Työelämätiistai: Keuda Koulutuspalvelut Oy vastaa jatkuvan oppimisen tarpeeseen
Keuda Koulutuspalvelut Oy on kokenut merkittävän uudistuksen syksyn 2022 aikana. Yhtiön toimitusjohtaja Anne Vuorinen iloitsee siitä, että hän saa nyt viedä toimintaa eteenpäin yhdessä huipputiimin kanssa. Nyt yhtiössä työskentelevät myynti- ja koulutuspäällikkö Heidi Leskinen ja palveluasiantuntija Satu Vainio. He aloittivat työnteon Keuda Koulutuspalvelut Oy:ssä elokuun alkupuolella.
”Tämä on ihan mieletön tilaisuus meille, sillä pääsemme kehittämään jotain aivan uutta”, Vainio kuvailee tunnelmia.
”Olen samoilla fiiliksillä. Tämä tiimi selvästi kantaa, sillä kemiat toimivat ja osaamisemme täydentävät toisiaan. Lisäksi kyky omaksua uutta, luovalla otteella on selkeä tiimin vahvuus. Henkilökohtaisen ammatillisen kasvuni puolesta täytyy todeta, että Anne on ollut loistava mentori. Koen, että meillä on kaikki kasvun edellytykset, Leskinen täydentää.
Kahden täysiaikaisen henkilön palkkaamisen mahdollisti Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän valtuuston tekemä pääomituspäätös kevään 2022 kokouksessa. Valtuuston kokouksen jälkeen oli mahdollista aloittaa uusien asiantuntijoiden rekrytoinnit.
”Tämä on historiallinen vaihe yhtiössä. Mielestäni suuret kiitokset pitää osoittaa meidän valveutuneille päättäjille sekä ylimmälle virkahenkilöjohdolle, jossa on nähty, kuinka tärkeää yhtiön kehittäminen on”, Vuorinen kiteyttää.
Keuda Koulutuspalvelut Oy täydentää Keudan koulutustarjontaa
Keuda Koulutuspalvelut Oy on Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö, joka perustettiin vuonna 2016. Yhtiö tarjoaa maksullisia koulutus-, kehittämis- ja valmennuspalveluja niin henkilö- kuin yritysasiakkaille.
”Jos tätä oikein tiukasti summaa, niin yhtiö on perustettu täydentämään kuntayhtymän palvelua, jossa pääfokus on tutkintoon tähtäävässä koulutustoiminnassa”, Vuorinen avaa.
Keuda Koulutuspalvelut Oy vastaa tämän päivän jatkuvan oppimisen tarpeeseen. Tarjontaan kuuluu nimenomaan työelämän kanssa yhdessä suunniteltuja lyhyt- ja täydennyskoulutuksia, jotka voivat olla esimerkiksi ELY-keskuksen rahoittamia. Tällöin puhutaan useimmiten yhteishankintakoulutuksista, kuten Täsmä-, Rekry- tai MuutosKoulutuksista.
”Tarkoituksena on, että pystymme palvelemaan asiakkaita Keuda-konsernissa mahdollisimman hyvin, kun meillä on sekä tutkintoon tähtääviä koulutusmahdollisuuksia että lyhyt- ja täydennyskoulutusmahdollisuuksia”, Vuorinen sanoo.
Tällä hetkellä koulutusvalikoima koostuu pääosin yrityksille räätälöidyistä tilauskoulutuksista, joiden lisäksi kaikille avoimesta koulutusvalikoimasta löytyy muun muassa anniskelupassi-, ekokampaaja-, ensiapu-, kuljettajan ammattipätevyys-, märkätilojen vedeneristys-, sähköturvallisuus- sekä tekstiilihuollon hygieniavastaavan koulutuksia. Yksi esimerkki yhteishankintakoulutuksista on turvallisuuspäällikön valmennusohjelma. Ajankohtaiseen koulutusvalikoimaan voi tutustua Keudan verkkosivuilla.
Toiminta perustuu vahvaan yhteistyöhön sekä verkostojen kuuntelemiseen
Leskisen ja Vainion ensimmäiset työviikot ovat alkaneet aktiivisen käytännön tekemisen kautta – ja siitä he ovat molemmat pitäneet. Ensimmäiset viikot ovat pitäneet sisällään paljon perehtymistä ja uuden oppimista, mutta myös uusien koulutusten kehittämistyö on jo laitettu alulle.
