oppisopimuskoulutuksella floristiksi ja suoritetaan lähiesimiehen ammattitutkintoa.
”Kannustan tiimiä kehittämään itseään. Meillä voi osallistua myös vaikkapa Kukkakauppiasliiton tilaisuuksiin tai omaan Kukkakouluun”, Sitolahti kertoo.
Keudan opiskelijat ovat yrityksessä tuttuja työelämässä oppimisjaksoilta tai tutustumiskäynneiltä.
”Tervetuloa myös opettajat tutustumaan Järvenpään Kukkataloon”, Saija Sitolahti hymyilee.
Keuda toivottaa Saija Sitolahdelle onnea maailmanmestaruuskisoihin valmistautumiseen!
Lue lisää
Keudan palvelut yrityksille ja yhteisöille
Kehitä liiketoimintaa ja johtamista
Sparraus parantaa bisnestä – Keuda mukana Kasvu Openin Kasvupolku ®-sparrausohjelmassa
Interflora World Cup 2023 – Suomen Kukkakauppiasliitto ry
Kuvat: Saija Sitolahti, Järvenpään Kukkatalo Oy
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Keudasta valmistui 211 opiskelijaa maaliskuussa 2023Keudasta valmistui yhteensä 211 opiskelijaa maaliskuussa 2023. Valmistuvista opiskelijoista 150 on suorittanut koko tutkinnon ja 61 on suorittanut tutkinnon osan tai osia. Tutkinnot pitävät sisällään perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja.
Järvenpään Sibeliuksenväylältä valmistui 20 opiskelijaa, Järvenpään Wärtsilänkadulta 37 opiskelijaa, Keravan Keskikadulta 27 opiskelijaa, Keravan Sarviniitynkadulta 45 opiskelijaa, Mäntsälän Lukkarinpolulta yhdeksän opiskelijaa, Mäntsälän Saaren kartanolta 21 opiskelijaa, Nurmijärven Lopentieltä kahdeksan opiskelijaa, Sipoon Enteriltä kolme opiskelijaa, Tuusulan Kirkkotieltä 19 opiskelijaa ja Tuusulan Pekka Halosen akatemiasta 22 opiskelijaa.
Näistä tutkinnoista valmistuttiin:
Ajoneuvoalan ammattitutkinto, autoalan perustutkinto, elintarvikealan perustutkinto, eläintenhoidon ammattitutkinto, hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto, kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto, kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, kuljetusalan ammattitutkinto, laboratorioalan perustutkinto, liiketoiminnan ammattitutkinto, liiketoiminnan perustutkinto, logistiikan perustutkinto, luonto- ja ympäristöalan perustutkinto, lähiesimiestyön ammattitutkinto, maatalousalan ammattitutkinto, maatalousalan perustutkinto, matkailualan perustutkinto, media-alan ammattitutkinto, media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto, metsäalan perustutkinto, mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinto, palvelulogistiikan ammattitutkinto, pintakäsittelyalan ammattitutkinto, pintakäsittelyalan perustutkinto, puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, puutarha-alan perustutkinto, puuteollisuuden perustutkinto, rakennusalan perustutkinto, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, taideteollisuusalan perustutkinto, talotekniikan ammattitutkinto, talotekniikan perustutkinto, tekstiili- ja muotialan ammattitutkinto, tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto, tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinto, turvallisuusalan ammattitutkinto, yrittäjän ammattitutkinto ja yrittäjyyden ammattitutkinto.
Paljon onnea kaikille valmistuneille! Olemme todella ylpeitä teistä!
Lisätietoja:
Anna Mari Leinonen
Rehtori
040 174 4523
annamari.leinonen@keuda.fi
Hanna Nyrönen
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
040 521 8428
hanna.nyronen@keuda.fi
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Vuonna 2022 Keuda investoi opettajiin sekä ohjaajiin ja selvisi kyberhyökkäyksestä – tilinpäätöstiedoteKeuda toteutti tehtäväänsä vuonna 2022 onnistuneesti ja tuloksellisesti. Vuosi oli täynnä positiivista kasvua ja kehitystä, mutta myös raskasta poikkeustilaa, joka päättyi massiiviseen kyberhyökkäykseen.
Keudan opiskelijamäärät ovat kasvaneet noin 12 % viimeisten viiden vuoden aikana. Kasvun myötä Keuda rekrytoi ja vakinaisti toimintavuonna 2022 yli 30 opettajaa ja ohjaajaa.
PM Marinin hallitus on mahdollistanut erillisellä hankerahalla määräaikaisten opettajien ja ohjaajien palkkaamisen. ”Opiskelijamäärän kasvun myötä pystyimme muuttamaan määräaikaiset opettajien ja ohjaajien virat ja tehtävät vakituisiksi. Näin pyrimme pitämään Keudaa vetovoimaisena ja varmistamaan osaajien pysymisen talossa,” iloitsee kuntayhtymän johtaja Riikka-Maria Yli-Suomu.
Vakinaistamisia puolsi myös erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden määrän roima kasvu (vuodesta 2018 vuoteen 2021 37 %) sekä äidinkieleltään vieraskielisten osuuden jatkuva määrällinen nousu. Keudalaiset opiskelijat puhuvat 77 kieltä äidinkielenään. Eri kieli- ja kulttuuritaustaisten opiskelijoiden määrä on kasvanut ja tänään heitä on 18 % kaikista Keudan opiskelijoista.
Taloudellinen tilanne oli vakaa vuonna 2022
Keudan toimintatuotot olivat vuonna 2022 74,6 miljoona euroa ja toiminnan tulos oli +2,4 miljoonaa euroa.Kuntayhtymän hallitus päätti 22. maaliskuuta allekirjoittaa vuoden 2022 tilinpäätöksen ja siirtää asian yhtymävaltuuston vahvistettavaksi.
Keudan tervettä talouskehitystä tukivat hyvä hakijatilanne sekä kasvava yritysten ja asukkaiden määrä Keski-Uudellamaalla. Keuda vastasi alueen väestön ja elinkeinoelämän koulutuskysyntään ja osaamistarpeisiin monipuolisella koulutus- ja osaamispalvelutarjonnallaan.
”Taloudellinen tilanne on vahva ja hyvän talouskehityksen myötä on voitu toteuttaa tärkeitä investointeja opetuksen ja ohjauksen kehittämiseen sekä varautua tulevien vuosien kestävyysvajeen aiheuttamiin mahdollisiin sopeutustoimiin”, kiteyttää Yli-Suomu.
Yhteisvastuullisuus ja muutoskyvykkyys
Viime vuosi koettiin Keudassa monelta osin henkisesti kuormittavana. Koronapandemia-vuosien jäljet näkyvät edelleen oppimistuloksissa ja opiskelijoiden hyvinvoinnissa. Venäjän hyökkäyssota muutti perustavalla tavalla turvallisuudentunnettamme ja lisäsi entisestään opiskelijoiden sekä henkilöstön henkistä kuormitusta. Vuoden lopulla marraskuussa Keudaan kohdistui laajamittainen palvelunestohyökkäys, joka vaikuttaa arkeen vielä kevään 2023 aikana.
Poikkeuksellinen vuosi teki kuitenkin näkyväksi keudalaisten yhteisvastuullisuuden sekä kyvyn vastata muutoksiin ja löytää ratkaisuja vaikeissa olosuhteissa. Keudan vuosi oli menestyksekäs myös kestävän kehityksen osalta, sillä kuntayhtymälle myönnettiin OKKA-säätiön Kestävän tulevaisuuden -sertifikaatti, joka koskee opetusta, toimintakulttuuria ja johtamista. Keuda laski ensimmäistä kertaa hiilijalanjälkensä osana EkoKompassi-ympäristöjärjestelmää. Suomalaisista ammatillisista oppilaitoksista hiilijalanjäljen on laskenut Keudan lisäksi vain muutama.
Keuda on Suomen viidenneksi suurin koulutuksen järjestäjä. Vuonna 2022 opiskelijoita oli ammatillisessa koulutuksessa, aikuisten perusopetuksessa ja vapaassa sivistystyössä yhteensä 12 600. Opiskelijoista 61 %:ia oli yli 20-vuotiaita. Ammatillisia tutkintoja suoritettiin 2 224.
Lisätietoa
kuntayhtymän johtaja Riikka-Maria Yli-Suomu, 050-348 6544, riikka-maria.yli-suomu(at)keuda.fi
viestintä- ja markkinointipäällikkö Hanna Nyrönen, 040-521 8428, hanna.nyronen(at)keuda.fi
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Pre #Murros2023: ThingLink – tulevaisuuden käyttöliittymä oppimiseenUudet teknologiat yhdistävät virtuaaliset ja fyysiset oppimisympäristöt ja mahdollistavat entistä monipuolisemman ammatillisten taitojen oppimisen.
Lisäksi uudet teknologiat yhdessä mahdollistavat digitaalisten ja fyysisten oppimisympäristöjen yhdistämisen entistä tehokkaammin. Immersiiviset sisällöt tukevat ja rikastavat perinteisiä opetusmenetelmiä ja motivoivat oppimaan kokemuksellisesti. Oikein käytettynä uudet teknologiat mahdollistavat joustavan siirtymisen oppimisympäristöjen välillä, aktiivisen ja yksilöllisen oppimisen, ammatillisten taitojen monipuolisen harjoittelun, helpon kertaamisen ja paremman saavutettavuuden.
ThingLinkillä voit helposti rikastaa esimerkiksi kuvia, 360°-videomateriaalia ja 3D-malleja. Voit linkittää sisältöjä yhteen ja rakentaa niiden päälle interaktiivisen ääni-, kuva- tai tekstikerroksen huomiopisteiden avulla. Olemme viime vuosien aikana kehittäneet ThingLinkiä voimakkaasti, jotta voisimme hyödyntää uusien teknologioiden tuomat mahdollisuudet oppimisessa entistä paremmin. Olemme lisänneet VR- ja 3D-tuen ja nyt tuomme myös lisätyn todellisuuden (AR) mukaan. Voit esimerkiksi luoda polutetun VR-simulaation aivohalvauspotilaan hoitopolusta ja liittää mukaan AR-käyttöohjeita keskeisistä hoitolaitteista.
Tekoälyn kehitys ja yhdistäminen oppimisanalytiikkaan tulee helpottamaan jatkossa oppimisen ohjaamista, arviointia ja eriyttämistä sekä auttaa tarjoamaan entistä parempaa yksilöllistä tukea opiskelijoille. Jatkossa voimme kysyä suoraan sovelluksen käyttöliittymässä, millaista tukea juuri tämä opiskelija tarvitsee ja tekoäly antaa meille vastauksen kerätyn oppimisdatan perusteella.
Toki haasteitakin on. Käytettävä teknologia voi olla joskus epäluotettavaa tai sitä ei ole saatavilla. Teknologioiden käyttö vaatii jatkuvaa osaamisen kehittämistä ja oppimiskokemusten käyttö saattaa vaatia vahvaakin itseohjautuvuutta. Tärkeää onkin suunnitella oppimiskokemukset helppokäyttöisiksi, pedagogisesti järkevästi ja käyttää niitä silloin kun ne aidosti tarjoavat lisäarvoa oppimiseen.
Tule #Murros2023-tapahtumaan kuulemaan lisää, miltä immersiivisten XR-oppimisympäristöjen tulevaisuus ammatillisessa opetuksessa näyttää ThingLinkillä toteutettuna. Ständillämme pääset tutustumaan myös uuteen AR-sovellukseemme!
Blogitekstin on kirjoittanut ThingLinkin Content Production Manager Henri Pennanen.
Tule tutustumaan ThingLinkiin #Murros2023-tapahtumassa! ThingLinkillä on oma tapahtumaständi. Lisäksi Henri Pennanen kertoo ThingLinkistä kello 10.30 – 10.45 Aimo-auditoriossa.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan 18.4.2023 pidettävään #Murros2023-tapahtumaan täältä!
Yhteistyössä:
Se ei tainnut olla Internet eikä tietokoneiden yleistyminen, vaan 2000-luvun alussa tullut älypuhelin, joka muutti kertaheitolla tapamme olla yhteyksissä. Niin kauan, kuin internet oli sidottu pöytäkoneeseen, eivät sen vaikutukset arkeemme olleet yhtä merkittäviä.
”Vasta älypuhelimet lopullisesti disruptoivat tiedon, hierarkiat, politiikan, vallan, läpinäkyvyyden, julkisen keskustelun, arjen, kulttuurin, bisnesmallit, ansaintalogiikan ja sen miten yritykset ja organisaatiot voivat ylipäänsä toimia maailmassa”, kuvaavat Piha ja Sutinen Muutosvoimaa teoksessaan (2019). Vahvasti verkottuneessa toimiympäristössä yhteistyön rooli ja merkitys korostuvat.
Verkostot antavat keinon jakaa omaa ja päästä käsiksi toisten resursseihin, tietoon ja osaamiseen. Muutos, mikä on tuonut verkostotyön meidän kaikkien lähelle, on se, kuinka nykyään korostetaan verkostotyön olevan osa organisaation jäsenten normaali työtä.
Tämä on merkittävä muutos suhteessa aikaisempaan, sillä perinteisesti organisaatioiden strategioissa on linjattu, että verkostoissa toimiminen on lähinnä ylemmän johdon vastuualueita (Ks. esim. Järvensivu 2019.). Nykyään varmasti voidaan jo kiistattomaksi todeta organisaation sisäisten sekä organisaatiorajojen ylittävien verkostomaisten rakenteiden ja niiden hyödyntämisen olevan elintärkeä osa organisaation toimintaa ja toiminnan kehittämistä.
Verkostoja voi syntyä mitä erilaisempien teemojen ympärille. Tarpeita on monenlaisia kuten myös verkostoja, jotka voivat toimintalogiikaltaan olla alisteisia tai tasavertaisia, toimintaverkostoja tai kehittämis-/oppimisverkostoja, organisaatioiden sisäisiä/ ulkoisia palvelu- ja yhteistyöverkostoja ja vaihdella vielä sen osalta onko kyseessä epävirallinen vai virallinen verkosto. Verkostot rakentuvat kuitenkin aina jonkin tavoitteen ympärille, näitä tavoitteita voivat olla esimerkiksi oppiminen, kehittäminen tai jonkin muun yhteisen toiminnan, tuotteen tai palvelun mallinnus tai tuottaminen.
Julkiselta sektorilta hyvät benchmarkit
Verkostojohtamisen käytännön toteutuksella on jo toimintaan vakiintuneita tapoja, ja niistä karttunut vahvat opit Suomessa. Erityisesti julkisella sektorilla yhteistyötä on rakennettu jo pitkään ekosysteemeissä monen toimijan yhteistyössä esimerkiksi Diakonissalaitoksen Vamos-toiminta, jossa tehdään töitä nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi. Vamoksessa kaikki asiakkaan tarpeiden kannalta oleelliset tahot tuodaan yhteen ja rakennetaan palvelua ja ratkaisua yhdessä.
Vamoksen toiminta on viidessätoista vuodessa kasvanut valtakunnalliseksi ja kehittynyt tiiviissä vuoropuhelussa palveluksi yhteistyössä eri verkostotoimijoiden – nuorten asiakkaiden, kuntien eri palveluntuottajien ja sidosryhmätoimijoiden – kanssa.
Ajankohtainen Sote-uudistus rakentuu monen toimijan yhteistoteutuksena palvelemaan käyttäjäasiakkaita täysin uusin tavoin.
Mitä itse olen oppinut työssäni julkisen sektorin verkosto- ja kehittämistyössä, on ennen kaikkea sen alati verkostojohtamisen tutkimuksissakin toistuvan ydinteema luottamuksen ja yhteisen tavoitteen merkityksestä, jota ei kylliksi voi alleviivata. Mitä syvempi luottamus, sitä avoimemmin tietoa ja osaamista jaetaan.
Eri organisaatioissa on erilaiset järjestelmät ja kulttuurit. Yhteisen tavoitteen määrittelylle ja toiminnan suunnittelulle on hyvä varata riittävästi aikaa. Sitoutuminen verkostoyhteistyöhön rakentuu osallistumisen kautta ja verkoston toiminta on hyvä suunnitella siten, että se mahdollistaa osallistumisen ja vaikuttamisen.
Avainkysymykset verkostotyössä
Verkosto-osaamisella tarkoitetaan kykyä ymmärtää verkostoja ja toimia niissä tavoitteellisesti. Verkoston yhteistyö ja toiminta edellyttää suunnitelmallisuutta, jotta verkostotyö näkyy systemaattisena ja päämäärätietoisena.
Suunnittelu lähtee verkoston tarpeesta tavoitteineen, toimijoineen ja ohjausmalleineen. Avainkysymykset verkostoitumisessa kohdentuvat pääasiassa seuraavien kysymysten äärelle:
- Verkoston tavoite: mitä yhteistyöllä halutaan saavuttaa? Yhteistyön muoto rakentuu tavoitteen mukaisesti. Esimerkiksi erilaiset sopimukset allianssien ja konsortioiden tasolla luovat raameja ja auttavat yhteistyöstä sopimista ja sen tavoitteellista johtamista.
- Verkoston rakenne ja ohjausmalli: keitä verkostossa on mukana ja miten yhteistyötä ohjataan?
- Liiketoimintamalli: kenelle ja mitä ja miten verkosto tuottaa?
Näitä kysymyksiä voi lähteä, vaikka työpajan avuin kirkastamaan yhdessä ja kutsua mukaan tarvittava kattaus ja riittävä edustus, jossa suunnitella etenemistä.
Yhteiskehittäminen verkostoissa
Miten työtä voitaisiin yhdessä viedä eteenpäin? Ikea-efektillä kuvataan sitä tunnistettua seikkaa, että ihmiset tuntuvat antavan suhteettoman paljon arvoa sellaiselle tuotteelle tai asialle, jota ovat itse olleet mukana rakentamassa. Samalle ajatukselle voimme nojata rakentaessamme verkoston toimintaa sellaiseksi, että siihen halutaan sitoutua ja että sen avuin saadaan vahvistettua yhteistä ymmärrystä ja vaalittua osallistavaa suunnittelua työmuotona. Yhden tavan tähän voi tarjota yhteiskehittämisen malli, jota itse olen työssäni hyödyntänyt niin organisaation sisäisten verkostojen toiminnassa kuin myös valtakunnallisissa verkostohankkeissa yhtenä työmuotona.
Yhteiskehittäminen lukeutuu keskeiseksi palvelumuotoilun menetelmäksi. Muotoiluajattelulla ja muotoilun muilla menetelmillä, kuten yhteiskehittämisen mallilla voidaan mahdollistaa uusien ratkaisujen ja toimintatapojen kehittämisen koko verkoston näkökulmasta. Erityisesti sitä voidaan käyttää yli toimiala- ja organisaatiorajojen tapahtuvassa kehitystyössä.
Yhteiskehittäminen (co-creation) tarkoittaa tuotteen, palvelun tai toiminnan kehittämistä yhdessä niin käyttäjien, henkilöstön kuin sidosryhmienkin kanssa. Työvaiheet ja sisältö suunnitellaan mallin sisään tukemaan tavoitteita ja viemään kehittämistä iteratiivisesti eteenpäin. Yhdessä kehittämällä voidaan luoda jaettua ymmärrystä nykytilasta ja syventää tietoa eri näkökulmista sekä kehittää ja testata ratkaisuja niin käyttäjien, henkilöstön kuin sidosryhmienkin kanssa. Näistä lähtökohdista kehitystyölle syntyy aivan toisenlaista kilpailuetua, jossa työskentelyn edetessä tullaan sitoutuneeksi tekeillä olevaan yhä vahvemmin ja sen vähemmän tarvitsee pohtia mitään erillisiä jalkautusmalleja.
Yhteiskehittäminen avulla voidaan tarjota nimen ja kehyksen verkoston yhteiselle tekemiselle. Yhdessä voidaan suunnitella verkoston tavoitteen mukaista toimintaa ja tekemistä osallistavin tavoin, ja tämä tukee myös luottamuksen rakentumista ja sitoutumista.
Uudenlaista kilpailuetua suunnitelmallisesta verkostotyöstä?
Jokaista projektia ohjaa projektisuunnitelma ja asiakkuutta hoidetaan asiakkuuksien hoitomallin mukaisesti. Kehittämisenkin tukena voimme tehdä valintaa vesiputousmallista tuplatimanttiin eri kehittämisen vaiheineen ja sen mukaisine menetelmineen. Mikä sitten on tilanne verkostossa tehtävän yhteistyön osalta? Aika vaikea homma jos meillä ei ole suunnitelmaa sen varalle. Voisiko yhteistyön suunnittelu ja sen myötä lisääntyvä yhteistyö verkostoissa tuoda teillä tarvittua lisää tekemiseenne?
Lue lisää aiheesta
Järvensivu, Verkostojen johtaminen – Opi ja etene yhdessä (2019)
Kirsi Piha & Mika Sutinen: Muutosvoimaa (2019)
Maula& Maula: Design ja johtaminen (2019)
Miettinen Satu (toim). 2014. Muotoiluajattelu. Teknologiainfo Teknova Oy.
Palvelumuotoiluin bisneskirja, Koivisto, Säynäjäkangas & Forsberg. Alma. 2019.
Työelämätorstain blogin on kirjoittanut Elina Söderlund, Kuulas& CO Oy.stä.
Keuda Koulutuspalvelut Oy toteuttaa yhteistyössä Ava-akatemian kanssa kolme Johtamisen ja esihenkilötyön koulutusta. Elina Söderlund Kuulas & CO Oy:sta toimii valmentajana Yhteistyösuhteiden johtaminen ja yhteiskehittäminen verkostoissa –koulutuksessa 4.5.2023 klo 9-12 (Teams).
Tutustu koulutukseen ja ilmoittaudu mukaan: https://www.keuda.fi/koulutukset/verkostojen-ja-sidosryhmasuhteiden-johtaminen/
Tutustu myös muihin Johtamisen ja esihenkilötyön koulutuksiimme:
- Psykologisen turvallisuuden johtaminen: https://www.keuda.fi/koulutukset/psykologisen-turvallisuuden-johtaminen/
- Hybridiajan johtaminen: https://www.keuda.fi/koulutukset/hybridiajan-johtaminen/
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Keuda kiinnosti yhteishaussa hakijoita – sosiaali- ja terveysalalle olisi saanut olla enemmän hakijoitaYhteishaussa Keudan ammatillisiin koulutuksiin oli tänä keväänä 1096 ensisijaista hakijaa. Hakijoita oli eri alojen perustutkintoihin yhteensä 5048. Määrällisesti eniten hakijoita oli ajoneuvo-, rakennus, sähkö- ja automaatioalan perustutkintoihin. Keudan vetovoimaisuus Keski-Uudenmaan alueella jatkui kokonaisuudessaan hyvänä. Eri tutkintoihin hakeuduttiin laaja-alaisesti.