”Myynti- ja koulutuspäällikön vastuualueessani olen lähtenyt tutustumaan ihan perusprosesseihin, eli meidän asiakkuuksien hallintaan, aiempiin koulutustoteutuksiin ja nykyiseen tarjontaan. Olemme aloittaneet myyntistrategian mukaisen myynnin ja markkinoinnin. Yhteisen tekemisen tavoitteena on ketterä, helposti muunneltava ja asiakastarpeet huomioiva prosessi”, Leskinen toteaa.
”Toimin palveluasiantuntijana, eli työhöni sisältyy koulutusten esiintuomista meidän verkkosivuilla sekä niiden markkinointia. Lisäksi vastaan siitä, miten ilmoittautumiset hoidetaan ja miten paikat järjestetään. Työni sisältää kaikkea koulutusten koordinointityötä sekä yritys- ja henkilöasiakkaiden asiakaspalvelua”, Vainio avaa.
Myös toimitusjohtajan työ on varsin monipuolinen. Vuorinen vastaa yhtiön päivittäisestä toiminnasta, yhtiön toiminnan kehittämisestä sekä yhtiön juoksevan hallinnon hoitamisesta hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti.
Keuda Koulutuspalvelut Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimii yrittäjä Peter de Jong. Hallitukseen kuuluvat myös Keudan yhtymävaltuuston puheenjohtaja Kaisa Niskanen ja Keudan operatiivinen johtaja Timo Hakkarainen. Lisäksi hallituksen sihteerinä toimii Keudan asianhallintapäällikkö Maarit Flinck. Kuntayhtymän johtaja Riikka-Maria Yli-Suomulla on myös läsnäolo-oikeus kaikissa kokouksissa.
Tämä on mainio pohja kehittämistyölle. Keuda Koulutuspalvelut Oy:tä viedään eteenpäin innostuneesti sekä tarkalla korvalla kuunnellen verkostojen ammattilaisia, päättäjiä ja yhteishenkilöitä. Yhtiön vastuutiimi painottaa, että on tärkeää pysyä ajan hermolla sekä kuunnella asiakkaita ja strategisia kumppaneita, jotta yhtiö voisi vastata kysyntään ja palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla.
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 820 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 10 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Vuosi 2022 on juhlavuosi, kun Keuda täyttää 60 vuotta.
Kolumni Keudasta: Uusiutumisesta syntyy kasvun mahdollisuus
Otin keväällä sakset käteeni ja ryhdyin hommiin. Olin katsonut nuoren päärynäpuun hortoilevaa runkoa talven ajan ja ajatellut, että ennen tulevaa kasvukautta olisi aika muotoilla puu. Ehkä se leikkaamalla vahvistuisi ja saisi uutta intoa elämäänsä. Leikkasin oksia katsomieni ohjeiden mukaan, ehkä liikaa oman idean mukaan, enkä ollut ollenkaan varma mitä siitä seuraisi. Ajattelin, että onpa tämä rajua muutosta puulle, luonnotontakin. Mitenhän se reagoi, kuoleeko ja näivettyykö lopullisesti vai herääkö uuteen kasvuun? Auringon kanssa kesää kohti kurkotti uusi kasvu, lehdet, nuput ja lopulta pörriäisten täyttämät kukat. Kesän yli pienet päärynät kasvoivat ja kasvoivat. Myös me voimme kasvaa, uudistua ja oppia työssämme, kokeiluja tehden, virheistä oppien, uutta luoden, yhdessä kehittäen.