Valtaosa Keudan koulutuksista keräsi hyvin hakijoita, mutta huomionarvoista on, että sosiaali- ja terveysalan koulutus jäi vähäiselle hakijamäärälle. Ensisijaisia hakijoita oli vähemmän, kuin aloituspaikkoja oli tarjolla.
Vaikka syitä vähäiseen hakijamäärään ei voi yksiselitteisesti osoittaa, on syytä pohtia, onko alan negatiivisella uutisoinnilla aiheeseen suora yhteys. Sosiaali- ja terveysalaan liittyvä uutisointi on viime aikoina keskittynyt alan haasteisiin ja epävarmuustekijöihin, kuten henkilöstöpulaan, työuupumukseen ja palkkaukseen. Tämä voi vaikuttaa nuorten ihmisten käsityksiin alasta ja vähentää heidän kiinnostustaan hakeutua koulutukseen.
”Tämä on erittäin huolestuttavaa, sillä alan osaajia tarvitaan yhä enemmän tulevaisuudessa ja heidän merkityksensä yhteiskunnan toiminnalle on korvaamaton”, sanoo Keudan rehtori Anna Mari Leinonen.
Alan osaajapulaan Keudassa vastataan laaja-alaisesti hakeutumisen eri keinojen ja kanavien, kuten jatkuvan haun ja työvoimakoulutuksien kautta.
Opiskelupaikka on Keudassa jokaiselle oppivelvolliselle
Tutkintokoulutukseen valmentava (TUVA) -koulutus kiinnosti oppivelvollisia. Enintään vuoden kestävän TUVA-koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiuksia hakeutua ammatilliseen tutkinto-koulutukseen tai lukiokoulutukseen. Tämän vuoden yhteishaussa TUVA oli tarjolla seitsemässä Keudan eri toimipisteessä (Keravalla, Järvenpäässä, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Sipoossa ja Tuusulassa), johon haki yhteensä 521 opiskelijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 50. TUVA-koulutukseen hakeutuminen kasvoi positiivisesti edellisvuodesta.
Tutkintokoulutukseen hakeutuvat oppivelvolliset miettivät tänä päivänä tulevaisuuden vaihtoehtojaan aiempaa tarkemmin. Osa pohtii hakeutumistaan ammatillisen tai lukiokoulutuksen pariin, kun taas osa oppivelvollisista vahvistaa perustaitojaan ja henkilökohtaisia edellytyksiään suorittaa myöhemmin ammatillinen perustutkinto, lukiokoulutuksen oppimäärä ja mahdollisesti ylioppilastutkinto.
”Tavoitteenamme on, että jokainen oppivelvollinen opiskelija löytäisi omanpolkunsa kautta vahvuutensa, aitoa merkityksellisyyttä ja hyvinvointia tulevaisuuteen sekä tuntisi yhteenkuuluvuutta yhteiskuntaamme työllistymisen myötä”, Leinonen lisää.
”Näin varmistetaan, että opinnot etenevät jokaisella opiskelijalla suunnitellusti, eikä kukaan putoaisi matkasta. Tänä päivänä jokainen on pidettävä mukana perusopetuksen jälkeisessä koulutuksessa”, Leinonen kiteyttää.
Jatkuvan haun kautta myös osaamistaan kehittävälle aikuiselle
Ympäri vuoden käynnissä oleva jatkuva haku mahdollistaa osaamisen kehittämisen eri taitojen ja täsmäosaamisen kautta. Ammatillisen koulutuksen tutkintoihin sekä tutkinnon osakoulutuksiin ja tutkinnon osia pienempiin koulutuksiin valitaan jatkuvassa haussa jo kaksi kolmasosaa kaikista Keudan hakijoista.
”Keudan tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut auttavat koulutukseen hakeutuvia opiskelijoita löytämään itselleen sopivan koulutuksen urasuunnittelun kautta. Autamme niin nuoria oppivelvollisia, kuin aikuisiakin”, kertoo vararehtori Arja Koli.
Kaksoistutkinnot ja väyläopinnot tehostavat jatko-opintoja
Keudassa voi osana perustutkintoa suorittaa kaksoistutkinnon lukio-opinnoista sekä ammattikorkeakoulun väyläopintoja useilla eri aloilla. Väyläopinnoissa perustutkintoon voidaan sisällyttää ammattikorkeakoulutasoisia opintoja, joiden perusteella opiskelija voi myös hakeutua jatko-opintoihinsa suoraan erillishaun kautta. Opintoja ohjataan ja edistetään suunnitelmallisesti vastuuopettajan, alakohtaisten opetustiimien sekä opinto-ohjaajien toimesta jokaisen opiskelijan kohdalla.
Kaksoistutkintoja ja yhdistelmäopintoja suoritetaan tällä hetkellä eniten Järvenpäässä ja Keravalla.
Väylä-opintoja suoritetaan muun muassa sähkö- ja automaatioalan opinnoissa yhteistyössä Metropolian ammattikorkeakoulun ja liiketoiminnan opinnoissa Haaga-Helian kanssa.
Keuda kouluttaa laaja-alaisesti Keski-Uudellamaalla eri toimipisteissä
Järvenpään kahdessa toimipisteessä oli mahdollista hakea 13 eri perustutkintoon. Hakijoita oli yhteensä 1424, joista ensisijaisia 305. Eniten hakijoita oli sähkö- ja automaatioalan sekä autoalan perustutkintoihin. Turvallisuusalan hakijamäärät ovat kasvaneet aiemmasta, kiinnostusta nuorilla alan opintoihin löytyy.
Keravan kahdessa toimipisteessä oli 266 ensisijaista hakijaa 9 eri perustutkintoon. Yhteensä hakijoita oli 1295. Eniten hakijoita oli liiketoiminnan, logistiikan sekä talotekniikan perustutkintoihin.
Mäntsälän kahdessa toimipisteessä oli mahdollista hakea 9 eri perustutkintoon. Hakijoita oli yhteensä 637, joista ensisijaisia 165. Kiinnostavimmat alat olivat sähkö- ja automaatio-, maatalous- sekä rakennusalan perustutkinnot.
Nurmijärvellä oli mahdollista hakea 8 eri perustutkintoon. Hakijoita oli yhteensä 466, joista ensisijaisia 116. Eniten hakijoita oli sähkö- ja automaatioalan sekä liiketoiminnan perustutkintoihin.
Sipoossa oli mahdollista hakea 3 eri perustutkintoon. Hakijoita oli yhteensä 188, joista ensisijaisia 48. Eniten hakijoita oli sähkö- ja automaatioalan perustutkintoon.
Tuusulan kahdessa toimipisteessä oli mahdollista hakea 4 eri perustutkintoon ja hakijoita oli yhteensä 489, joista ensisijaisia 139. Kiinnostavimmat alat olivat media-ala ja kuvallinen ilmaisu sekä hius- ja kauneudenhoito sekä sosiaali- ja terveysalan perustutkinnot.
Kansanopistoissa oppivelvollisille tarjottavaan opistovuoteen oli 6 ensisijaista hakijaa. Yhteensä hakijoita oli 28.
Yhteishaun tulokset julkaistaan 15.6.2023
Keuda lähettää valituille opiskelijoille hyväksymiskirjeet ja vie valittujen opiskelijoiden nimet Keudan verkkosivuille 16.6.2023 mennessä.
Opiskelupaikka on otettava vastaan viimeistään 29.6.2023.
Opiskelija aloittaa opinnot elokuussa siinä toimipisteessä, johon hänet on hyväksytty opiskelijaksi.
Hakeutumispalvelut Keudan opintoihin
Ammatillisiin koulutuksiin voi hakea ympäri vuoden jatkuvassa haussa. Keudan hakeutumispalvelut auttaa sinua www.keuda.fi osoitteessa Chat Hakijalle -palvelun kautta arkisin klo 9-15 tai sähköpostitse osoitteessa hakeutumispalvelut@keuda.fi sekä puhelimitse numerossa 09 2738 3700.
Lisätietoa
rehtori Anna Mari Leinonen 040-174 4523, annamari.leinonen(at)keuda.fi
vararehtori Arja Koli, 040 174 5362, arja.koli(at)keuda.fi
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Keuda tehostaa yhteistyötä alueen lukiokoulutuksen parissaKeuda ja kunnat laajentavat lukion sekä ammatillisen koulutuksen yhteistyötä kaksoistutkintojen ja yhdistelmäopintojen kautta
Keski-Uudenmaan kunnat ja Keuda vahvistavat ammatillisen ja lukiokoulutuksen yhteistyötä yhdistelmäopintojen toteuttamisessa sekä ohjauksen ja tuen palveluissa. Yhteistyösopimuksen Keudan kanssa solmivat Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Sipoon ja Tuusulan kaupungit ja kunnat.
Kovassa teknologisessa murroksessa oleva elinkeinoelämä tarvitsee laaja-alaisia osaajia. Yleissivistävän ja ammatillisen osaamisen yhdistelmä on nyt kovaa valuuttaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myös asettanut tavoitteeksi nostaa vuoteen 2030 mennessä nuorten aikuisten (25–34-vuotiaat) korkeakoulutettujen määrän 50 prosenttiin.
”Ammatillisen koulutuksen, lukiokoulutuksen ja korkeakoulujen kesken tarvitaan uudenlaista ajattelua ja aktiivista yhteistyötä, jotta osaajapulaan löydetään vastauksia yli oppilaitosrajojen mahdollistavan koulutustarjonnan kautta”, sanoo Keudan kuntayhtymän johtaja Riikka-Maria Yli-Suomu.
Suomen yleisin kaksoistutkinto on koulutusta, jossa opiskelija suorittaa sekä lukion että ammatillisen tutkinnon. Kaksoistutkinto tarjoaa opiskelijalle monipuolista koulutusta ja laajempaa osaamista, joka laajentaa mahdollisuuksia työmarkkinoilla ja jatko-opinnoissa.
”Kaksoistutkinto-opintojen avulla opiskelijalle kertyy laajempi akateemisten ja geneeristen taitojen hallinta, kuten tiedon analysointi ja ongelmanratkaisu, argumentoiva kirjoittaminen, eri kielten laajempi hallinta, kriittinen lukutaito, päättely, analysointi ja arviointi”, kuvailee Keudan rehtori Anna Mari Leinonen.
Lukio-opintoja suoritetaan ammatillisen koulutuksen rinnalla jatkossa joko kaksoistutkinnon tai aineopintojen mukaisesti riippuen opiskelijan valitsemasta opintolaajuudesta. Opintojen laajuus ja sisällöt määritellään opintotarjonnaksi vuosittain huhtikuun loppuun mennessä. Opintotarjonnasta järjestetään tiedotustilaisuuksia yhteistyössä Keudan ja lukioiden kesken.
Opiskelijan ohjaus tapahtuu yhteistyössä lukioiden ja Keudan opinto-ohjaajien kesken. Opinto-ohjaajat suunnittelevat arjen toteutuksen, ohjaavat sekä seuraavat yhdessä jokaisen opiskelijan tilannetta. Opintojen etenemisen seuranta tapahtuu jokaisen lukion moduulin tai periodin jälkeen.
”Jokainen opiskelija voi jatkossa suorittaa oman opinto-ohjelmansa mukaisia opintoja toisessa oppilaitoksessa. Hän voi ammatillisen perustutkinnon lisäksi suorittaa kokonaan tai osittain lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon. Ja vastaavasti lukion ja ylioppilastutkinnon rinnalla on mahdollista opiskella ammatillinen tutkinnonosa tai koko ammatillinen perustutkinto”, Leinonen kertoo.