Haastoin itseni ammatilliselle uudistumiselle, kun aloitin koulutusjohtajana kesän alussa. Olen tutustunut monipuolisesti kampuksemme toimintaan, kannustanut katsomaan uudella tavalla, aloittanut uutta, vahvistanut vanhojen hyvien käytänteiden jakamista, mahdollistanut ja uudistanut. Olen innostuneena ja tyytyväisenä havainnut hyvin opiskelijalähtöistä opetus- ja ohjausosaamista, innostusta työelämäyhteistyöhön ja pedagogista kehittämisotetta tiimeissä. Pedagoginen johtoryhmätyöskentely ja yhteistyöverkostoissa vaikuttaminen on ollut mielekästä ja opettavaista. Syksyä käyden alkaa vähitellen näkyä myös yhteistyömme ensimmäiset hedelmät, kun syksyn toimintakausi on hyvässä vauhdissa ja koostamme tämän vuoden onnistumisia ja suuntaamme katsetta ja tavoitteita kohti ensi vuotta.
Keudassa on lupa kehittyä ja mahdollisuus kokeilla. Kokeilemme rohkeasti ja opimme siitä. Annamme kaikille mahdollisuuksia kehittyä ja oppia uutta, uudistua.
Johtaminen on suuntaamista, esihenkilötyö mahdollistamista ja potentiaalin näkemistä. Voimme nähdä myös kollegassa osaamista ja voimavaroja, joita hän ei välttämättä itse tunnista.
Tuomme esiin ja hyödynnämme kaikkien osaamista. Opettaja ja ohjaaja tekevät tätä työssään, he näkevät opiskelijan mahdollisuudet ja voimavarat, oppimisen ja osaamisen mahdollisuudet.
Vaikka maailman tapahtumat ja muutokset ympärillämme suorastaan vaativat ja pakottavat meitä kohti tuntematonta uutta, se voi olla myös hyvä hetki saada meidät liikkeelle. Olemme vahvoja ja valmistaudumme tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Uudistuminen on sekä haaste, että mahdollisuus. Miten sinä sen näet? Muutos luo tuttuihin rutiineihin ja toimintatapoihin epävarmuutta, luopumista ja haastetta. Toisaalta uudistuminen on mahdollisuus, myönteinen haaste uuden oppimiseen ja kehittymistä kasvunvaraan, iloa uuden oppimisesta.
Uudistumme – on yksi Keudan arvoista. Me teemme yhdessä töitä sen eteen, että toteutamme opiskelijoille ja työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja kehittämispalveluja ja uudistamme alueen osaamista ja työelämää. Keudassa uudistumme maailman ja työelämän mukana. Uudistuminen on nykyisen työelämän taito, jota meillä kaikilla tulee olla. Kehittyminen ja oppiminen ovat osa työtämme. Kannustan sinua pohtimaan mitä opit tänään? Mitä uudenlaista kokeilit? Miten uudistuit? Päärynäpuu kiitti kevään uudistuksista moninkertaisella sadolla edellisvuoteen nähden ja itse aion kokeilla tänä syksynä päärynähillon tekemistä.
Hyvää alkavaa syksyä!
Anu-Riikka Lehtola, koulutusjohtaja
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 820 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 10 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Vuosi 2022 on juhlavuosi, kun Keuda täyttää 60 vuotta.
Keuda palkittiin OKKA-säätiön sertifikaatilla kestävän kehityksen työstään
19.9.2022
Keudassa on panostettu kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan pitkäjänteisesti jo vuosien ajan.
Pitkäjänteisyys palkittiin, kun Keudalle myönnettiin 26.8.2022 OKKA-säätiön toimesta sertifikaatti kestävän kehityksen työstä. Sertifikaatin saamisen edellytyksinä on oppilaitostoimintaan sisältyvien kokonaisuuksien: opetuksen, toimintakulttuuriin ja johtamiseen liittyvien indikaattorien mukainen moniulotteinen toiminta, joka mittaa sosiaalista, ekologista ja taloudellista kestävyyttä.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
”Keudalaiset ovat onnistuneet hienosti herättämään kunnianhimoisen strategiansa eloon. Yhdessä tekeminen ja kollegoiden vuorovaikutteinen tuki näkyy vahvasti arjessa ja eri alojen kestävyystaitoja edistäviä toimintoja nostetaan esiin viestinnällisin keinoin, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa”, kuvasi auditoija Anu Teppo kolmipäiväisen auditoinnin päätteeksi.
Kesäkuun kestävän kehityksen auditoinnissa auditoitiin Keudan toimialoja, tutustuttiin monimuotoiseen opetuksen toimintaan ja keskusteltiin kattavasti eri organisaatiotahojen kanssa muun muassa sosiaalisesta kestävyydestä ja yhteisön hyvinvoinnista.