Kaksoistutkintoja ja yhdistelmäopintoja suoritetaan tällä hetkellä eniten Järvenpäässä ja Keravalla.
Lisätietoa
kuntayhtymän johtaja Riikka-Maria Yli-Suomu, 050-348 6544, riikka-maria.yli-suomu(at)keuda.fi
rehtori Anna Mari Leinonen 040-174 4523, annamari.leinonen(at)keuda.fi
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Pre #Murros2023: Expect the unexpected – Life after Microsoft AltspaceVrinVET -project started off during the worst covid period. It is funded in the Commission extra call, aiming to find solutions to help teachers in exceptional circumstances, when contact lessons are out of question.
And we sure have been through numerous unexpected circumstances!
A cyber attack against Keuda in the fall 2022 caused for the project a re-scheduling of a workshop on VR. Did not see that one coming. Check, we managed, done! The most recent unexpected news was a schocker, too: Microsoft shut down their famous, free VR-environment Altspace. Which was one of the 2 VR-environments we tested and piloted in VRinVET.
What using new technology seems to take from it’s users is agility! We learnt the hard way that using solutions not tied to any specific environment is a good idea! What this means in practise?
Whatever VR-environment you use, it should be easy to create content and to download it onto the VR-environment. For example, 3D-models, or photos. If the VR-environment for one reasons shuts down – company goes banckrubt… Is bought by another company and user policy and/or pricing changes… They just shut it down… You name it – then you don’t loose any of the content.
If some programming is required and you want to create your own VR-environments, make sure to use unity, and keep it light. Unity packages can be brought into any VR-environment, altough it is not evident that all functionalities always work the same way in all VR-environments.
Altspace was free of charge, and would have been in that way accessible to anyone. Bringing VROOM to SPATIAL was our solution. The cost to user is very, very reasonable, which was great news! Extra meetings, quick decisions, and huge efforts by the subcontractor in short amount of time, and now we have VROOM up and running!
We’ll share the VROOM, recommendations regarding the use of VR in vocational education and training, and more VRinVET –experiences in #Murros2023-event on 18.4.2023.
The blog by Katriina Lammi,
Head of International Affairs,
Project manager of VRinVET -project
Katriina speaks about VRinVET together with Tuire Salo at the #Murros2023-event.
Welcome the #Murros2023-event on April 18th, 2023!
Check out the whole #Murros2023-program in Finnish!
Check out the program in English!
In Co-operation with:
Julkaistu 19.3.2023 klo 20.03
Kuvalähde: ©VR Group
Vaikutuksia Keudan opiskelijoihin ja työntekijöihin
Rautatiealan Unionin (RAU) lakko pysäyttää junaliikenteen maanantaista 20.3. alkaen toistaiseksi. VR peruu kaikki kauko- ja lähijunat lakon ajalta.
Junalakko alkaa ma 20.3.2023 alkaen.
HUOM. Linja-autot ja bussit kulkevat normaalisti.
Opiskelu lakon aikana – opiskelijaohjeistus
Lakko hankaloittaa junaliikennettä käyttävien opiskelijoiden liikkumista.
Jokaisella opiskelijalla, joka ei pääse oppilaitokseen lakon takia, on mahdollista opiskella hybridisti etäopiskeluna lakon aikana. Saat tarkemmat ohjeet vastuuopettajaltasi.
Jos et pääse tulemaan oppilaitokseen ja/tai työpaikalle harjoitteluusi, ilmoita siitä heti opettajallesi ja työpaikkaohjaajallesi.
Kansanopistokoulutusta ja maksullista koulutusta toteutetaan erikseen ilmoitetun mukaisesti.
Työskentely lakon aikana – työntekijäohjeistus
Lakko hankaloittaa työmatkaliikennettä junaa käyttävillä.
Esihenkilön kanssa tulee sopia ennalta poikkeavista järjestelyistä, kuten etä- ja/tai hybridityöskentelystä, mikäli työtehtävät sen mahdollistavat.
Jos et pääse tulemaan töihin julkisilla, voit selvittää kimppakyytimahdollisuutta työkavereiden kanssa.
Katso lisätietoja alkavan lakon vaikutuksista VR:n tiedotteesta: https://www.vr.fi/ajankohtaista/2023/03/19/rautatiealan-lakko-pysayttaa-junaliikenteen-maanantaina-vr-korvaa-lakon
Lisätietoa
rehtori Anna Mari Leinonen 040-174 4523, annamari.leinonen(at)keuda.fi
henkilöstöpäällikkö Elina Lehtinen 040-168 6835, elina.lehtinen(at)keuda.fi
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Keudan opiskelijoille menestystä SAKUstarsin ennakkosarjoissaVuoden 2023 SAKUstars-kisojen ennakkosarjojen tuloksia on julkistettu. Sarjoissa palkittiin runsaasti myös Keudan opiskelijoita. Paljon onnea kaikille palkituille ja kunniamaininnan saaneille!
Kilpailut käytiin sarjoissa: videot, animaatiovideot, kirjoitelmat, runot, grafiikka, maalaukset, tietokonegrafiikka, julisteet, sarjakuvat, kuvanveisto, piirustukset, taidekäsityöt ja valokuvat. Lisäksi podcast-sarjan kilpailu on vielä käynnissä.
Täältä löydät kaikki palkitut ja ennakkosarjojen kilpailuteokset. Katso tästä palkitut keudalaiset:
Animaatiovideot
Mikko Kaksonen, kunniamaininta
Runot
Anni Saksman, 1. sija
Heidi Lehtinen, jaettu 3. sija
Janne Korkeakangas, jaettu 3. sija
Maalaukset
Janne Korkeakangas, jaettu 1. sija
Anna Salminen, kunniamaininta
Julisteet
Saara Lilja, 2. sija
Saga Eklund, kunniamaininta
Maarit Julku, kunniamaininta
Janne Korkeakangas, kunniamaininta
Aapo Lätti, kunniamaininta
Kuvanveisto
Johanna Kytömaa, 2. sija
Anna Salminen, 3. sija
Valokuvat
Mikko Kaksonen, kunniamaininta
Ilmoittautuminen livesarjoihin on käynnissä 24. maaliskuuta 2023 saakka! Tutustu livesarjoihin ja lue lisää osallistumisesta täältä!
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Ajankohtaista opiskelijalle – Maaliskuu 2023(Yläpuolella olevassa kuvassa opiskelijakunta Kuoman aiempi puheenjohtaja Niko Nyholm, uusi puheenjohtaja Robin Hassinen, uusi varapuheenjohtaja Tiitus Lukka ja uusi jäsen Thando Hartikainen.)
Opinto-ohjaajien kokoama uutiskirje Keudan opiskelijoille
Tervetuloa lukemaan uusinta Ajankohtaista opiskelijalle -uutiskirjettä. Tämä kirje tarjoaa ajankohtaista tietoa opiskeluun ja oman uran suunnitteluun liittyvistä asioista. Tämänkertaisen uutiskirjeen aiheina ovat:
- Rehtorin tervehdys
- Ajankohtaisia päivämääriä
- Opiskelijakunta Kuoman tervehdys
- Keudan RekryKarnevaalit
- Kilpailutoiminta
- Opintojen suunnittelu: Opintojen etenemisen ja valmistumisen tarkistus HOKSissa
- Vinkit työnhakuun: Kesätöihin
- Kesätyöpaikka oppisopimuksella
- Jatkokoulutusmahdollisuudet: Yhteishaku korkeakouluihin
- Kielitietoisuus
- Seuraava uutiskirje
- Palaute ja sisältöehdotukset
Rehtorin tervehdys
Aurinkoista kevättalvea,
Tässä kirjeessä pääset lukemaan opiskelijakunta Kuoman kevään kuulumisia. Kuoman järjestämä Opiskelijafoorumi keräsi ennätysyleisön. Lisäksi yleiskokouksessa valittiin Kuomalle uusi puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja.
Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) on myös mukana uutiskirjeessä. Saat tietoa, miten on helppo seurata opintojen etenemistä ja valmistautua opintojen loppuunsaattamiseen.
Tässä kohtaa kevättä kesätyöt kiinnostavat kaikkia. Saat apua kesätyön hakemiseen. Keudassa autetaan sinua myös kesätyön ja opiskelun yhdistämisessä. Tähän antaa hienon mahdollisuuden kesäoppisopimus. Tietoa kesäoppisopimuksista saat tästä uutiskirjeestä, mutta myös mm. työnhakupajoista. Kesäoppisopimuksella edistät kesätyön aikana omia opintojasi käytännön työssä ja näin valmistumisesi työelämään nopeutuu. Työnantajalle voidaan maksaa koulutuskorvausta (100 €/kk). Ja alle 20-vuotiaiden perustutkinnon suorittajien oppisopimuskoulutuksessa maksetaan korotettua koulutuskorvausta (300 €/kk). Tule kysymään lisää työnhakupajoihin!
Tsemppiä opintoihin, kesätyönhakuun ja valmistumiseen!
Anna Mari Leinonen, rehtori
Ajankohtaisia päivämääriä
- 21.2. – 21.3.2023 Yhteishaku
- 15.3. – 30.3.2023 Korkeakouluhaku, suomen- ja ruotsinkieliset koulutukset
- 25.4. – 27.4.2023 SAKUstars, Kurikka
- 8. – 11.5.2023 Taitaja2023-finaali, Espoo
Opiskelijakunta Kuoman tervehdys
Hyvää kevättä Keudan opiskelijakunta Kuomasta! Opiskelijakunnassa kevät on edennyt aktiivisissa merkeissä. Kuoman järjestämä Opiskelijafoorumi keräsi ennätysyleisön torstaina 2. maaliskuuta 2023. Tilaisuutta oli läsnä seuraamassa 40 opiskelijaa Keuda-talon Aimo-auditoriossa.
Opiskelijafoorumin jälkeen pidetyssä Kuoman yleiskokouksessa valittiin uusi puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin aiemmin varapuheenjohtajana toiminut opiskelija Robin Hassinen. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin opiskelija Tiitus Lukka.
Lue raportti tapahtumapäivästä täältä!
Kiinnostaako sinua opiskelijakuntatoiminta? Tutustu Kuoman toimintaan täältä!
Keudan RekryKarnevaalit
Keudan RekryKarnevaalit järjestettiin tammikuussa 2023 kahdeksassa eri toimipisteessä: Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä ja Tuusulassa. Mukana oli yhteensä noin sata eri kokoista ja tyyppistä yritystä – yhdessä tai useammassa Keudan toimipisteessä. Yritykset esittelivät opiskelijoille toimintaansa, uramahdollisuuksia ja avoimia tehtäviä. Tapahtuma järjestettiin Keudassa kolmannen kerran.
Säännöllisesti järjestettävä tapahtuma yhdistää alueen yritykset, opiskelijat ja Keudan opetushenkilöstön sekä tukee eri toimialoilla koettavaa osaajapulaa.
Lue tapahtumapäivän tunnelmasta Keravan toimipisteillä täältä!
Kilpailutoiminta
Taitaja2023-semifinaalit kisattiin alkuvuodesta ympäri maata. Semifinaalit menivät keudalaisten osalta hienosti. Keudasta pääsikin kahdeksan opiskelijaa Taitaja2023-finaaleihin. Paljon onnea! Lue koko uutinen täältä!
Taitaja2023-finaalit kisataan 8.-11. toukokuuta 2023. Taitaja-kisatapahtuma järjestetään Espoon Tapiolan urheilupuistossa. Lue lisää osoitteessa taitaja2023.fi!