”Erityisen hienoa on nähdä kestävän kehityksen olevan oppilaitoksen toiminnan keskiössä, johon on osallistettu vahvasti mukaan niin opiskelijat kuin eri alojen työelämän edustajia”, OKKA-säätiön kehityspäällikkö Erkka Laininen kiteytti 15.9.2022 sertifikaatin luovutustilaisuudessa Keuda Tuusulan Kirkkotiellä.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Kestävän kehityksen työ Keudassa otti ensiaskeleensa vuonna 2010, kun Järvenpään Sibeliuksenväylän toimipisteelle myönnettiin kestävän kehityksen sertifikaatti. Vuodesta 2020 uuden strategian mukaisesti kestävän kehityksen toimintaa nostettiin vahvemmin esiin ja toiminnan suunnittelua lähdettiin edistämään Keudan kestävän kehityksen koordinaattori Jenna Kaupin toimesta. Keudassa tehtiin 10 toimipisteen kesken yhteinen itsearviointi kestävän kehityksen nykytilasta loppuvuodesta 2021, jossa määritettiin toiminnalle tavoitteet sekä toimenpiteet. Keudan kestävän kehityksen tavoitteita ja toimenpiteitä voi seurata Keudan kotisivuilla sijaitsevasta KeudaVilkku-järjestelmästä.
”Keudalaiset ovat ylpeitä kestävän kehityksen suunnastaan. Kestävän kehityksen työ ei ole valmis, mutta todennetusti meillä on oikea suunta. OKKA-säätiön Kestävän kehityksen sertifikaatti myönnettiin Keudalle kesäkuussa 2022 pidetyn onnistuneen auditoinnin päätöksenä. Tästä on hyvä jatkaa!” kuvailee Kauppi.
Kestävän kehityksen sertifiointi on OKKA-säätiön ylläpitämä järjestelmä, joka tarjoaa arviointityökaluja, materiaaleja, neuvontaa ja koulutusta oppilaitosten kestävän kehityksen työn tueksi. Järjestelmä mahdollistaa myös ulkoisen arvioinnin ja sertifikaatin hakemisen.
Lisätietoa:
Kestävän kehityksen koordinaattori Jenna Kauppi, p. 050 4444 789, jenna.kauppi(at)keuda.fi
viestintä- ja markkinointipäällikkö Hanna Nyrönen, 040-521 8428, hanna.nyronen[at)keuda.fi
Keuda.fi -> Vastuullinen ja kestävä Keuda
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 820 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 10 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Vuosi 2022 on juhlavuosi, kun Keuda täyttää 60 vuotta.
Keudan 60. juhlavuosi huipentuu kolmeen yhteisölliseen tapahtumaan
Tänä vuonna Keudassa on syytä juhlaan, sillä Keudalle tulee täyteen pyöreät 60 vuotta. Juhlavuosi on näyttäytynyt niin keudalaisessa arjessa kuin myös monissa eri tapahtumissa. Näihin sisältyvät esimerkiksi keväällä toteutuneet Keuda-päivä, #Murros2022-tapahtuma sekä SAKUstars2022-kisat. Juhlavuoden teema tulee näyttäytymään myös muun muassa opiskelijakunta Kuoman syksyn Halloween-tapahtumissa. Lisäksi Keudassa on menossa 60 vastuullista tekoa -kampanja, joka kestää koko vuoden.
Juhlavuoden huipentuma on kuitenkin vielä edessä, sillä 60-vuotista taivalta juhlistetaan kolmen eri tapahtuman muodossa. Syyskuun aikana järjestetään juhlatapahtumat Keudan opiskelijoille, työelämän kumppaneille ja sidosryhmille sekä henkilöstölle. Opiskelijoille ja työelämän kumppaneille suunnattu kattava verkostoitumistapahtuma RekryKarnevaalit järjestetään torstaina 15. syyskuuta. Henkilöstölle suunnattu elävän musiikin ja yhteisöllisyyden tapahtuma KeudaFest pidetään lauantaina 17. syyskuuta.
Kolmas tapahtuma pidetään torstaina 27. lokakuuta 2022. Kyseessä on Keuda 60 v, ammatillista koulutusta vastuullisesti ja digitaalisesti -tapahtuma Keravan Keskikadulla.
Juhlatapahtuma on suunnattu alueen yrityksille ja organisaatioille, kuntapäättäjille sekä ammatilliseen koulutukseen liittyville sidosryhmille. Luvassa on muun muassa innostavia puheenvuoroja, upeita musiikkiesityksiä, mielenkiintoisia katsauksia ammatillisesta koulutuksesta ja työelämästä sekä laajaa verkostoitumista. Juhlatapahtuman ohjelmaa tarkennetaan säännöllisesti tapahtuman lähestyessä. Kattavaan tapahtumaohjelmaan voi tutustua täältä!
”Päällimmäiset tunnelmat ovat innostuneen odottavat. Pitkästä aikaa pääsemme kokemaan isojen joukkojen messutunnelmia iloisen puheensorinan ja korkojen kopseen siivittämänä. Tapahtumilta odotan verkostoitumista ja vahvempaa yhteistyötä sekä alueellisesti että valtakunnallisten toimijoiden kesken”, viestintä- ja markkinointipäällikkö Hanna Nyrönen iloitsee.
Järjestimme työpajoja, joissa osallistujat saivat kertoa ja ideoida, mitä he toivoisivat juhlavuoden tapahtumilta. Saimme työpajoista todella hyviä ideoita, joita olemme työstäneet ja vieneet eteenpäin.
Kiira Lempinen
Juhlatapahtumien taustalla laaja ja vahva yhteistyö
Keudan viestintä- ja markkinointipäällikkö Hanna Nyrönen sekä markkinointi- ja myyntiassistentti Kiira Lempinen ovat vieneet aktiivisesti tapahtumajärjestelyjä eteenpäin. He kuitenkin painottavat, että tapahtumasuunnitteluun ja -valmisteluihin on osallistunut useita keudalaisia organisaation eri tasoilta ja tahoilta. Laaja yhteistyö antoi monipuolisesti ideoita tapahtumien sisältöihin.
”Lähdimme jo viime kesänä suunnittelemaan tätä kokonaisuutta. Järjestimme työpajoja, joissa osallistujat saivat kertoa ja ideoida, mitä he toivoisivat juhlavuoden tapahtumilta. Saimme työpajoista todella hyviä ideoita, joita olemme työstäneet ja vieneet eteenpäin”, Kiira avaa.
Keudalaisen energian lisäksi yhteistyötä ovat vahvistaneet myös monet yrityskumppanit, joita nähdäänkin RekryKarnevaaleilla. Keudan myynti- ja asiakkuustiimi on saanut mukaan RekryKarnevaaleille yli 100 eri alojen yritystä. Myynti- ja asiakkuuspäällikkö Kirsi Talikainen kuvaa, että RekryKarnevaaleilla halutaan vahvistaa opiskelijoiden ammatillista verkostoitumista ja työllistymistä – tuomalla työnantajat ja tulevaisuuden työntekijät saman katon alle.
Tapahtumien teemoista välittyvät vahvasti vastuullinen ja kestävä toiminta sekä digitaalisuus. Kaiken kaikkeaan tavoitteena on nostaa ammatillisen koulutuksen profiilia, tuomalla esiin sen monia kehitysaskeleita ja onnistumisen hetkiä.
”Henkilökunta on todella halunnut tuoda historiaa näkyväksi. Olemme keränneet eri tapahtumia varten materiaalia vuosien varrelta. Niistä näkee konkreettisesti, mitä kaikkea on saatu aikaiseksi näinä vuosina ja miten paljon toiminta on kehittynyt”, Kiira kertoo.
”Jo pelkästään parin viime vuoden aikana on nähty huima teknologinen kehitys esimerkiksi tapahtumissa, joita toteutetaan yhä enemmän digitaalisesti. Se mahdollistaa, että yhä useampi voi olla osa tapahtumaa. Monessa tekemisessä yhteisöllisyys välittyy vahvasti”, Kiira jatkaa.