Myös SAKUstars2023-tapahtuma lähestyy! SAKUstars-kilpailut käydään Kurikassa 25. – 27. huhtikuuta 2023. Ilmoittautuminen ennakkosarjoihin on päättynyt, mutta livesarjoihin voi ilmoittautua 24. maaliskuuta saakka. Lue lisää täältä!
Kysy lisää kilpailutoiminnasta:
Janne Jousiaho
+358 500 887 377
janne.jousiaho@keuda.fi
Sibeliuksenväylä 55, Järvenpää
Opintojen etenemisen ja valmistumisen tarkistus HOKSissa
Opintojen alussa vastuuopettajasi pitää kanssasi HOKS-keskustelun. HOKS-keskustelussa käytte läpi opintoihin liittyvät sellaiset asiat, mitkä sinä olet mahdollisesti jo opiskellut aikaisemmin (ammatilliset opinnot, lukio-opinnot, jne.). Tämän lisäksi HOKS-keskustelussa suunnittelette ja rakennatte yhdessä vastuuopettajasi kanssa sinun henkilökohtaisen opintopolkusi. Yhdessä te myös päivitätte HOKSia aina tarpeen mukaan tai viimeistään puolen vuoden välein.
Seuraa omien opintojesi etenemistä Studentan opiskelijaliittymässä säännöllisesti. Seuraaminen takaa, että olet perillä opintojesi etenemisestä ajantasaisesti.
Tutkintotavoitteiden puitteissa voit suorittaa omannäköisesi tutkinnon ja valita sinua kiinnostavia opintojaksoja. Lisäksi kannattaa muistaa, että sinä olet vastuussa siitä, että opinnot etenevät suunnitelman mukaisesti.
Studentassa näet oman opintopolkusi eli HOKSin kirjautumalla opiskelijaliittymään. Etusivulle on kerätty sinulle tärkeät tulevat tapahtumat, näytöt sekä yleiset uutiset. Vasemmalla olevasta valikossa voit tarkastella lukujärjestystäsi, perustietojasi, poissalojasi, viestejä sekä opintojesi etenemistä. Koulutus välilehdeltä näet kootusti kaikki HOKSiin liittyvät asiat eli ne, mitä olette vastuuopettajasi kanssa yhdessä suunnitelleet. Sieltä löytyvät kaikki saamasi arvosanat ja näyttöjen arvioinnit sekä tulevat näytöt. Käytännössä opiskelijaliittymäsi kautta pystyt seuraamaan opintojesi etenemistä kohti valmistumista.
Vinkit työnhakuun: Kesätöihin!
Monet kunnat myöntävät kesätyöseteleitä nuorten palkkaamiseen. Kesätyösetelit ovat kuntakohtaisia, ja seteleitä jaetaan oman kunnan nuorten työllistymisen tueksi. Kannattaa ottaa yhteyttä kunnan ohjaamoon, josta saa lisätietoa ja ohjeita kesätyösetelin hakemiseen. Seteliä haetaan sähköisellä lomakkeella helmikuun alusta alkaen.
Viimeistään nyt kannattaa aktivoitua kesätyönhakuun! Duunitorisivustolla ilmoitetaan laajasti eri puolilla Suomea olevista kesätyöpaikoista ja sinne kootaan kesätyömahdollisuuksista myös alle 18-vuotiaille.
Muistathan omassa työnhaussa hyödyntää työssäoppimisen kautta tulleet kontaktit. Apua ja tukea työnhakuun saat Keudassa työnhakupajoista, joita järjestetään monissa toimipisteissä kuukausittain. Lisäksi Keudaattoriin voi aina mennä kysymään myös työnhakuun opastusta.
Kesäduunari-sivustolla on koottu tärkeää tietoa työntekijän ja työnantajan oikeuksista ja velvollisuuksista, kuten työsopimuksesta ja palkkauksesta. Tutustu ja vinkkaa kaverillekin.
Kevään 2023 työnhakupajojen aikataulu
- Järvenpää, Sibeliuksenväylä: 10.3., 14.4., 12.5. klo 9-11, Keudaattori
- Järvenpää, Wärtsilänkatu: 8.3., 5.4., 10.5. ja 7.6. klo 13-15, Keudaattori
- Kerava, Keskikatu: 7.3., 21.3., 4.4., 18.4., 2.5. klo 11.30-13.30, 2. kerroksen käytävä
- Mäntsälä, Lukkarinpolku: 7.3. klo 12-13.30, luokka 1071 ja 26.4. klo 12-13-30, luokka 1007
- Mäntsälä, Saaren kartano: joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 12-13, Keudaattori
- Nurmijärvi, Lopentie: 9.3., 13.4., 11.5. klo 13-14, Opiskelijaravintolan viereinen aula
- Sipoo, Enter: 1.3. ja 29.3. klo 13-15, luokka 144,
- Tuusula, Kirkkotie: 14.3., 18.4. ja 30.5. klo 12-15, luokka 116
- Tuusula, Pekka Halosen akatemia: joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 12-16, Keudaattori
Kesätyöpaikka oppisopimuksella
Opiskelija! Oletko jo mahdollisesti saanut kesätyöpaikan tai hakeutumassa kesäksi töihin? Tai oletko parhaillaan koulutussopimusjaksolla yrityksessä? Kesäoppisopimus kannattaa pitää mielessä – se tarjoaa mahdollisuuksia.
Kesäoppisopimus tarkoittaa kesätyön ja opiskelun yhdistämistä. Sen avulla sinulla on mahdollisuus edistää kesätyön aikana omia opintojasi käytännön työssä ja näin valmistuminen työelämään nopeutuu. Saat samalla työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Lue lisää aiheesta täältä!
Yhteishaku korkeakouluihin
Yhteishaku korkeakouluihin on tulossa 15.3.-30.3.2023. Voit hakea ammattikorkeakouluun tai yliopistoon minkä tahansa alan koulutuksiin. Voi laittaa hakuun enintään kuusi hakukohdetta.
Jotta olet mukana kevään korkeakouluhakujen todistusvalinnassa, todistuksesi arvosanojen pitää olla Opetushallituksen Koski-palvelussa viimeistään 16.5.2023. Jos todistuksesi ei ole vielä silloin valmis, mutta valmistut viimeistään 14.7.2323, voit olla mukana ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen valintakoevalinnassa. Muistathan, että todistusvalinnassa ytojen arvosanoilla on tärkeä merkitys.
Opinto-ohjaajasi antaa henkilökohtaista ohjausta jatko-opintoihin hakeutumisessa. Toimipisteissä järjestetään myös jatko-opintoinfoja. Kysy näiden ajankohtia opettajaltasi tai opinto-ohjaajaltasi.
Keuda järjestää Keravan Sarviniitynkadun toimipisteessä valinnaisen matematiikan kurssin “Matematiikkaa jatko-opintoihin” 3 osp. Kurssi on suunnattu erityisesti ammattikorkeakouluopinnoista kiinnostuneille Keudan opiskelijoille. Voit ilmoittautua kurssille vastuuopettajasi kautta.
Sananen kielitietoisuudesta
Monikielisyys ja monikulttuurisuus on rikkaus, joka on hienoa ammatillisessa koulutuksessa. Kielitietoinen tai selkokielinen opetus ja ohjaus hyödyttää kaikkia opiskelijoita. Ammatillisen koulutuksen vahvuus on oppia tekemällä. Sen sijaan, että yritetään ensin ottaa kieli hyvin haltuun, voidaan aloittaa tekemisestä ja sen rinnalle tuoda kielen oppimisen tuki. Kuitenkin on tärkeää vahvistaa suomen kielen taitoa ja muita perustaitoja, että koulutus- ja urapolku voi edetä.
Kuulemme entistä useammin työnantajien kertovan työvoimapulasta omalla alallaan. Yhdessä työnantajien kanssa löydämme uusia tapoja oppia ja työllistyä. Monet työnantajat tekevät koulutus- ja oppisopimuspolkuja jo nyt. Niissä yhdistyy työpaikalla oppiminen, oppimisen tuki niin ammatin kuin suomen kielen osalta. En epäile hetkeäkään, etteikö tällä osaamisella löydy ratkaisu jokaisen oppijan ura- ja koulutuspolun rakentamiseen.
Arja Koli, vararehtori
Seuraava Ajankohtaista opiskelijalle -uutiskirje
Seuraava uutiskirje julkaistaan toukokuussa 2023. Tällöin aiheina ovat muun muassa…
- Kesän keudaattoritoiminta
- Taitaja2023-finaalit
- Opiskelijakunta Kuoman elokuvailta
Palaute ja sisältöehdotukset
Kuulemme mielellämme mielipiteesi Ajankohtaista opiskelijalle -kirjeen sisällöstä. Voit myös kertoa toiveesi sisällön suhteen. Annathan palautetta täällä!
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Kesäksi töihin? – Kesäoppisopimuksella yhdistät työn ja opiskelunOpiskelija! Oletko jo mahdollisesti saanut kesätyöpaikan tai hakeutumassa kesäksi töihin? Tai oletko parhaillaan koulutussopimusjaksolla yrityksessä? Kesäoppisopimus kannattaa pitää mielessä – se tarjoaa mahdollisuuksia.
Kesäoppisopimus tarkoittaa kesätyön ja opiskelun yhdistämistä. Sen avulla sinulla on mahdollisuus edistää kesätyön aikana omia opintojasi käytännön työssä ja näin valmistuminen työelämään nopeutuu. Saat samalla työehtosopimuksen mukaista palkkaa.
Lähestyessäsi kesätyönantajaa, voit kertoa, että kesäoppisopimuksella työnantajasi saa
- sinusta motivoituneen kesätyöntekijän, jolla on selkeät tavoitteet ja halu oppia
- oppilaitokselta tukea ohjaustyössä; opiskelija, työpaikkaohjaaja ja oppilaitoksen edustaja tekevät kesäoppisopimuksen aikana yhteistyötä
- oppilaitokselta koulutuskorvausta 100 €/ kk tai jos olet alle 20-vuotias perustutkinnon suorittaja, korvaus maksetaan korotettuna 300 €/kk.
Kesäoppisopimuksen kesto suunnitellaan vastaamaan Sinun ja työpaikkasi tarpeita. Suunnittelussa huomioidaan muun muassa kesäoppisopimuksen aikana suoritettavien tutkinnonosien tavoitteet. Työtehtävien tulee olla sellaisia, että niitä tekemällä hankit opintoihisi liittyvää puuttuvaa ammatillista osaamista. Työtä oltava vähintään 25 tuntia viikossa. Yhteisellä sopimuksella oppisopimusaikaa voi jatkaa kesätyön jälkeenkin.
Kiinnostuitko?
Lue lisää kesäoppisopimuksesta esitteestä [PDF]ja Keudan opinto- ja uraohjauksesta kotisivuilla.
Työpaikan hakuun saat apua tarvittaessa Keudan toimipisteissä järjestettävistä Työnhakupajoista. Tarkemman infon keväällä 2023 järjestettävistä Työnhakupajoista löydät kotisivuiltamme. Kysy lisää Keudan vastuuopettajalta, opinto-ohjaajalta tai ammattiohjaajalta.
Tutustu juuri julkaistuun Ajankohtaista opiskelijalle –uutiskirjeeseen. Löydät myös siitä ajankohtaista tietoa Työnhakupajoista sekä vinkkejä kesätyönhakuun ja oman uran suunnitteluun.
Autamme mielellämme myös työpaikan edustajia
Työpaikan edustajille lisätietoja kesäoppisopimuksesta Keuda.fi-artikkelista ja esitteestä [PDF].