”Onhan meillä upea 60-vuotias historia. Tällä alueella on tapahtunut paljon ja esimerkiksi alueen koulujen yhdistyminen on tuonut suuria asioita vuosikymmenien aikana. Sinä aikana on nähty merkittävää pitkäjänteistä työtä ammatillisen koulutuksen saralla, jota arvostan suuresti”, Hanna kiteyttää.
Katso Keuda Uutisista viestintä- ja markkinointipäällikkö Hanna Nyrösen haastattelu 60-vuotistapahtumasta sekä myynti- ja asiakkuuspäällikkö Kirsi Talikaisen haastattelu RekryKarnevaaleista:
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 820 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 10 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Vuosi 2022 on juhlavuosi, kun Keuda täyttää 60 vuotta.
Eläkkeelle siirtyvä Päivi opetti puutarha-alaa Keudassa yli 30 vuotta
19.9.2022
Keudassa on panostettu kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan pitkäjänteisesti jo vuosien ajan.
Pitkäjänteisyys palkittiin, kun Keudalle myönnettiin 26.8.2022 OKKA-säätiön toimesta sertifikaatti kestävän kehityksen työstä. Sertifikaatin saamisen edellytyksinä on oppilaitostoimintaan sisältyvien kokonaisuuksien: opetuksen, toimintakulttuuriin ja johtamiseen liittyvien indikaattorien mukainen moniulotteinen toiminta, joka mittaa sosiaalista, ekologista ja taloudellista kestävyyttä.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
”Keudalaiset ovat onnistuneet hienosti herättämään kunnianhimoisen strategiansa eloon. Yhdessä tekeminen ja kollegoiden vuorovaikutteinen tuki näkyy vahvasti arjessa ja eri alojen kestävyystaitoja edistäviä toimintoja nostetaan esiin viestinnällisin keinoin, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa”, kuvasi auditoija Anu Teppo kolmipäiväisen auditoinnin päätteeksi.
Kesäkuun kestävän kehityksen auditoinnissa auditoitiin Keudan toimialoja, tutustuttiin monimuotoiseen opetuksen toimintaan ja keskusteltiin kattavasti eri organisaatiotahojen kanssa muun muassa sosiaalisesta kestävyydestä ja yhteisön hyvinvoinnista.
”Erityisen hienoa on nähdä kestävän kehityksen olevan oppilaitoksen toiminnan keskiössä, johon on osallistettu vahvasti mukaan niin opiskelijat kuin eri alojen työelämän edustajia”, OKKA-säätiön kehityspäällikkö Erkka Laininen kiteytti 15.9.2022 sertifikaatin luovutustilaisuudessa Keuda Tuusulan Kirkkotiellä.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Kestävän kehityksen työ Keudassa otti ensiaskeleensa vuonna 2010, kun Järvenpään Sibeliuksenväylän toimipisteelle myönnettiin kestävän kehityksen sertifikaatti. Vuodesta 2020 uuden strategian mukaisesti kestävän kehityksen toimintaa nostettiin vahvemmin esiin ja toiminnan suunnittelua lähdettiin edistämään Keudan kestävän kehityksen koordinaattori Jenna Kaupin toimesta. Keudassa tehtiin 10 toimipisteen kesken yhteinen itsearviointi kestävän kehityksen nykytilasta loppuvuodesta 2021, jossa määritettiin toiminnalle tavoitteet sekä toimenpiteet. Keudan kestävän kehityksen tavoitteita ja toimenpiteitä voi seurata Keudan kotisivuilla sijaitsevasta KeudaVilkku-järjestelmästä.
”Keudalaiset ovat ylpeitä kestävän kehityksen suunnastaan. Kestävän kehityksen työ ei ole valmis, mutta todennetusti meillä on oikea suunta. OKKA-säätiön Kestävän kehityksen sertifikaatti myönnettiin Keudalle kesäkuussa 2022 pidetyn onnistuneen auditoinnin päätöksenä. Tästä on hyvä jatkaa!” kuvailee Kauppi.
Kestävän kehityksen sertifiointi on OKKA-säätiön ylläpitämä järjestelmä, joka tarjoaa arviointityökaluja, materiaaleja, neuvontaa ja koulutusta oppilaitosten kestävän kehityksen työn tueksi. Järjestelmä mahdollistaa myös ulkoisen arvioinnin ja sertifikaatin hakemisen.
Lisätietoa:
Kestävän kehityksen koordinaattori Jenna Kauppi, p. 050 4444 789, jenna.kauppi(at)keuda.fi
viestintä- ja markkinointipäällikkö Hanna Nyrönen, 040-521 8428, hanna.nyronen[at)keuda.fi
Keuda.fi -> Vastuullinen ja kestävä Keuda
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 820 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 10 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Vuosi 2022 on juhlavuosi, kun Keuda täyttää 60 vuotta.
Keudan hiilijalanjälki on laskettu

Esittelyssä Keudan yhtymävaltuuston puheenjohtaja Kaisa Niskanen

Kolumni Keudasta: Mikä tekee Keudasta innostavan opiskelupaikan?

Kirjoittaja Anna Mari Leinonen on Keudan rehtori.
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 820 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 10 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Vuosi 2022 on juhlavuosi, kun Keuda täyttää 60 vuotta.
Keudan Valtra-huollon pitkäaikainen koneasentaja Tarmo suuntaa eläkepäiville

Esittelyssä keudalaisia: Johtamisen ja esihenkilötyön opettaja Markku

Upeita kisasuorituksia ja kokemuksia Taitaja2022-finaaleissa

Esittelyssä keudalaisia: Liiketoiminnan opettaja Hanna-Leena

Esittelyssä keudalaisia: Hoitotyön opettaja Ritva

Kisakauden 2021-22 päättäjäisissä palkittiin kilpailijoita ja kisahuoltajia

Esittelyssä Keudan yhtymähallituksen puheenjohtaja Petri Graeffe

Fakta: Keudan yhtymähallitus
Yhtymänhallituksen merkitys on pitkälti sama kuin yrityspuolella, kaikissa organisaatioissa on hallitus, oli yhtiö sitten pörssiyhtiö tai kuntayhtymä. Hallituksen tehtävänä on katsoa omistajiensa etua. Yhtymähallitus on mukana strategian laadinnassa, vahvistaa ja päättää osaltaan toimintaan vaikuttavista isoista päätöksistä, mutta ei ole mukana operatiivisissa toiminnoissa. Kuntayhtymän ylintä valtaa käyttää yhtymävaltuusto, jonka alaisuudessa yhtymähallitus ja operatiivinen johto toimivat.
Keudan omistajakunnat muodostavat sekä yhtymävaltuuston että yhtymähallituksen kokoonpanon. Omistajakunnat ovat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo ja Tuusula. Pornaista lukuun ottamatta muissa kaupungeissa ja kunnissa on Keudan toimipisteitä, joissa eri alojen ammatillisia opintoja suoritetaan.
Yhtymähallitus johtaa kuntayhtymää ja sen hallintoa siten kuin siitä on erikseen kuntalaissa ja erityislaeissa säädetty tai perussopimuksessa tai kuntayhtymän hallintosäännössä määrätään.
Yhtymähallitus valvoo kuntayhtymän etua, edustaa yhtymää ja käyttää kuntayhtymän puhevaltaa sekä tekee sen puolesta sopimukset, jollei hallintosäännössä ole toisin määrätty. Yhtymähallitus käyttää kuntayhtymän päätösvaltaa, siltä osin kuin se ei kuulu yhtymävaltuustolle tai laista ei muuta johdu.
Lue lisää Keudan yhtymävaltuuston, yhtymähallituksen sekä tarkastuslautakunnan kokoonpanosta ja tehtävistä täältä!
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 820 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 10 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Vuosi 2022 on juhlavuosi, kun Keuda täyttää 60 vuotta.
Kolumni Keudasta: Murros-tapahtuma pidettiin jo viidettä kertaa Keudan historiassa
19.9.2022
Keudassa on panostettu kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan pitkäjänteisesti jo vuosien ajan.