Työpaikkaohjaajille järjestämme Keudassa avoimia ja maksuttomia infoja ja koulutuksia. Kesäoppisopimusopiskelijoiden työpaikkaohjaajille järjestämme oman teemapäivän 16.5.2023. Tervetuloa mukaan! Lisätietoja työpaikkaohjaajakoulutuksista.
Lisätietoja antaa Keudan yrityspalveluiden suunnittelija Anne Öhman, p. 040 174 5614, anne.ohman@keuda.fi.
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Keudan loppuraportti kyberhyökkäyksestä on valmistunutTiedote 10.3.3023
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudaan kohdistui 28.11.2022 voimakas kyberhyökkäys, joka pysäytti koko sen IT-ympäristön miltei kuukauden ajaksi.
Kyberhyökkäyksen etenemisestä on nyt valmistunut loppuraportti, joka on luettavissa täältä ja jossa tapahtumaa on kuvattu mm.:
- Keudan IT-ympäristön tilannetta ennen kyberhyökkäystä,
- arvioitu hyökkäyksestä tapahtuneiden vahinkojen laajuutta,
- välittömiä sekä pitkänajan tehtyjä toimenpiteitä,
- toipumista sekä
- tilanteesta aiheutuneita kustannuksia.
”Kyberhyökkäys havaittiin varhain maanantaiaamuna 28.11.2023, jonka välittömänä seurauksena ja varotoimenpiteenä katkaistiin kaikki organisaation verkko- ja palvelinyhteydet”, summaa Keudan operatiivinen johtaja Timo Hakkarainen.
Samalla otettiin yhteys kyberturvallisuuskeskukseen ja tietosuojavaltuutetun toimistoon sekä tehtiin rikosilmoitus poliisille. Teknisestä tutkimuksesta vahinkojen kartoittamiseksi ja tilanteen selvittämiseksi tehtiin nopeasti yhteistyösopimus kyberturvayhtiö Nixu Oyj:n kanssa. Lisäksi toisen tietotekniikka-alan yrityksen, ProTrainIt Oy:n kanssa sovittiin teknisen avustamisen yhteistyöstä IT-ympäristön palauttamiseksi.
Kyberhyökkäys toteutettiin LockBit kiristyshaittaohjelmalla, joka saastutti noin 60 % kaikista Keudan työasemista ja palvelimista”, kuvaa Keudan tietohallintopäällikkö Veli-Heikki Anttolainen.
“Tilanteesta toipuminen jatkuu osittain vieläkin. Hyökkäyksestä palautumisen yhteydessä Keudan IT-ympäristöä ja tietoturvaa on kehitetty samalla huomattavasti, joka on osaltaan vaikuttanut toipumisajan pidentymiseen”, Anttolainen kertoo.
“Keudan henkilöstö sopeutui poikkeustilanteeseen hyvin ja opetus pystyttiin järjestämään pääosin suunnitellusti. Hyökkäys ei myöskään aiheuttanut viivästymisiä yhdenkään opiskelijan valmistumiseen”, vahvistaa kuntayhtymän johtaja Riikka-Maria Yli-Suomu.
Hyökkäys koetteli voimakkaasti Keudan jatkuvuudenhallintaa. Se osoitti, että vaikka Keudassa on tehty paljon työtä riskienhallinnan, tietoturvallisuuden ja jatkuvuudenhallinnan edistämiseksi, on edelleen paljon kehitettävää. Samalla tilanne kuitenkin osoitti sen, että organisaationa Keuda on resilientti ja se pystyy toimimaan myös poikkeusoloissa, joihin ei ole valmiina ennalta harjoiteltuja toimintamalleja. Kyberhyökkäyksestä aiheutunut kriisi teki näkyväksi keudalaisten yhteisvastuullisuuden.
Loppuraportti on luettavissa alla.
Lisätietoja:
operatiivinen johtaja Timo Hakkarainen, 050-567 9022, timo.hakkarainen(at)keuda.fi
tietohallintopäällikkö Veli-heikki Anttolainen, 050- 2074, veli-heikki.anttolainen(at)keuda.fi
kuntayhtymän johtaja Riikka-Maria Yli-Suomu, 050-348 6544, riikka-maria.yli-suomu(at)keuda.fi
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Koneetkin tarvitsevat ihmistä – ompelija herättää kaavat ja kankaat henkiinMarjo Korkalainen on edelliseltä ammatiltaan lähihoitaja ja työskennellyt monia vuosia lasten parissa varhaiskasvatuksessa. Hän on pitkään miettinyt, voisiko harrastusompelemisesta tulla ammatti.
Näin hän päätyi opiskelemaan tekstiili- ja muotialan perustutkintoa jatkuvan haun kautt joustavasti omaan aikatauluun soveltuen. Marjoa kiinnosti koulussa läheisen sijainnin ja ammattitaitoisen koulutustarjonnan lisäksi se, että pääsee opettelemaan itse opitut taidot uudestaan, oikealla ammattimaisella tavalla.
Opiskelujen aloitusta helpottivat hänen olemassa olevat, hyvät perusompelutaidot ompelukoneen käytöstä lähtien. Myös visuaalisesta silmästä on ollut Marjolle hyötyä opiskeluissa. Ompelutaidot ovat mahdollistaneet opintojen sujuvan etenemisen.
Tähän mennessä Marjo on opintojensa aikana tutustunut ammattimaisiin työtapoihin muun muassa suunnittelemalla sekä valmistamalla hameen, housut ja paidan. Keudassa järjestettävän vuosittain järjestettävän upcycling-koulutuksen myötä Marjo pääsi perehtymään ajankohtaisiin aiheisiin, kuten kiertotalouteen, korjausompeluun ja kestävän kehityksen huomioimiseen.
Opiskelijat saavat Keudassa suunnitella itse kaikki tekemänsä vaatteet sekä niiden kaavat. Tuotteet valmistetaan malleihin sopivista laadukkaista ja pitkäikäisistä materiaaleista. Marjo iloitseekin, “että vain taivas on rajana vaatteiden teossa!”
”Vaatteen valmistuksessa tarvitaan visuaalista silmää, materiaalitietoutta, luovuutta, kädentaitoja ja mittatilausompelussa myös vuorovaikutustaidot korostuvat”, Marjo kuvailee.
Vaatteiden ja tekstiilituotteiden suunnitteluvaiheessa tarvitaan ihmistä monessakin kohtaa eikä Marjo osaa ajatella, että kone pystyisi suunnittelemaan ja valmistamaan vaatteita alusta loppuun ilman ihmistä.
“Suurin osa töiden suunnittelusta tehdään käsin piirtämällä. Vaatteen valmistuksessa hyödynnetään automaatiota ja digitalisaatiota. Näitä taitoja ja eri alan ohjelmia harjoitellaan opintojen aikana. Ennen ompelun aloitusta on tärkeää miettiä työjärjestystä sekä millaisia saumoja vaatteeseen haluaa,” Marjo kuvailee.
Hyppy vaatetusalan yrittäjäksi tuntuu vielä tässä hetkessä liian suurelta elämänmuutokselta. Marjo miettiikin mahdollisuuksia yhdistää uusi ja vanha työ esimerkiksi sivutoimisena yrittäjänä. Tätä osa-aluetta kehittääkseen, Marjo on valinnut yritystoiminnan suunnittelu -tutkinnon osan osaksi opintojaan.
Ihmistä tarvitaan aina -kampanjasta
Artikkeli kuuluu valtakunnalliseen “Ihmistä tarvitaan aina” –kampanjaan. Kampanjassa tuodaan esille ihmisiä työn takaa ja sekä pohditaan, miten tulevaisuus ja koneiden kehittyminen vaikuttaa eri toimialoihin tai tulevaisuuden ammatilliseen koulutukseen.
Haastateltava Marjo Korkalainen opiskelee Keuda Järvenpäässä parhaillaan tekstiili- ja muotialan perustutkintoa. Tämä artikkeli on ensimmäinen artikkeli tekstiili- ja muotialalle suunnatusta kolmiosaisesta artikkelisarjasta, jota Suomen Tekstiili ja Muoti ry ja Keuda tuottavat yhteistyössä kuluvan kevään aikana.
Artikkelin kirjoittaja on #keudalainen media-alan perustutkinnon opiskelija, joka hankkii ja kasvattaa ammatillista media-alan osaamistaan viestintä- ja markkinointipalveluiden eri toiminnoista, kuten artikkelien kirjoittamisesta verkkojulkaisuihin.
Valokuvaaja on myös #keudalainen media-alan perustutkinnon opiskelija, joka kasvattaa ammatillista media-alan osaamistaan viestintä- ja markkinointipalveluiden eri toiminnoista, kuten valokuvaami-sesta sekä niiden editoinnista julkaistaviin artikkeleihin ja verkkojulkaisuihin.
Koska ihmistä tarvitaan aina.
Tutustu kampanjaan tarkemmin täältä
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Työelämätiistai: Sparraus parantaa bisnestä – Haku Keski-Uudenmaan Kasvupolulle käynnissä!Valtakunnallinen kasvuyritysten sparraaja Kasvu Open järjestää yrittäjille maksutonta sparrausta liiketoiminnan ja kasvustrategian kehittämiseen. Keuda on tänäkin vuonna mukana Keski-Uudenmaan Kasvupolulla tukemassa kotimaisia kasvuyrityksiä. Hakuaika Kasvupolulle on käynnissä 21.3.2023 asti.
Kasvu Open on valtakunnallinen, maksuton kasvuyrittäjyyskilpailu ja sparrausprosessi kasvusta kiinnostuneille yrityksille. Kasvu Openissa kohtaavat kokeneiden yritysjohtajien osaaminen sekä kasvunnälkäisten pk-yritysten uudet ideat. Kasvu Openiin osallistuvat yritykset pääsevät testaamaan ideoitaan ja vauhdittamaan kasvuaan yhdessä omien alojensa parhaiden asiantuntijoiden kanssa.
Keski-Uudenmaan Kasvupolku 2023 on tarkoitettu Keski-Uudenmaan alueen yrityksille, joilla on aitoa kasvuhalua ja kehittymisintoa, sekä y-tunnus. Ohjelmassa yritykset saavat arvokkaita kontakteja ja tapaavat sparraajia, jotka haastavat kurkkaamaan ”out of the box”. Sparrausten teemat vaihtelevat myynnistä johtamiseen, talouteen tai digitaaliseen kehitykseen – aina yrityksen tarpeiden mukaan.
Keuda mukana tukemassa kotimaisia kasvuyrityksiä
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda on tänäkin vuonna mukana Keski-Uudenmaan Kasvupolulla tukemassa kotimaisia kasvuyrityksiä ja mahdollistamassa osaltaan maksutonta sparrausta.
Keuda haluaa tukea yrityksiä ja niiden toimintaedellytyksiä muun muassa osaamisen kehittämisessä ja uuden henkilöstön rekrytoinnissa. Yritysten kasvulla on positiivinen vaikutus alueen elinvoimaan ja työllisyyteen. Koulutuksella on siinä merkittävä rooli, sillä osaaminen on yritysten keskeinen kilpailutekijä.
Hakuaika Kasvupolulle on 21.3.2023 asti
Kasvupolun tuomaristo valitsee sparraukseen mukaan pääsevät yritykset hakuajan loputtua hakemusten perusteella. Mukaan valitaan 15 yritystä.
Yritysvalinnoissa ratkaisee yrityksen kasvusuunnitelma. Siinä tärkeimpiä painotettavia asioita ovat kasvun nälkä, kasvupotentiaali, skaalautuvuus, uskottavuus, ajankohtaisuus ja disruptiivisuus eli yrityksen kyky vaikuttaa markkinaansa sekä omintakeisuus.
Hakemuslomakkeen ja ohjeet sen täyttämiseen voit tilata Kasvu Openin sivuilta. Lähetä valmis hakemus 21.3.2023 mennessä.
Sparraus parantaa bisnestä – monipuolinen kasvupolku
Sparraukseen valitut yritykset tapaavat asiantuntijoita ja vertaisyrittäjiä digi- ja livetapahtumapäivissä. Prosessi sisältää one-2-one -kohtaamisia, teematyöpajoja, keynote-puheenvuoroja sekä digitaalista työskentelyä.
- Meet & Greet DIGI 11.5. klo 9.-11.00
- 1. sparrauspäivä DIGI 15.6. klo 9.-16.00
- 2. sparrauspäivä LIVE 7.9. klo 9.-17.00 (Keuda, Järvenpää)
Valtakunnallinen Kasvu Open Karnevaali järjestetään torstaina 2.11.2023 Jyväskylässä.
Kasvupolun kumppanit Keski-Uudellamaalla
Yrittäjille maksuttoman sparrauksen mahdollistavat Kasvu Openin valtakunnalliset kumppanit yhdessä Kasvupolku-kumppaneiden kanssa. Keski-Uudenmaan Kasvupolun kumppanit ovat Helsingin seudun kauppakamari, Uudenmaan Yrittäjät, Keuda, Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Keuke, Uudenmaan liitto ja Uudenmaan TE-toimisto.
Lisätietoja
Anne Öhman, yrityspalveluiden suunnittelija
Keuda
040 174 5614, anne.ohman@keuda.fi
Vivi Pöntiö
Kasvu Open
050 439 8988, vivi.pontio@kasvuopen.fi
Lue lisää
- Keski-Uudenmaan Kasvupolku – Hae mukaan sparraukseen! (kasvuopen.fi)
- Keuda mukana Kasvu Openin Kasvupolku ®-sparrausohjelmassa
- ”Täytyy ajatella pippurimyllyä suuremmin”, sanovat ravintola-alan yrittäjät
- Ketterällä toiminnalla ja kansainvälistymisellä kasvua perheyrityksessä
- Keudan palvelut yrityksille ja yhteisöille
Kuvat: Kasvu Open sekä Anne Öhman
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Digitaalisuus on tuonut uusia mahdollisuuksia tieto- ja kirjastopalvelujen koulutukseenViime vuosina digitaalisuus on vakiinnuttanut asemansa osana monia eri koulutuksia. Digitaalisuuden murrosta vauhditti osaltaan myös korona-aika, jolloin etäopinnoista tuli osa arkea. Tämä näkyi myös Keudan tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinnossa. Digitaalisuudesta on tullut kiinteä osa koulutusta, jossa opetus toteutetaan nykyään tyystin etäyhteyksin.
”Korona-aikana tullut muutos oli monille täysin uutta, mutta monissa kirjastoissa tämä on ollut jo arkipäivää. Esimerkiksi Lapin alueella kirjastojen väliset verkkokoulutukset ja -kohtaamiset on olleet hyvinkin tuttua – johtuen pitkistä välimatkoista”, Keudan opettaja Salla Erho toteaa.
”Toki meillekin on tullut uutta ja olemme joutuneet lisäämään tietoteknistä tukea. Mutta meillä on asenne, että vaikka kaikkea ei osattaisi heti, niin ne voidaan ratkaista yhdessä”, Keudan opettaja Pälvi Lepoluoto jatkaa.
Keudan tieto- ja kirjastopalvelualan opettajat Salla Erho, Pälvi Lepoluoto ja Päivi Jokitalo kertovat, että vahvistunut verkko-opetus on tuonut tärkeitä ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia tieto- ja kirjastoalan opetukseen. Esimerkiksi Keudan koulutukseen on nyt mahdollista osallistua ympäri Suomea. Verkko-opetuksen myötä tulevat ammattilaiset pääsevät myös helpommin verkostoitumaan laajemmalla alueella.
”Verkko-opetuksessa on alueellista tasa-arvoa edistävä elementti, kun miltä tahansa paikkakunnalta on mahdollista osallistua opetukseen – kunhan vain saa harjoittelupaikan”, Jokitalo sanoo.
”Ja toki tasa-arvoa tukee myös Keudan koulutuksen maksuttomuus”, Lepoluoto täydentää.
Keudassa kirjastoalan ammattilaiseksi voi opiskella oppisopimuksella tai koulutussopimuksella. Opettajat uskovat, että työpaikalla oppiminen mahdollistaa osaltaan etäopetuksen onnistumisen. Opiskelijat saavat työyhteisöistään osaamista ja varmuutta verkossa tapahtuvan opiskelun tueksi.
Verkostoitumista ja työelämätaitojen kehittämistä
Keudan opettajat ovat havainneet verkossa oppimisen tuoneen myös muita hyötyjä alan opetukseen. Se mahdollistaa esimerkiksi sen, että opiskelijat pääsevät tutustumaan erilaisiin työskentely-ympäristöihin. Tämä laajentaa kokonaiskuvaa alalla toimimisesta jo opiskeluaikana.
”Opiskelukavereiden kautta pääsee näkemään toisen todellisuuden, kun jaetaan työskentelykokemuksia eri kokoisista kunnista ja erilaisista toimintaympäristöistä. Vertaisoppiminen on tärkeä osa tätä koulutusta”, Jokitalo painottaa.
Verkko-opetuksessa panostetaan vuorovaikutuksellisuuteen. Opetuksessa hyödynnetään monia ohjelmia, jotka helpottavat verkossa tapahtuvaa ryhmätyöskentelyä. Opettajat mainitsevat esimerkkeinä Padletin, Microsoft Formsin ja Flingan.
”Lisäksi rohkaisemme opiskelijoita kirjoittamaan eri keskustelualustoille. On ollut hienoa seurata, miten paljon keskustelua on syntynyt. Vaikka olemme olleet etänä, niin palautteen mukaan olemme onnistuneet luomaan yhteisöllistä tunnelmaa”, Erho iloitsee.
”Tärkeässä osassa on myös työelämätaitojen kehittyminen. Se, ettei koko aikaa nähdä fyysisesti, tulee olemaan osa kirjastomaailmaa ja varmasti myös muiden työyhteisöjen tulevaisuutta. Se on tärkeä taito työelämässä, että osaat osallistua verkkokoulutuksiin, uskallat avata kameran ja kommentoida asioita. Tämä ei ole jokaiselle opiskelijalle itsestään selvä taito”, Lepoluoto sanoo.
Digitaalisuus on laajemminkin tärkeä osa työnkuvaa tieto- ja kirjastoalalla. Tänä päivänä tietoa haetaan verkosta, jonka myötä erilaiset e-aineistot lisääntyvät. Kirjastoalan ammattilaisia tarvitaan tiiviimmin osaksi digitaalisia ympäristöjä – nyt ja tulevaisuudessa. Heitä tarvitaan aineistojen tuntemuksessa, sisältöjen suosittelussa sekä ihmisten ohjaamisessa aineistojen äärelle. Kirjastot mahdollistavat osaltaan lukevien yhteisöjen syntyä myös digiympäristöissä.
”Yksi hyvä esimerkki on Helmet-kirjastojen lukuhaaste, joka on levinnyt koko maahan. Kirjastojen rooli lukuharrastuksen edistämisessä ei ole enää sitä, että odotetaan asiakkaiden tulevan ovesta sisään. Sen sijaan me lähestymme asiakkaita aktiivisemmin eri asioissa ja ympäristöissä”, Jokitalo kiteyttää lopuksi.
Kiinnostaako sinua kirjastoala? Tutustu tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkintoon!
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Keuda ja jäsenkunnat vahvistavat strategista yhteistyötäänTiedote 3.3.3023
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda kokosi tänään, perjantaina 3.3.2023 Keravan Keskikadulle kuntapäättäjiä ja johtajia alueensa jäsenkunnista keskustelemaan strategisen yhteistyön vahvistamisesta alueella.
Käynnissä oleva väestökasvu, mutta myös ikääntyminen painottaa oppivelvollisuuden lisäksi aikuisten jatkuvaa osaamisen päivittämistä. Vaikka Keudan 12 000 opiskelijasta 61 % on aikuisia yli 20-vuotiaita, silti Keski-Uudenmaan alueella on edelleen 14 000 peruskoulun varassa olevaa aikuista. Heistä 4 000 henkilöä on 20-29 -vuotiaita.
”Perusasteen varassa olevien työllistymisen näkymät ovat Suomessa heikot. Tarvitaan uudenlaista ajattelua ja yhteistyötä, jotta maahanmuuton kasvuun, eriarvoistumisen lisääntymiseen, osaajapulaan löydetään vastauksia,” pohjustaa Keudan kuntayhtymän johtaja Riikka-Maria Yli-Suomu kuntapäättäjiä Tuusulasta, Järvenpäästä, Mäntsälästä, Keravalta, Nurmijärveltä, Sipoosta ja Pornaisista.
Yhteistä huolta aiheutti opiskelijoiden hyvinvointi ja opiskelijahuollon puutteet. “Kaikki on pidettävä mukana perusopetuksen jälkeisessä koulutuksessa. Työpajatoiminnan, tutkintoon valmentavan koulutuksen ja aikuisten perusopetuksen merkitys kasvaa ja nämä täytyy tuottaa yhteistyössä Keudan ja kuntien kanssa,” sanoo Tiina Larsson, Keravan kasvatuksen ja opetuksen toimialajohtaja.
TE-palvelut siirtyvät kuntien järjestämisvastuulle vuonna 2025. Keski-Uudenmaan TE-palvelut rakennetaan yhteistyössä kuntien, Keudan ja muiden toimijoiden kesken siten, että jokainen TE-palvelun asiakas saa tarvitsemansa palvelut. ”Työllistymisen esteenä on useimmiten riittämätön osaaminen. Siksi Keudan ja jäsenkuntien yhteistyösopimukset tulee rakentaa siten, että TE-palveluiden ohjaus- ja koulutuspalvelut toimivat hyvin sekä työttömille työnhakijoille että yrityksille,” visioi Virpi Sailas, Tuusulan kunnan kansliapäällikkö.
Yli-Suomun alustuksen pohjalta virisi keskustelu myös mahdollisuuksista luoda tulevaisuuden osaamiskeskuksia Keudan ja jäsenkuntien välillä. Kiinteistörakentamisessa koulutustiloja voitaisiin rakentaa enemmän yhteiskäyttöisiksi, joissa tuotettaisiin laaja-alaisia osaamiseen, työllistymiseen ja hyvinvointiin liittyviä palveluratkaisuja.
”Järvenpään yritys- ja elinkeino-ohjelman yhtenä tavoitteena on toteuttaa Kasvuhub -palvelukokonaisuus yritysten, kaupungin ja Keudan yhteisiksi työ- ja oppimisympäristöiksi,” totesi puheenvuorossaan Järvenpään kaupunkikehitysjohtaja Harri Palviainen.
Uusien yritysten houkuttelussa Keski-Uudellemaalle keskeinen vetovoimatekijä on osaavan työvoiman saatavuus. Keudan laaja-alainen koulutustarjonta 84 eri tutkinnolla ja monipuolinen lisä- ja täydennyskoulutustarjonta mahdollistavat yritysten osaamisen kehittämisen ja uuden henkilöstön rekrytoinnin.