Pitkäjänteisyys palkittiin, kun Keudalle myönnettiin 26.8.2022 OKKA-säätiön toimesta sertifikaatti kestävän kehityksen työstä. Sertifikaatin saamisen edellytyksinä on oppilaitostoimintaan sisältyvien kokonaisuuksien: opetuksen, toimintakulttuuriin ja johtamiseen liittyvien indikaattorien mukainen moniulotteinen toiminta, joka mittaa sosiaalista, ekologista ja taloudellista kestävyyttä.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
”Keudalaiset ovat onnistuneet hienosti herättämään kunnianhimoisen strategiansa eloon. Yhdessä tekeminen ja kollegoiden vuorovaikutteinen tuki näkyy vahvasti arjessa ja eri alojen kestävyystaitoja edistäviä toimintoja nostetaan esiin viestinnällisin keinoin, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa”, kuvasi auditoija Anu Teppo kolmipäiväisen auditoinnin päätteeksi.
Kesäkuun kestävän kehityksen auditoinnissa auditoitiin Keudan toimialoja, tutustuttiin monimuotoiseen opetuksen toimintaan ja keskusteltiin kattavasti eri organisaatiotahojen kanssa muun muassa sosiaalisesta kestävyydestä ja yhteisön hyvinvoinnista.
”Erityisen hienoa on nähdä kestävän kehityksen olevan oppilaitoksen toiminnan keskiössä, johon on osallistettu vahvasti mukaan niin opiskelijat kuin eri alojen työelämän edustajia”, OKKA-säätiön kehityspäällikkö Erkka Laininen kiteytti 15.9.2022 sertifikaatin luovutustilaisuudessa Keuda Tuusulan Kirkkotiellä.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Kestävän kehityksen työ Keudassa otti ensiaskeleensa vuonna 2010, kun Järvenpään Sibeliuksenväylän toimipisteelle myönnettiin kestävän kehityksen sertifikaatti. Vuodesta 2020 uuden strategian mukaisesti kestävän kehityksen toimintaa nostettiin vahvemmin esiin ja toiminnan suunnittelua lähdettiin edistämään Keudan kestävän kehityksen koordinaattori Jenna Kaupin toimesta. Keudassa tehtiin 10 toimipisteen kesken yhteinen itsearviointi kestävän kehityksen nykytilasta loppuvuodesta 2021, jossa määritettiin toiminnalle tavoitteet sekä toimenpiteet. Keudan kestävän kehityksen tavoitteita ja toimenpiteitä voi seurata Keudan kotisivuilla sijaitsevasta KeudaVilkku-järjestelmästä.
”Keudalaiset ovat ylpeitä kestävän kehityksen suunnastaan. Kestävän kehityksen työ ei ole valmis, mutta todennetusti meillä on oikea suunta. OKKA-säätiön Kestävän kehityksen sertifikaatti myönnettiin Keudalle kesäkuussa 2022 pidetyn onnistuneen auditoinnin päätöksenä. Tästä on hyvä jatkaa!” kuvailee Kauppi.
Kestävän kehityksen sertifiointi on OKKA-säätiön ylläpitämä järjestelmä, joka tarjoaa arviointityökaluja, materiaaleja, neuvontaa ja koulutusta oppilaitosten kestävän kehityksen työn tueksi. Järjestelmä mahdollistaa myös ulkoisen arvioinnin ja sertifikaatin hakemisen.
Lisätietoa:
Kestävän kehityksen koordinaattori Jenna Kauppi, p. 050 4444 789, jenna.kauppi(at)keuda.fi
viestintä- ja markkinointipäällikkö Hanna Nyrönen, 040-521 8428, hanna.nyronen[at)keuda.fi
Keuda.fi -> Vastuullinen ja kestävä Keuda
Kirjoittajat verkkopedagogiikan kehittäjä Kari Honkonen ja viestintä- ja markkinointipäällikkö Hanna Nyrönen työskentelevät Keudassa digitaalisuuden, oppimisen ja tapahtumien parissa mahdollistaen opiskelijoille oppimiskokemuksia mm. #murros-tapahtumien parissa.
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 820 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 10 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Vuosi 2022 on juhlavuosi, kun Keuda täyttää 60 vuotta.
Esittelyssä keudalaisia: Johtamisen ja esihenkilötyön opettaja Milla

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda ostaa kulttuurihistoriallisen Tuusulan Kansanopisto Oy:n osakkeet

Paljon onnea! – Keudalaisia palkittiin SAKUstars2022-kisoissa