Strategista yhteistyötä jatketaan sekä alueen yhteistyönä että kuntakohtaisina ratkaisuina. ”Tänä päivänä kukaan ei pärjää yksin. Katse tulee kääntää pitkälle tulevaisuuteen ja miettiä, ketkä ovat Keudan asiakkaita tulevaisuudessa, millaista osaamista Keski-Uudellamaalla tarvitaan ja missä osaamista tuotetaan 5-15 vuoden kuluttua. Kasvu ja elinvoima perustuvat vahvaan osallisuuteen, osaamiseen ja työllistymiseen,” Yli-Suomu tiivistää.
Lisätietoja:
Riikka-Maria Yli-Suomu
Kuntayhtymän johtaja
p. 050 348 6544
riikka-maria.ylli-suomu(at)keuda.fi
Hanna Nyrönen
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
p. 040 521 8428
hanna.nyronen@keuda.fi
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Opiskelijafoorumi ja Kuoman yleiskokous keräsivät ennätysmäärän osallistujiaKeudan opiskelijakunta Kuoman järjestämä Opiskelijafoorumi keräsi ennätysyleisön torstaina 2. maaliskuuta 2023. Tilaisuutta oli läsnä seuraamassa 40 opiskelijaa Keuda-talon Aimo-auditoriossa.
”Paneelissa syntyi todella hyvää keskustelua. Siellä ideoitiin ja puhuttiin paljon opiskelijakunta- ja tutortoiminnan järjestämisestä ja niiden kehittämisestä”, opiskelijakunta Kuoman ohjaaja ja opettaja Heli Lehtilä-Salmi iloitsi.
Paneelissa olivat mukana keskustelemassa opiskelijakunta Kuoman silloinen puheenjohtaja Niko Nyholm ja varapuheenjohtaja Robin Hassinen, Keudan tutoropiskelijat Iida Veijalainen ja Oona Tjaga, ammattiohjaajat Reeta Citir ja Roman Otava sekä rehtori Anna Mari Leinonen. Paneelia veti Keudan kisavastaava Janne Jousiaho.
Janne kertoi myös kilpailutoiminnan kuulumisia. Lisäksi kehittämisasiantuntija Erja Kärnä kävi puhumassa opiskelijahyvinvoinnista.
Päivä jatkui opiskelijakunta Kuoman yleiskokouksella, jossa valittiin uusi puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin aiemmin varapuheenjohtajana toiminut opiskelija Robin Hassinen. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin opiskelija Tiitus Lukka.
Yleiskokoukseen osallistui yhteensä 27 henkilöä, joka oli myös uusi ennätys. Kokoukseen osallistui 22 varsinaista opiskelijajäsentä sekä viisi henkilökunnan edustajaa.
Tutustu Keudan opiskelijakunta Kuoman toimintaan täältä!
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Työelämätorstai: Kaksi yritystä pitää liikunta-alan yrittäjän kiireisenä – Koulutus antoi varmuutta bisnekseenLiikunta-alan yrittäjän mukaan alalla on ollut valtavasti muutoksia viime vuosina. Yrittäjällä onkin hyvä olla niin yritysvainua ja stressinsietokykyä kuin tietotaitoa liiketaloudesta. Yrittäjyyden ammattitutkinnon opinnot ovat antaneet hänelle potkua. Myös aiemmin hankitusta osaamisesta on hyötyä.
Järvenpääläisen yrittäjän Niina Nevalaisen, Ole.fit Järvenpää, mukaan liikunta-ala on kokenut valtavan muutoksen viime vuosina muun muassa koronan ja Ukrainan sodan seurauksena.
”Ihmiset ovat valveutuneempia omasta terveydestään ja haluavat pitää siitä huolta. Toisaalta heidän rahakäyttäytymisensä on muuttunut varovaisemmaksi”, Nevalainen kertoo.
Myös digitaalisuus on muokannut kuntosalialaa paljon esimerkiksi laitteiden osalta.
”Joudun yrittäjänä miettimään tarkoin, ovatko yritykseni palvelut hyviä ja kiinnostavatko ne asiakkaita”, Niina Nevalainen pohtii.
Kaksi osakeyhtiötä pitää yrittäjän kiireisenä – toisen avajaiset keväällä
Niina Nevalainen perusti viime syksynä kaksi osakeyhtiötä, joista toinen avautuu tänä keväänä. Hänen mukaansa kiirettä pitää.
”Pöydälläni on juuri nyt toimenpiteitä liittyen yrityksen lanseeraukseen, markkinointiin sekä työntekijöiden rekrytointiin ja esittelyihin”, Nevalainen kertoo.
Nevalaisen tavoitteena on tehdä Ole.fit Järvenpäästä alueen viihtyisin kuntokeskus. Sen palveluita ovat muun muassa kuntosali-, valmennus- ja hierontapalvelut sekä pienryhmätreenit, johon hän toivottaa kaikki tervetulleeksi.
”Toinen yritykseni TehoTreeni Oy tarjoaa esimies- ja valmennuspalveluita kuntokeskuksiin”, Nevalainen toteaa.
Yritysvainua ja stressinsietokykyä – myös liiketaloutta on hyvä osata
Niina Nevalaisen mukaan yrittäjyys on hänelle tärkeää, sillä siihen kuuluvat tietynlainen vapaus ja vastuunotto.
”Minun juttuni on olla yrittäjä. Saan tehdä asioita omalla tavallani”, hän kertoo.
Yrittäjänä hän kokee tarvitsevansa tietynlaista yritysvainua sekä tietotaitoa esimerkiksi liiketaloudesta.
”Minusta yrittäjällä on hyvä olla stressin sietokykyä, mutta hänen on tärkeä osata myös pyytää apua. Siksi verkostoista huolehtiminen on tärkeää”, Nevalainen toteaa.
Sujuva koulutus, jonka plussana ohjauskeskustelut
Vuoden vaihteessa Niina Nevalainen valmistui yrittäjyyden ammattitutkinnosta Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudasta. Koulutus sujui hänen mukaansa sujuvasti alusta alkaen.
”Yrittäjyyden opettaja Kari Moisiola oli minuun nopeasti yhteydessä hakemuksen lähettämisen jälkeen. Tapasimme koululla ja laadimme suunnitelman. Siitä se lähti”, Nevalainen kertoo.
Opinnot oli helppo sovittaa töiden lomaan. Valtaosa oppimisesta tapahtui omassa työssä ja loput opetuksesta olivat etänä tai lähiopintoina koululla.
”Isona plussana pidin henkilökohtaisia ohjauskeskusteluja opettajan kanssa. Haastavan hetken koin perustaessani yritykseni, jolloin tutkinnon viimeisten näyttöjen sovittaminen työn kanssa oli vaikeaa”, Niina Nevalainen toteaa.
Varmuutta ja potkua opinnoista
Aloittaessaan yrittäjyyden opinnot, ei Nevalaisella ollut varmuutta siitä, tuleeko hänestä yrittäjä. Opintojen ja opettajan avulla ovi yrittäjyyteen ja yrityksen visioon kuitenkin aukesivat.
”Vaikka et olisi ihan varma, haluatko yrittäjäksi, kannattaa suorittaa tutkinto ja varmistua asiasta. Itse sain opinnoista potkua”, Nevalainen kertoo.
Niina Nevalainen suosittelee hyödyntämään kaikkia opintojen aikaisia palveluita. Meillä esimerkiksi oli käytössämme laaja tarjooma yrittäjyyteen liittyviä verkkokursseja.
Myös aiemmin hankitusta osaamisesta hyötyä
Niina Nevalaisella on taustallaan myös kaksi aikaisempaa ammatillista tutkintoa. Vuonna 2006 hän valmistui nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi ja myöhemmin myös leipuri-kondiittoriksi (elintarvikealan perustutkinto) Keudasta. Hankitusta osaamisesta on hyötyä tänäkin päivänä.
”Olen saanut koulutuksista valmiuksia kohdata asiakkaita ja erityisesti nuoria sekä organisoida tapahtumia. Lisäksi elintarvikealan ravitsemistietous on pohjalla tehdessäni ravintosuunnitelmia ja -ohjauksia asiakkaille. Jälkimmäinen tutkinto antoi myös varmuuden siitä, että liikunta-ala on minun juttuni”, Nevalainen kertoo.
Yrittäjä! Opiskelemalla kehität omaa osaamistasi ja yritystoimintaasi
Osaaminen on yrityksen tärkein voimavara. Siksi kannattaa huolehtia, että se on ajan tasalla. Osaamista voi kehittää monin tavoin, kuten esimerkiksi yrittäjyyden, liiketoiminnan, asiakaspalvelun tai oman alan näkökulmasta. Koulutuksissa pääset myös verkostoitumaan muiden yrittäjien kanssa.
Tutustu Keudan koulutuksiin yrittäjille ja tartu haasteeseen. Yrittäjyyden ammattitutkintoon johtavaan koulutukseen on jatkuva haku ja mukaan pääsee oman aikataulun mukaan.
Lisätietoja antavat Keudan yrittäjyyden opettajat Virpi Koivisto, Kari Moisiola ja Milla Suominen.
Lue lisää
Yrittäjyyden ammattitutkinto (150 osp)
Yrittäjien koulutukset Keudassa
Keudan palvelut yrityksille ja yhteisöille
Kuva: Niina Nevalainen
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.
Onnea! – Keudasta valmistui 148 opiskelijaa helmikuussa 2023Keudasta valmistui yhteensä 148 opiskelijaa helmikuussa 2023. Valmistuneista 100 opiskelijaa on suorittanut koko tutkinnon ja 48 opiskelijaa on suorittanut tutkinnon osan tai osia. Tutkinnot pitävät sisällään perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja.
Järvenpään Sibeliuksenväylältä valmistui 20 opiskelijaa, Järvenpään Wärtsilänkadulta 24 opiskelijaa, Keravan Keskikadulta 20 opiskelijaa, Keravan Sarviniitynkadulta 35 opiskelijaa, Mäntsälän Lukkarinpolulta seitsemän opiskelijaa, Mäntsälän Saaren kartanolta 19 opiskelijaa, Nurmijärven Lopentieltä yksi opiskelija, Tuusulan Kirkkotieltä 19 opiskelijaa ja Tuusulan Pekka Halosen akatemiasta kolme opiskelijaa.
Näistä tutkinnoista valmistuttiin:
Autoalan perustutkinto, elintarvikealan perustutkinto, hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto, kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto, kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, kuljetusalan ammattitutkinto, laboratorioalan perustutkinto, liiketoiminnan perustutkinto, logistiikan perustutkinto, lähiesimiestyön ammattitutkinto, maatalousalan ammattitutkinto, maatalousalan perustutkinto, matkailualan perustutkinto, media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto, metsäalan perustutkinto, mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinto, pintakäsittelyalan perustutkinto, prosessiteollisuus perustutkinto, puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto, puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, puutarha-alan perustutkinto, rakennusalan perustutkinto, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, taideteollisuusalan perustutkinto, talotekniikan ammattitutkinto, talotekniikan perustutkinto, tekstiili- ja muotialan ammattitutkinto, tekstiili- ja muotialan erikoisammattitutkinto, tekstiili- ja muotialan perustutkinto, tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinto, turvallisuusalan ammattitutkinto ja yrittäjyyden ammattitutkinto.
Lisätietoja:
Anna Mari Leinonen
Rehtori
p. 040 174 4523
annamari.leinonen@keuda.fi
Hanna Nyrönen
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
p. 040 521 8428
hanna.nyronen@keuda.fi
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Keuda katsoo tulevaan vuoteen vastuullisesti, kestävästi ja digitaalisesti.